tiistai 10. heinäkuuta 2012

Heinäkuu


Sarah Bernhard -peruspioni on minusta se kaunein vaikka kaikkihan ne hurmaavia ovat

Jasmikkeen huumaava tuoksu leijuu puutarhassa, tuoksuista iloitsen valtavasti


Helppo ja kaunis perenna; valkoinen ukonkello, kuuluu tosin vaeltajakasveihin ja leviää runsaasti

Vielä pionien hurmaa, valkoinen on kai Duchesse de nemours, tummempi näyttää Alexander Flemingiltä mutten tiedä nimiä, olivat pihassa kun tänne muutimme

Nukkapähkämö on fantastinen

Oma diagnoosi vanhasta ruususta; mustilanruusu minette, todella hyväntuoksuinen ja iso ruusu

Villiviinit kiipivät, pidän näistä niin kovasti! Joka vuosi istutan ainakin yhden jonnekin päin pihaa, toiveissa siintää liaanien kieputtama piha...


Suklaakirsikka, tätä pitäisi maistaa pian ennenkuin linnut syövät

Villiviiniä täälläkin, vielä nuorta

Jalohortensia Endless Summer kukkii ensimmäistä kertaa tässä pihassa, jännittävää odottaa onko kukka vaaleanpunainen vai sininen? Todennäköisesti kuitenkin roosa, vaikka upotin muutaman naulan kasvin juurelle.

Oma elämä on muuten täydellisessä solmussa ja sotkussa. Loma alkaa kuitenkin perjantaina ja hortensiat kukkivat pian joten asiat voisivat kai olla huonomminkin?

8 kommenttia:

  1. Sinulla on kaikkia ihania, omiinkin suosikkeihin kuuluvia... nukkapähkämö, villiviini, jasmike ja minustakin ehkä kaunein pioni Sarah B. Kiva kuulla, että pääset kohta lomailemaan, voimia ja haleja <3

    VastaaPoista
  2. Se on valoisa katsantotapa, että asiat voisivat olla huonommin. Niin ne varmaan aina voivat ollakin, se on hyvä pitää mielessä. Toivottavasti solmut aukenevat kuitenkin pian!
    Minullakin Endless Summer alkaa kukkia, selvää vaaleanpunaista on näkyvillä, mutta en ole mitään rautaa edes yrittänyt haudata kasvin tyvelle, täällä on maa niin kalkkipitoista.

    VastaaPoista
  3. Sinulla on näemmä paljon samoja suosikkeja kuin minulla ja suklaakirsikkakin teillä jo punastelee!

    Toivottavasti lomastasi tulee rentouttava ja solmutkin alkavat yksi kerrallaan aukeilla. Itse yritän ajatella niin, että kun isot asiat alkavat mennä pahasti sotkuun, on parasta ryhtyä selvittämään solmuja yksi kerrallaan ja vaikeuksien keskellä rentoutua pienien ilojen äärellä. Ainakin sinulla on vallan lumoava puutarha, josta ammentaa voimaa :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi voit huolien ja sotkujen keskelllä harrastaa puutarhaterapiaa yllin kyllin :)

    Sarah Bernhard-pioneja on ihan pakko saada omaankin pihaan,niin ovat nättejä<3

    VastaaPoista
  5. Ihania kasveja! Yksi minunkin suosikeistani on nukkapähkämö pupunkarvakorvineen. Ja pionit - upeita.

    VastaaPoista
  6. Pionit on niin ihania ! Ja aivan super ihania, jos ne vielä tuoksuvatkin. Tuo valkea pionisi taitaa tuoksua huumaavasti : )
    Kuvistasi mieleeni muistui, että meilläkin pitäisi olla mustialanruusu... mutta minne se siirrettiin muutostöissä.. täytyy heti mennä pihalle ruusun metsästykseen ; )
    Tsemppiä solmujen ja sotkujen selvittelyyn !

    VastaaPoista
  7. Onneksi sinulla on noin paljon ihanuutta silmille puutarhassasi, minulla kunnon huhkiminen tai vain kasvun ihmettely saa rasvaa omien solmujen lukkoihin..

    Endless Summerini kasvaa ruukussa ja piilotin sinne vanhan lapion lavan, vaan eipä näyttänyt kikka toimivan täysillä, liiloja ovat kukat, mutta kauniita nekin.

    Piti kysymäni jotta mistä kohtaa leikkelit tuota sinisadettasi ? Jostakin luin että kolmannen silmun ?! jälkeen. Mutta tarkoittako se lehden vai rungon silmua ? Minulla on sinisade nyt ensimmäistä kesää ja yksi kukka siinä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kullanmurut ♥
    Ihanan kannustavia olette.

    Maria, sinulla vasta ihanat kukat olivatkin, kävin juuri kurkkimassa

    Saila, kuvia endless summerista, saisiko?

    Millan, kiitos, tuo oli todella hyvä vinkki, että solmu kerrallaan, itselläni on taipumusta unohtaa tuo

    Katja, Saraheja pian sinulle

    Eija, mitäs me nukkapähkämöfanit

    Sari, sinä olitkin täällä ekaa kertaa, kiitos! Valkoinen pioni tuoksuu voimakkaasti ruusulle

    Hanna, minä haluaisin juuri lilat kukat, vaihdetaanko :) Ooh, sinulla on sinisateessasi kukka! Leikkasin rungon silmuista kolmannen jälkeen, niin ainakin oletin?

    VastaaPoista