sunnuntai 2. elokuuta 2020

Syysasetelmakasveja & muutamia kasvihankintoja

Illat pimenee, vaatii taas totuttelua...kävin poimimassa pari viikkoa sitten mustikat ja hillat lähimetsästä. Metsässä tuli vastaan muutama mustikoilla herkutteleva koirakin (niin söpöä!). Myös pakastin on tuupattu täyteen vadelmia ja mansikoita. Olen aina ollut hulluna marjoihin. Meidän luontopihassa on ihan turha viljellä mitään, kaikki syödään lintujen/oravien/pupujen/ketun/? toimesta. Nyt on lähtenyt kynnysmattokin jonkun matkaan palasina! 


Talvitammen lehti löytyi puistosta, kaunis. Terho on viime syksyltä läheisestä pähkinäpensaslehdosta. Löysin sen käsilaukustani, uups. Kuten myös aika monta rusentunutta suklaapatukkaa ja tyhjää suklaakäärettä - nyt muistankin mitä tein viime talvena....

Kasvihuoneen singelilattia on kaunis. Yllättävän paljon tullut ihastuneita huokauksia puutarhan vierailijoilta. Kivissä on jotain ikiaikaista ja nostalgista ja ääni herättää monissa lapsuuden rantamuistoja.

Prunus avium Sunburst (itsepölytteinen imeläkirsikka) teki paljon kirsikoita tänä vuonna ja syötiin ne suoraan puusta melko vaalean värisinä (ehtiäksemme ennen lintuja). Tajunnanräjäyttävän hyviä! Kyllä vaan imeläkirsikat ovat aivan eri tasolla kuin hapankirsikat. Taidan luopua kokonaan hapankirsikoista. Yksi puu lähti jo systerin puutarhaan. 

Ikeasta aurinkokennovalaisimet - kultaiset

Hyvin viehättävät illan pimeydessä. Edessäpäin on vielä elokuun pimenevät illat. Oli hyvin sateinen heinäkuu, katselin juuri tilastoja. Meillä on satanut 139,1 milliä heinäkuussa. Eniten oli satanut Isojoella 193 ml.  En oikein tarkalleen tiedä missä Isojoki on, yhdistän nimen vaan Kyllikki Saaren murhaan. Itä-Suomessa on myös tullut paljon vettä Ilomantsin seuduilla. 

Sisäänkäynnin luona oli kelloköynnöksiä, tuoksuherneitä & keijunmekkoa, kuten niin usein ennenkin

Omenilla punaposket, ympäri puutarhaa alkaa näkyä punnerrusta muutenkin

Kuistin ikkunasta jo ihanan vehreä näkymä kivikkoon. Katsura, Lehtikuusi, tuijia ja jotain muitakin kasveja

Lasi jääkylmää ranskalaista roséeta paviljongissa. Koronakevät nosti roseeviinin myyntilukuja 75 %. Onko ruudun takana muita roseeviinin ystäviä..?

Keittiön ikkunan takana pelargoneja, kuten aina

Tuomipihlajien marjat ovat kypsyneet. Linnut popsivat ja sotkevat paikkoja 

Syysasetelmien tekoa on suunnitelmissa
Oikealla minikasvikokoelmaan uusi kasvi, sydämen muotoinen. Minikasvit on ihania!

Syyssetti valmiina. Tädykkeitä, hopeatammea, sypressi, hopealankaa & liuskelehtinen muratti. Ostin nämä jo heinäkuun alkupuolella ja jätin sateen suojaan kasvihuoneeseen. 

Eilen ostin lisää syyskasveja. Pronssin sävyistä heinää, kaksivärinen syklaami, sypressi ja havucalluna

Eilen kävin taimistoreissuilla. Miten siellä tulee aina niin onnelliseksi...ramppaan jatkuvasti taimistoilla, useinkaan en osta mitään (vaatii luonteenlujuutta), mutta oppii paljon kasvien ulkonäöstä, kukinta-ajasta ja nimiä jää päähän. Superhieno kasvi on Verbena officinalis Bampton. Yritän tietysti talvehdittaa kasvin. Sen voisi kokeilla istuttaa maahankin, mutta haluaisin ruukkukasviksi kyseisen yksilön. Joten kuistille matkaa pakkasten tullessa. 

Monta vuotta tätäkin harkinnut ja nyt sen toin kotiin. Punahattu Vintage wine. Oli pakko ostaa, kun taimistolla näissä lenteli perhosia...

Vanhat puutarhani punahatut ovat vielä tässä vaiheessa. Kylvin vuosia sitten valkoisia ja roosansävyisiä hajakylvönä ja sain monta taimea. Rakastan punahattuja tosi paljon. Siemenestä kasvatetut ovat kasvaneet paremmin kuin taimistolta ostetut. Jotenkin ovat hieman temppuilijoita. Onko Suomen kylmä ja pitkä talvi niille liikaa kenties. 

Kukkatalosta kultainen tammenterho, sopii niin kauniisti syysasetelman koristeeksi

Tuoksuherneet vielä kukkivat, poimin tuoksua maljakkoon. Tänä kesänä kukkivat etuajassa, varmaan lämpimästä alkukesästä johtuen. 

Riesling -viiniköynnöksen ekat pallerot ikinä. Riippuvat paviljongin katosta. 

Pergolan edustalla pensaat ja puut ovat kasvaneet ja tuuhevoituneet

Kaariportista ei ole voinut kulkea vähään aikaan ja syy on tässä: pieni linnunpesä. Ihanat vauvalinnut siellä piipittivät ja äiti ruokki.

Paviljongissa myöhäisemmät kärhöt alkavat kukkia. Clematis diversifolia Hendryetta. En oikein pääse isokukkaisten kärhöjen makuun, joten olen luovuttanut aiemmin ostamani eteenpäin ja korvannut näillä kellomaisilla & pienikukkaisilla. Toisessa pylväässä kasvaa Mary Rose, se on vasta aloittamassa kukintansa. Paviljongissa on 6 pylvästä. 2 niissä kasvaa alppikärhö, 2 keskikesällä kukkiva viinikärhö ja 2 sitten näitä myöhemmin kukkivia, jotta voi nauttia maksimaalisesti kärhöjen kukinnasta. Joka pylväässä kasvaa kyllä myös ruusunätkelmää, koska se kukkii lähes koko kesän.

 
Ruusunätkelmä on vaan niin käsittämättömän nätti

En tajua miksi, mutta saan aina kesällä viherkasvibuumin..taustalla näkyy pergola. Olkkarin ikkunalauta on paikka, jossa on aina kukkia...

Ostin Tuonenkielon alun

Raidallisen maijan

Kukkapöytäni, jonka ylle vaihdoin paratiisijulisteen 😍 Kukat ovat muuten vähän rehevöityneet tästä reppanasta alkukevään hetkestä. Vein ne nimittäin ulos sateeseen, kovasti piristyivät. 

Minikasvikokoelman osia

Käenkaali on jo yli kymmenvuotias

Pikkuinen palmu on uusi kasvi kuistilla. Yleensä en saa näitä menestymään, mutta kokeillaan taas...

Huvilatunnelmaa kuistille
Maalasin isoäidin kaapin vanhan roosa sävyiseksi

Ystävältä mitä kaunein kukkakimppu, maitokahvin värisiä neilikoita 

Heräteostos puutarhaan: Viburnum bodnantense Dawn. Olen aina ajatellut, että ei ällöjä heisikasveja puutarhaani...mutta oli pakko kokeilla kun oli niin halpa ja kukki superaikaisin vähän näsiän tapaan (jos kukkii Suomessa eli arka on). On hieman sellainen olotila, että saattaa kuolla ekana talvenaan. 

Hyvästi kukkatapetit. Kesäprojektina seinät ovat saaneet uuden pellavanvärisen maalin. Tapettikerrosten irroittaminen oli melkoinen urakka. Kuivakukka valittiin lapsen kanssa sävy sävyyn. Millainenhan loppuvuosi on tulossa..?  Luin, että jotkut yritykset ovat jo viettäneet jenkeissä joulua. Koska ei ole varmaa, että tänä vuonna joulua tulee. 

Alkukesän kevyt toiveikkuus on poispuhallettu. Se ihana ja hykerryttävä odotuksen tunne, kun laittelee siemeniä multaan ja haaveilee valoisista kesäöistä. Nyt rinnassa tuntuu jo arjen paino. Käynnissä on syystohinat. Tilasin  juuri jumalattoman kasan syyskukkasipuleja. Satsasin tulppaaneihin tällä kertaa erityisesti. Pitää vielä keksiä miten voin istuttaa ne ilman, että fasaani syö kaiken. Tänään ajattelin istutella syyskukat, riipiä ekaksi kesäkylvökset pois ja sitten vaan nautiskella elokuusta.  Onnellisia elokuun päiviä kaikille 🌻