lauantai 19. maaliskuuta 2011

Kasvun ihme & ostoksia

Ulkona sataa reippaasti lunta, koko pesueella on flunssa ja meillä on käynnissä veskiremppa eli koko talo on hurlumhei tilassa. Aika inhottavat lähtökohdat lauantaille.

Muutama kuva kuistilta kun uloskaan ei huvita mennä.



Viikko sitten kylvetyistä siemenistä Elämänlanka on itänyt. Kelloköynnös ja Sirokesäkynttilä odotuttavat vielä itseään.



Siperianpallo-ohdake itää juuri, Koreatörmäkukkan taimia ei vielä näy. Tänään tai huomenna laitan maailman helpoimman ja kiitollisimman siemenen multaan eli on Samettikukan vuoro.



Ostin ekaa kertaa Prismasta Kannan juurakon. Olen aina ihastellut Kannaa kaupungin kukkaistutuksissa, jännittää saanko omani kasvamaan ja kukkimaan.



Eurokankaasta löytyi Amy Butlerin kauniita kukkakankaita. Kuistille voisi ommella pari koristetyynyä kesäksi, valitettavasti ompelukone on rikki.



Riippapelargoneista suurin osa on talvehtinut ihan ok ja lähteneet hyvään kasvuun.

Vielä yksi tärkeä päivämäärä; Tulppaanien lumo kasvitieteellisessä puutarhassa 20.–28.3. Suosikkipuoti Villi Niitty järjestää näyttelyn. Jos vaikka ensi viikolla ehtisi piipahtaa, kevät kun antaa odotuttaa itseään. Olisi ihanaa nähdä ne kaikki tulppaanit, joita kuolaan jatkuvasti Villi Niityn nettisivuilla. Onhan tämä normaalia, onhan :)

5 kommenttia:

  1. On se normaalia ;-) Ja siinähän sinulla onkin tuo fleur de lys tuon rautahupun huippuna!

    VastaaPoista
  2. Heh heh Saila, olet oikeassa...kävin jo asioimassa putiikissasi, sitä kepakkoa en nyt ottanut vaan sen hienon aidanteen :) Miten ihmeessä saat vietyä niitä keppejä postiin? Eikö se ole melkomoinen urakka?

    VastaaPoista
  3. Voi että, olisi niin hienoa päästä kyseiseen näyttelyyn vaan eipä taida onnistua. Villi Niitty on munkin lemppariputiikki, Sailan putiikin lisäksi ;)
    Onpas tuossa elämänlangassa jo vantteran näköiset pikkutaimet! Tänään tein ensimmäiset kylvöni. Akileijat viettävät yöt jääkaapissa ja päivät pesuhuoneen lattialla, hyötyy kuulemma suurista lämpötilan vaihteluista vuorokauden aikana itämisvaiheessa. Mieskään ei sanonut mitään, ei kuulemma enää ihmettele näitä touhuja, kaikkea on jo nähty :D
    Tosi kauniita nuo ostamasi kankaat, ihastuin varsinkin tuohon turkoosiin. Mahtaiskohan Vaasan Eurokankaassa olla samaisia... pitää käydä katsomassa.
    Iloa alkuviikkoon, hienoja kevätpäiviä on luvassa, jee!

    VastaaPoista
  4. Hei Hortensia, sinäkö se olit. Sain tilauksen johon oli unohdettu laittaa sähköpostiosoite, niin en voinut lähettää tilausvahvistusta enkä mitään, kun silloin minulla ei ole hajuakaan kuka tilauksen on tehnyt. Voisitko lähettää minulle sähköpostilla osoitteesi (siis tavallisen postiosoitteesi), niin voidaan edetä tilauksesi kanssa!
    s-osoitteeni on saila (at) elsanlempituoli.fi

    VastaaPoista
  5. Oih Maria, ihana viesti sinulta! Villiniitty ja Sailan puoti ovat toki rinta rinnan kilpailussa :) Hauska tuo miehesi "koulutus", sekä miehiä että taimia voi tarvittaessa kouluttaa..Nettipuoti Polinkassa on myös Amy Butlerin kankaita ostettavissa jos et löydä Eurokankaasta.
    Saila: kiitos viestistäsi, hajamielinen asiakas laittoikin jo viestiä sinnepäin...

    VastaaPoista