maanantai 16. marraskuuta 2009

Joulu tulla jollottaa

Välillä asiaa joulukukista.
Onko mitään ihanampaa kuin talven & pimeyden keskellä iloisesti kukkivat joulun kukat..?



Tasetit, nuo valtavan pitkät kukkavarret, joiden päässä valkoinen, narsissin kukinto...pyörryttävä tuoksu. Joulukukka, jonka hyötämisessä ei voi epäonnistua :)
Itse kukitan sen niin, että laitan sipulit lekasoraan kuistille, ja noin kuuden-kahdeksan viikon kuluttua voi nauttia kukinnasta...


Amaryllis tai ritarinkukka, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Löytyy kaikista väreistä. Joinakin vuosina niiden tulee olla valkoisia, joskus taas punaisia. Tänä vuonna olen erityisen ihastunut punavalkoiseen yhdistelmään






Mitä olisikaan joulu ilman hyasintteja..? Rakastan niiden hempeän kielomaista tuoksua. Vaaleanpunaisena, valkoisena tai lilana.



Itselleni tärkeä joulukukka on vuokko, anemone. Jumalaisen kaunis, kestossa leikkona jää kyllä toivomisen varaa. Rahalle saa eniten vastinetta ostamalla neilikoita.



Vanha, ikuinen jouluruusu. Joka ruukussa tuntuu kuin olisi repäisty luonnollisesta ympäristöstään eli maasta. Näitä voi lykkiä kukinnan jälkeen pihalle perennoiksi, jos vaan onnistuu pitämään kauneuden hengissä kevääseen asti...


Joulukukkien klassikko, joulutähti. Itse olen kovasti tykästynyt vaaleanpuna-valkoiseen joulutähteen, minusta todella kaunis <3


Joulunajan kasveista kaunein on kuitenkin JOULUKUUSI. Sen metsästä tuonti tuntuu miltei pyhäinhäväistykseltä, mutta ilmankaan ei osaa olla. Ylväät, tummanvihreät oksat ja mikä tuoksu...lisään kuusenveteen aina hippusen sokeria, en ole varma auttaako, mutta pitäähän kuusenkin saada herkkua :)

Kuusi viimeistään tuo joulun taloon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti