sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Syysvuokkoja & uusi puu

Sadekesän jälkeen olisi toivonut kaunista syksyä, mutta sitä ei tullut.  Pian alkaa kaikki tuudittautua talven unosille. Viime hetken unelmia pyöritän mielessäni. Ja ihan pienesti alan haaveilla myös uudesta keväästä kukkineen ja linnunlauluneen. Kuuntelin youtubesta linnunlaulukaraokea jo kevätikävääni. Keski-ikäistyminen etenee uhkaavasti!  

Olen jo syystalven moodissa, istuttelin hyasintteja kynttilänvalossa (preparoituja) ja tunkaisin vähät syyskukkasipulini jo multaan (mitään haittaa en ole aikaisesta istutuksesta huomannut) ja hyvästelin syyskuntoisen puutarhani. Haikeaa luonnon kiertokulkua. Väistämätöntäkin. 

Tänään oli kaunis päivä. Kärsin ikävä kyllä migreenistä eilisestä lähtien mikä pilasi vähän fiiliksiä. Alkuviikosta päätin vastata viimein kiitollisuushaasteeseen, mutta viikon puolivälissä unohdin jo olla kiitollinen, hih. Teistä lukijoista olen kyllä hurjan kiitollinen kun jätätte niin herttaisia kommentteja ja jaksatte lukea näitä juttuja 🌸

Pörriäisten suosikkeja ovat
Viimeisiä kukkijoita puutarhassani ennen syyssipuleja (krookuksia, myrkkyliljoja) on syysvuokot
Koska kyseessä on lempiperennani, olen istuttanut erilaisia puutarhaan. Tämä on muistaakseni puolikerrottu Serenade. Koska kukinta on myöhässä, voi olla, ettei valkoinen Honorine Jobert ehdi kukkia tänä syksynä, se kun on vasta nuppuvaiheessa
Ylisöpöjä
Jalokello on sekin puolikerrottu ja suloisen kaunis näin syksyllä, vanhempi yksilö yksinkertainen vaaleanpunainen on vasta nupulla

Kurkien huudot saattelevat syyspuuhiani, ne kerääntyvät nyt etelä-Suomeen lentoharjoituksiaan tekemään ja pian lähtevät kauas pois, talveksi. Voisinpa lähteä mukaan
Syysmaksaruohot ovat vielä eriasteisia, osa jopa ensimmäistä kertaa mädäntyneitä sateista. Mutta osa terhakkaasti punertaa kohti syksyä
Sekamelskani paraatipenkin keskivaiheilla sisältää mm. Rodgersioita (valeangervoja), tänä kesänä hankin yhden uuden Irish Bronzen, jonka pitäisi hieman punertaa (mitä ei nyt kyllä tee). Tummemman värinen kasvi kuvassa on Valkolatva chocolate, suklaati. Ja on tuolla jossain alla aika kitukasvuisena höyhenpensas...
Pidän näistä väreistä, vihreästä ja purppurasta

Kasvihuoneen seinustalla tukka-heinä & ruosteenpunainen pieni kryssa
Tänä kasvukautena on monesti tullut todistettua sitä ihmettä, kun monen kasvin kukinta ei edisty viikkokausiin. Niin kävi myös tälle silkkiyrtille, joka on ollut valmiudessa jo heinäkuusta alkaen. 

Hortensioissakin alkaa vasta näkyä pientä punerrusta
Liuskekivipolku on liukas sateilla...kohti pergolaa
Pergolassa on pieni kahvittelupaikka
Toisesta suunnasta, tieltä, voi kurkistaa pergolaan
Nyt tuoksuu Katsura eniten, lehtien pitää olla tuollaisia ruskeita ja kuihtuneita, sään mieluiten pouta niin tuoksu voimistuu ihanaksi hattaraksi
Osa puista on jo pudottanut lehtensä ja se tuntuu rankalta
Hurjan kasvuspurtin teki Nietospensas tänä kesänä, samoin vieressä kauniin pronssinpunainen Taikapähkinä
Nappasin kuvan joain iltana kun oli kaunista. Syysleimujen tuoksua ilmassa.

Pohjailma on selkeästi viilennyt. 
Suloinen pieni Paliblin-syreeni, olen leikkaamalla pitänyt sen pyöreänä. Tänä kesänä siirsin sen ylös penkereelle, vähän jännittää mitä se pitää uudesta paikastaan. Minusta on vain niin kivannäköinen ruusupenkin luona
Siellä se nyt kasvaa, villin pöheikön keskellä
Ekaa kertaa siemenkylvöspunaluppio kukkii, olen niin happy...olen kylvänyt tämän ainakin 7 vuotta sitten ja näin kauan meni
Syyskimikki ehtii varmaan tänä syksynä kukkimaan kun sen kukka-aihioista alkaa kuultamaan valoista
Kesäköynnökset kukkivat vihdoin, hyasintti- ja ruusupavut
Tämän kesän ainoa puutarhaprojekti nytkähti minipikkuisen eteenpäin. Istuttelen paviljonkiin puuseinämää noin yhden puun vuosivauhdilla. Tänä keväänä ostin japaninkirsikan

Ja sain ystävältä toisen, tämän pienokaisen Prunus aviumin
Käytiin Kukkatalon markkinoilla ja repsahdin puuhun, Veripyökkiin. Hinnaksi jäi 8 euroa. Perheen mielestä tämä oli älyttömän makea...
Se istutettiin heti villin penkereen loppuun

Vielä nousee onnelliseksi tekeviä juttuja mullasta, myrkkyliljat
Ja syyskrookukset💎

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Istutan ruusuja & ihastelen satumaisia syysvärejä




...ja siitä on kiittäminen Betweeniä Rikkaruohoelämää -blogista. Hän on oikea darling, sain kukkasia kotiintoimitettuna! Tunne on sama kuin olisi voittanut Lotossa 💗 Itse olen hieman valitettavasti kyynisyyteen taipuvainen persoona niin ällistyn todella aidon ystävällisyyden edessä. Toisekseen olen hieman enemmän "kell´ onni on, se onnen kätkeköön" -tyyppinen, mutta tämän ajattelin nyt kertoa. Tosin tässä kävi nyt niin, etten yhtään kuvaa saanut ruusuista kun tuolla mudassa ja sateessa myllersin ja kamera lepäsi sisätiloissa. 


Lidlissä shoppailin croissantteja (meidän perhe on koukussa niihin, ei lauantaita ilman croissuja) ja samalla repsahdus sattui yhden mustan papukaijatulppaanipussukan kohdalla. Sipulivälivuosi ottaa jonkin verran koville, mutta pinnistelen. Onpa ollut raskas vuosi ilmojen suhteen. Olen aivan näännyksissä sateeseen.
Dolgon omput menivät kirkkaanpunaisiksi, viime viikolla lämpötila on käynyt nollassa muutamana yönä. Talvi tuli aikaisin, kuten pelkäsin
Jotkut vielä sinnittelevät. Pikkuisen on kukkiakin vielä, mattimyöhäisiä. Kaunis sininen Jalokello Fuji blue
Ja Ruusunätkelmät, valkoisena
Yhtäkkiä äkkäsin tälläisen saniaisen, jota ei ole moneen vuoteen edes näkynyt. Missä lie luurannut? Taitaa olla Japaninhiirenporras Pictum. Ehkäpä sadekesä herätti sen henkiin. Vieressä kasvava Sorenhiirenporras Lady in red on tosi tuuhea aina, kestää selvästi kuivempaa maata

Huikeita, satumaisia värejä alkaa näkyä puutarhassa
Kuin unessa kuljen satumaisessa pergolassa. Ruosteviini on oikeastaan vaaleanpunainen  (Vitis coignetiae) eli viiniköynnöshän tämäkin on, II-vyöhykekelpoinen. Onneksi tuli aikoinaan valittua juuri tämä versio, joka runsaskasvuisena peittää pian pergolan ylärimatkin. En ole tätä koskaan leikannut, ei ole tarvinnut. Rypäleitä kyllä tekee, ei vain ole tullut maistettua niitä. Huomasin naapurinkin ihastuneen, on hankkinut samanlaisen.
 Vaihtelevan roosansävyinen on syysväreissään Katsura. Hattaramainen tuoksuaistimus sen ympärillä voimistuu kuivilla keleillä, sitä odotellessa
Lehtiä varisee maahan, kullankeltaisina
suojaisessa paikassa Japaninvaahtera vivahtaa beigeen
Ja avoimessa kirkkaanpunaiseen. Sama puu kyseessä, toinen oksa vain. On aika lamoavakasvuinen
Pallovaahtera lakastui jo
Tunnen suurta lämpöä uudelleen kukkivaa alppikärhöä kohtaan
Pikkuisen vaivaa nuo puulaatat, jotka näkyvät kuvassa, olemme hurjan saamattomia. Kivilaatat odottavat pinoissa, asennushiekka on haettava ja talvi tulossa. Ympärillä kuitenkin vielä kaunista, Riippahernepuu, Mantelikirsikka, Mustaselja, Katsura ja Sininata (heinä). Tästä näkymästä kuoli siihen valitettavan hyvin sopinut Akebia, kastanjaköynnös. Ehkä kokeilen sitä vielä uudestaan muualle, paha talvi tappoi sen.
Kylmä yöilma on haukannut jo Onnenpensasta, joka on tuplannut kokonsa parin viime vuoden aikana
Söpö pieni vaahteranlehti on eksynyt kesän neilikoiden sekaan
Yksi kauneimmista syysvärin omaamista pensaista: kirsikkasorvarinpensas. 
Kiinalaiset lyhdyt..hedelmystöt
Mieheltä sain synttärilahjaksi uuden heisiangervon (kehitimme tästä riidan, joten ei ollut iloinen juttu) Purppuraheisiangervo Lady in redin. Huomaamatta olen pienimuotoisesti alkanut kerätä näitä
Tummin purppiksista on tietysti Diabolo
Ja se kuparisin: Mindia
Tuoksuherneen ja sirotuomipihlajan yhteys:  toinen jo syysväreissä, toinen vasta luulee kesän koittaneen



Lidlissä on syksyisin kivoja sixpackejä kasveja, edullisiakin. Budjettisyysistutus on tässä eikä mennyt kuin puolet pakkauksesta

Blogin kirjoittaminen on ollut jonkin aikaa tervanjuontia ja kerta kerran jälkeen olen harkinnut vakavasti pillien pussiin laittoa. Aloitin tämän puutarhapäiväkirjan vuonna 2008 ja lähestymme niin ollen kymmenvuotispäiväämme. Olen näiden vuosien aikana kokenut yksityiselämässäni rankkoja takaiskuja, uusia nousuja ja liian usein tappavan tylsää arkea. Puutarhaan olen istuttanut aika paljon kasveja, mutta niitä on myös menehtynyt ajan saatossa. Olen nauttinut luonnon kanssa elämisestä uudella tavoin oman puutarhan myötä. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut itseni kamalan tylsäksi jauhaessani innostuksen vallassa postimerkin kokoisesta puutarhastani, joka näyttäytyy ehkä vain minun silmissäni henkilökohtaisena paratiisinani. Muut varmaan näkevät puutteet ja myös epärealistisuuteni. Hetken aikaa olen taas saanut ilmaa kirjoitusteni alle ja tuntenut kepeyttä. Olen yksityiselämässäni joskus piinallisen rehellinen ja herkkä. Varmaan rivien väleistä lukijat aistivat sen. Rajanveto yksityisyyden ja viattoman avautumisen välillä voi olla hento. Elämänmakuisuuden ei toisaalta tarvitse aina olla rumaa ja surkeaa. Rehellisyys voi kannatella ihmistä sillan lailla eteenpäin. Varsinkin rehellisyys itseään kohtaan. 

Yhdestä asiasta olen kuitenkin melko varma. Viime viikolla luin uudesta tutkimuksesta, että lasten pituuskasvuun ravinnon ja geenien ohella tärkeä tekijä on rakkaus. Luulen, että sama pätee kasveihin.