torstai 9. heinäkuuta 2015

Niitä näitä


Kuljeskellessani puutarhassa totesin myöhäiskesän tunnun, täyteläisyyden ja pyöreyden. Valo on jo muuttunut, syksyä kohti kuljetaan. Tämä kesä oli sateinen, mutta sellaisia ne joskus ovat. Olen saanut siirrettyä hurjan paljon väärissä paikoissa kasvaneita kasveja. Kumma miten virheet täytyy tehdä aina itse vaikka kuinka lukisi ja perehtyisi  ja silti väenvängällä toimii väärin. Kasveillani on aika pitkä koeaika - noin viisi vuotta - jos siinä ajassa ei olostuta viihtymään niin tulee paikanvaihto tai annan kasvin pois. Jasmike ei ole yhtä kukkaisa kuin yleensä, sekin tykkää kai lämmöstä. Mutta kaunis ja tuoksuva. Kukinnan jälkeen aion leikata tämän kunnolla. 

Harsokukan kylvämisestä tahdon perinteen, tänä keväänä laitoin sitä kaikkiin vapaisiin astioihin ( siemeniä oli tolkuttoman iso pussi) ja nyt ne kukkivat hienoina harsopilvinä. Unikon nuppuja on nyt myös paljon. Kylvin pinkkejä ja mustia pompomeja, pioniunikkoja. Yhtenä kesänä ne kukoistivat meillä ja pojat kysyivät huolestuneena, että tuleeko poliisi nyt hakemaan äidin? Olivat kuulleet opiumpelloista.

Sisäänkäynnin somisteet vaihtuivat hopeaan ja kalpeaan lilaan, sävyihin jotka sopivat syksylläkin

Suurikukkaiset kärhöt ovat aika upeita obeliskeissa: ne lepattavat kuin perhoset tuulessa

Raaskin poimia ruusuja maljakkoon, sisälläkin leijuu hyvä tuoksu

Lonicera caprifolium eli tuoksuköynnöskuusama on kiivennyt goottikaaren ylimpään  osaan. Kuusaman tuoksu on myös aika makea ja hyvä.

Pergolassa odottelen kellokukkapenkkini (oikealla) kukintaa, vasta muutama on aloitellut. Erityisesti innolla niiden kerrottujen kurjenkellojen kukintaa. Muutoin tässä kasvaa köynnösruusuja, kärhö ja tänä keväänä kylvetyt ruusunätkelmät. Neilikka pitäisi siirtää pois, mutta kun sille ei oikein löydy paikkaa..

Katsuran sydämenmuotoisista lehdistä ja värisävyistä tulen aina iloiseksi kun kuljen portista pergolaan

Pergolan sisäänkäynnin luona oleva kaariportti on ensimmäistä kertaa peittynyt kokonaan vihreyteen, tosi ihanaa

Lahjapioni on persikkainen (värisävy ei oikein näy kuvassa). Mikähän lajike tämä on...vaikea löytää...pioni on ainakin 50 vuotta vanha. Pitänee etsiä mitä lajikkeita Suomeen on tuotu silloin joskus ennen. Taidan kurkata ainakin Kochin Oma puutarha-kirjasta...

Mustilanruusu Minette tuoksuu sitruunalle (en tykkää), mutta kaunis hän on. Kestää kuivuutta tolkuttoman hyvin. Ja sen myötä sadettakin paremmin. 

Nukkapähkämöt kukkivat, rakastan tuota pientä lilaa pilkkua joka ilmaantuu varteen

Italiankello kukkii paraatipenkissä pienin haaleanlilansinisin tähtikukin


Salaisen lehdon uumenista löysin Lehtovuokon (Anemone Leveillei) jo vähän ryvettyneenä. Olin ihan unohtanut, että minulla on tälläinen. Vähän kuin kesällä kukkiva valkovuokko, mutta keskustassa on lilat pienet heteet. 

Kuohuviinikylvetyt mustat orvokit kukkivat, lajike onkin ripsureunainen, aika ihana.

Louise Odier jatkaa romanttista kukintaansa sateesta ja tuulesta huolimatta

Duchessekimppu bambusängyssään

Viime päivinä olen saanut hurjan paljon iloa tälläisestä opuksesta. Kirja kertoo Tukholmassa sijaitsevasta Prinssi Eugenin perustamasta puutarhasta nimeltä Waldemarsudde (puutarha perustettu 1905). Oikea prinssi ja taidemaalari, kyllä, mutta myös intohimoinen puutarhaihminen. Ja lahjoitti kaiken valtiolle testamentissaan. Paikasta tehtiin museo. Tahdon kyllä joskus vielä sinne käymään. Taidetta, historiaa ja kasveja, ei ehkä ole mitään hienompaa. Kirja on tyylikäs ja kasvihistoriaa on hullun kiinnostavaa lukea. Marina Rydberg, kirjan kirjoittaja ja paikan johtaja on aika huippunainen.

Huomenna taas kirjastoon viemään ruusukirjat pois ja hakemaan uutta lukemista. Odotan myös jo kukkasipulikuvastoja.

20 kommenttia:

  1. Oi ei, ei kai jo myöhäiskesää ja syksyäkin pian... Onko valo muuttunu?! En vaan oo huomannu, minä ootan vielä kukkien ja kasvien kasvua, ei mun puutarhassa olla vasta ku alussa.... :D saapa kuitenkin nähä, että eteneekö se siitä sen enempää.. Kesäähän on vielä kaks kuukautta jäljellä, no yks ja puoli! Hauska tuo nukkapähkämö. Mullekki tuli jo exotic gardenin uutiskirje sähköpostiin sipuleista. Aattelin tänä vuonna jättää tilaamatta netistä, ostan marketista tai puutarhamyymälöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu. Teillä onkin siellä yötön yö ja valoisaa, täällä etelässä alkaa jo näkymään pimeät illat. Mietin myös tuota tilaamista, että tilatako vai ei, siinä dilemma :) Fiksu olet jos et tilaa.

      Poista
  2. Noh....myöhäiskesä!!!! Et kai ole menettänyt toivoasi helteistä? Täällä Savossa ei ole mennyt päivääkään ettei olisi satanut, mutta vielä elättelen toiveita;) Tosin eilen meinasin jo purkaa terassin talviteloille:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Taisin luovuttaa helteiden suhteen. Yleensä ne tulevat sitten joskus elokuussa kun koulut ovat jo alkaneet. Toivottavasti teille tulee lämpöä sinne!

      Poista
  3. Toissailtana myöhään huomasin, että ulkona on pimeää. Olin kauhuissani. Olen vasta henkisesti aloittamassa kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Iltaisin on tosiaan jo hurjan pimeää. Henkinen kesänaloitus kuulostaa ihanalle :)

      Poista
  4. Voi miten ihania värisävyjä kasveissasi!
    Mulla ei taida tulla montaakaan kukkaa pihajasmikkeeseeni. Tai toiseen ei tule yhtään kukkaan ja toiseen ihan muutama. Mutta kyllä todella kukkiviakin näkyy monissa puutarhoissa. No, täytyyhän kasvienkin välillä vähän henkäistä.
    Tuo kirja tuntuu todella mielenkiintoiselta, kiitos vinkistä! Ja oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina. Jasmikkeiden kukoistus taitaa tosiaan vaihdella. Tosin luin, että viittä vuotta vanhemmista pitää poistaa oksia alas asti tai kukinta taantuu. Kiitos itsellesi käynnistä!

      Poista
  5. Hei pitkästä aikaa! Kaikki on nyt uskomattoman rehevää, erikoislaatuinen kesä eikä hullumpi puutarhan kannalta. Puutarhassasi kukkii koko ajan jotain ihanaa, täällä vähän odotellaan edelleen, toki ei minulla edes ole tuommoisia herkkuja kuin sinulla! Tuo harsokukka on tosi kaunis astioissa, muistan kylväneeni sitä sinä kesänä kun oli häämme ja koristelimme pöytiä kimpuilla joissa oli tuota valkoista hattaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Maria ja kiitos käynnistäsi! Ihana sadekesä ollut, olen tykännyt alkukankeuden jälkeen. Kyllähän sinulla on vaikka mitä herkkuja siellä. Harsokukka on tosi ihana, häihin sopiikin loistavasti, niin romanttista!

      Poista
  6. Kesä on tosiaan taittunut loppukesän puolelle, vältän sanaa syy.... ei sitä voi vielä sanoa edes ääneen! Loppukesä on hyvä! Varmaan tuo huikea sateen määrä on vaikuttanut vallankin iltojen valon määrään ja kosteus ilmanalaan, henki on siis toisenlainen. Jasmike on ihanan valoisa kuupuutarhan kukkija ja valaisen kuten kaikki kauniit valkoiset kukat! Suloinen vuokko Sinulla! Pionit, ruusut ja köynnökset ovat juuri nyt ihanimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kivipellon Saila. Kyllä kesä on lyhyt Suomessa, valitettavasti. Juuri luettelemasi onkin parasta tällä hetkellä :)

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja niin ihana tuo Louise Odier :)

    VastaaPoista
  8. Mukavaa kun osa vuokoista kukkii vähän myöhemmin;) Mullakin on tuota lehtovuokkoa ja sitten posliinivuokko(?), joka on nyt vasta nupulla.
    Aivan ihana kun kaariportti on peittynyt vihreyteen, odotan samaa ruusuportiltani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Paras olisi jos olisi aina jokin vuokko kukassa, rakastan niitä niin. Posliinivuokko on tosi kaunis, minullakin pitäisi olla sellainen jossain. Ruusuporttisi on tosi kaunis!

      Poista
  9. Äh, mä en suostu ajatteleen, et olis vielä myöhäiskesä, kun se kesä ei ole vielä kunnolla edes tullut. Mutta, niinhän se on, että elokuuta kohti jo mennään, blaah. Tuliks se mun lähtetys muuten perille??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Älä ajattele, vietä vaan kesää rauhassa :) Vastasin lähetyksestä erikseen, se on ihana :)

      Poista
  10. Tänä kesänä on todellakin sadetta riittänyt. Sellaista se välillä on. Kesä on silti. Onneksi ei poliisi vienyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Minä tykkään sateesta ja kerrankin ei ole kuivaa :) Poliisi ei tosiaan kiinnostu yhtään viljelyksistäni, pyh.

      Poista