Olen jo unohtanut millainen puutarhani on varhain keväällä. Katson sitä kuvista kun ei nyt juuri muuta voi.
Pergolassa keväällä puhkeavat koristeomenan lehdet ja kukkanuput. Pergolassa on kaksi omenaa: Makamik ja tämä kuvassa näkyvä Tumma Kaunotar. Muistan kuinka istututtaessani puita toivoin niin, että ne kasvaisivat nopeasti. Ensimmäisenä talvena Makamik katkesi juuresta kun oli niin reipas lumitalvi että katolta tuli eräänä yönä täyttä vauhtia jäiset lumimassat pergolaan. Itkin katkerasti ja taivutin katkenneen rungon takaisin, voitelin sen korjausvahalla ja laitoin päälle vielä villasukan riekaleen. Uskomatonta, mutta puu elpyi ja on kasvanut aika isoksi ja peittää juuri niitä näkymiä joista haaveilinkin (plus toimii ylimääräisenä pyykinkuivatustelineenä). Unelmat toteutuvat välillä (katolla on nyt lumiesteet). Tunnustan, että minua pidetään välillä hulluna kun istutan niin paljon puita ja pensaita näin pikkuruiselle tontille. Mutta minusta niitä ei vaan voi olla koskaan liikaa, varsinkaan koristeomenoita. Jokaisen on saatava tehdä omat virheensä :)
Pergolan kukkapenkkiin olen laittanut paljon
pikarililjoja. Ne ovat minusta niin ihanan rappioromanttisia. Ihan hirveästi eivät tuosta kuivuudesta pidä, vieläkin etsin tosikuivaa kestävää kasvia (sipulikukkaa) tähän. Kesällä tässä viihtyy harsokukka hyvin, mikseivät ruusutkin.
Kivikon kulmalta voi katsella kevään lempinäkymiä, pieniä
Iriksiä ja punaista
Japaninverivaahteraa & keltaista
Onnenpensasta. Vaahterakin katkesi samoista lumen kurmuttavista vaikutuksista, päärunko on poikki, mutta alkoi versoamaan sivuoksista. Se on niin nätti puhjetessaan liuskottuneisiin lehtiin.
Päärynäpuu Aune tuntuu kukkivan runsaammin joka toinen vuosi. Viime keväänä ostettiin pojalleni oma päärynä, hän tykkää niin kovasti päärynöistä nimittäin. Yritämme saada jatkossa reippaampaa satoa. Päärynä kukkii tosi aikaisin ja sille on hankalahkoa löytää pölyttäjiä. Olen huomannut aikaisten kirsikoiden houkuttelevan pörriäisiä myös päärynälle, siinäkin mielessä kannattaa niitä istutella. Uuden päärynäpuumme (jenkkiläinen
Devoe) pitäisi olla itsepölytteinen. Puun pitäisi tuottaa herkullisen makuisia jättipäärynöitä, mikä kuulostaa kyllä hyvältä. Aunen päärynät ovat tosi pieniä.
Rusokirsikka on lempipuuni. Tämä puu kasvaa lapseni tarhan pihalla. On niin söpöä kun lapset kirmailevat näiden kauniiden puiden kukkiessa ja vaaleanpunaisten terälehtien lennellessä ympäriinsä. Jonkun asukkaan koirakin räksytti siellä seassa. Minusta tässä puussa kaikki hipoo täydellisyyttä: rungon kiiltävä kuori, kaunismuotoiset ja väriset lehdet sekä tietenkin herkkä kukinta. Syksyllä se on tietysti kauniin punainen.
Tykkään kovasti myös näistä
Balkaninvuokoista. Nämä siniset ovat minulla lisääntyneet paljon, alussa niitä oli noin viisi ja nyt jo pari-kolmekymmentä. Syksyllä laitoin värisekoituksen samaan paikkaan. Mukana pitäisi olla valkoisia ja vaaleanpunaisia vuokkoja. Minulla ne kasvavat kuivassa hiekan sekaisessa mullassa aurinkoisessa ja tuulisessa paikassa.
Syreenien kukintaa odotan niin paljon. Kaksivärinen
Sensation on erikoinen. Joka vuosi on pakko saada uusi syreeni.
Puuut ovat elämän ihanimpia asioita!
Kirsikkaluumu Matjuuni on sievä kukkiessaan, muutoin sen olemus on aika raasku eikä ole mitenkään ahkerasti tehnyt hedelmää. En tätä oikein uskalla suositella.
Tässä penkereessä siis kasvavat sekä
balkaninvuokot että
pionit ja suurin osa
tulppaaneistani. Kivimuurin ja portaiden rakosissa kasvaa kilkkoja ja kellokukkia. Muurin päällä valkokukkaista sammalleimua joka tuoksuu kiduttavan hyvältä ja tuoksu tulee tuulen mukana paviljonkiin. Jänikset herkuttelevat sillä aina talvisin, onneksi leimu kestää sen. Minulla on sellainen visio, että tahdon penkereen olevan täpötäynnä sipulikukkia ja tulppaanien nousevan alustalta joka on valtoimenaan
posliinihyasintteja. Niiden lakastuminen ei haittaa kun koko penkereen täydeltä nousevat tähän näkymään ne raivostuttavat kuunliljat. Myönnettäköön niiden olevan näppäriä kuihtuneiden sipulikukkien jäämien peittämisessä sekä rikkaruohotorjunnassa. Tämä penger on aikaisin keväällä lähes rikkaruohoton, sekin kiitos rehevien kuunliljojen.
Prunus cistena eli Mustaluumu on niin kaunis. Onneksi se sinnittelee. Näitä minulla oli alunperin kaksi, mutta toinen menehtyi kuivuuteen. Rinnetontilla on kuivaa, mutta toisaalta ainakaan useimmat kasvit eivät sitten menehdy talvimärkyyteen. Kaikella on puolensa.
Ruusunätkelmät. Monivuotiset tuoksuherneet, kylvän näitä aika usein, tahtoisin näitä vähän joka paikkaan.
Kysymys kuuluu tarvitaanko verhoja tänä vuonna pergolaan vai jokohan köynnökset hoitaisivat homman?
Tulppaaneja odotellessa. Takavuosien lemppari oli tämä
Plumpudding blend -luumusörsselisekoitus. Lila on aika kiva väri puutarhassa. Teemaväri on siis tänä keväänä juuri nämä: vaaleankeltainen ja lila. Istutin onneksi haaleanliloja tulppaaneja ja keltaisia pitäisi nousta vielä vanhastaan. Tuossa takana näkyy everest -kivipenger, jonka perälle on tarkoitus sijoittaa ruusupömpeli.
Kaikkihan rakastavat omenankukkia, eikö...tämä kääpiöomena on
Amorosa eikä se ole vielä koskaan tehnyt hedelmää. Siirrettykin se on jo kaksi kertaa, nyt pitää kyllä rauhoittua jotta se saa kasvurauhan
Loppuun vielä pieni vaaleanpunainen söpöliini
Koiranhammas. Syksyllä voitin Vaaleanvihreää-blogista lisää koiranhampuleita, ihanaa. Aamuisin linnut laulavat jo kun oikaisen metsikön läpi. Varsinkin aikaisin aamulla Helsingin keskustassa käy ihan kunnon tsirpitys. Olisikohan talvenselkä hieman taittunut?
