sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Romanttista

Suloiset yhdessä, nämä kaksi
 

 
Sarah Bernhard
 

 
Maanpeiteruusu Fairya, tälle haluaisin istuttaa tänä vuonna kaveriksi jotain aluskasvillisuutta, vielä mietinnässä mikä olisi se oikea

 
 
 
Tuntematon köynnösruusu, erittäin runsaskukintainen
 


 
Nimetön pionikaunotar, mutta vaikuttaa Alexander Flemingiltä, talon alkuperäisiä pioneja 50-luvulta


 
 
 
Minette -ruusu on melkein kuin pioni lähietäisyydeltä

 
Epäilen, että tämä on Duchesse de nemours, lepää tässä raskaana kivikkokurjenpolven päällä
 
Ruusunpunaa ja romantiikkaa ehkä tarvitaan tammikuuhun. Taistelen talvea vastaan tepastelemalla kesämekoissa. Huomasin, että Viherpeukaloiden sivuilla pääsee vähän käsiksi kukkasiin, lisäävät kevään tuotteita jo. Tänä vuonna taidan tehdä tilauksen...
 
Mikä mieletön markkinamahdollisuus olisi jollekin taimistolle aloittaa taimistomyynti tammikuussa! Varmaan moni puutarhahullu tilaisi mielellään. Minä ainakin.
 
Pionit ovat kyllä kruunaamattomia puutarhan kuningattaria, mutta..hypistelen aina välillä uusia lajeja taimistoissa, mutta tule aina siihen tulokseen, että nykyiset pionit riittävät hyvin. Kukoistus on kuitenkin lyhyt ja kukat niin painavia, että niiden tukemiseen joutuu satsaamaan. Olen siis onnellinen näistä, sama juttu ruusujen kanssa. Yritän pärjäillä näiden kanssa :) Haaveilen kyllä kauniista pionitukisysteemistä ja kumppanuuskasveista sekä pioneille että ruusuille. Piirsin jo alustavasti sopivan tukisysteemin kuunliljapenkereen pioneille. Toivottavasti saan sen rakennettua.
 
 
On tämä tammikuu kuitenkin melkoinen välitila - mieli askartelee kukkien & kasvien parissa - vaikka ulkona on talven taikamaa pakkasineen. Kuistilla farkunsiniset orvokinsiemenet itävät hissukseen pienoiskasvihuoneessa hyasintin ja amarylliksen kukoistaessa vieressä. Tällä hetkellä en voi edes avata puutarhakirjoja ilman, että siitä seuraa valtava turhaantuminen ja kiukku. Mietin, että mitä oikein ovat ajatelleet ihmiset jotka alunperin asuttivat tämän maan. Miltei puoli vuotta kestävä talvi. Ehkä täällä on joskus saanut olla rauhassa, sivussa hulinoista.  

6 kommenttia:

  1. Heh, sitä minäkin joka vuosi ihmettelen - miten ne esi-isämme tänne silloin tuhansia vuosia sitten tulivatkin, vai koska nyt tulivatkaan. Ihme sissejä!
    Ihanat hempeät kuvat ♥ Olen samaa mieltä pioneista, vaikka ne ovat ihania, on niiden kukinta niin hujauksessa ohi, että mielummin satsaan muuhun. Muutama pioni on silti syytä olla. Mutta esim. jatkuvakukintaiset ruusut kukkivat pakkasiin saakka!
    Muuten, blogissasi on niin pieni ja vaikeasti luettava teksti, että ainakin minun selaimellani ja näytölläni saa tekstiä tosissaan tihrustaa.

    VastaaPoista
  2. Ihanan hempeitä kuvia!
    Vaikka pionit ovatkin vaateliaita kaunottaria ja kukkivat vain hetken, silti niitä löytyy jälleen kauppalistaltani;) Kuten ruusujakin:)

    VastaaPoista
  3. Hyvä markkinaidea, luulen että tähän aikaan vuodesta tehtävät tilaukset olisivat tuottoisia! Minäkin kurkkasin eilen Viherpeukaloiden sivuille, siellä oli jo kaiken näköistä. Pionit ovat upeita, mutta minäkään en oikein osaa haalia niitä liikaa. Kunpa saisi luotua puutarhastaan vähitellen sellaisen, että kukintaa riittää kukkeimman kesän yli syksyyn asti, nyt omani ainakin lässähtää kuin pannukakku heinäkuun loppuun mennessä! Noita jatkuvakukintaisia ruusuja voisi tosiaan lisäillä. Ihanaa, sulla on jo orvokit kylvetty; kyllä me tästä selvitään!

    VastaaPoista
  4. Ihania kaunottaria - ja vieläpä lempiväreissäni! :) Mukavaa Nuutinpäivää! Kohta tämä tammikuukin on lusittu ja ollaan hieman lähempänä kevättä.

    VastaaPoista
  5. To be consideredfor a board position the aplicant'sresidence of record must be CatawbaIsland Township. [url=http://www.ukdresshop.co.uk]A Line Wedding Dresses[/url]
    [url=http://www.expeditionparkaca.com]where to buy canada goose[/url] For a more expensive shoe you can expect to save up to 150 dollars..
    So if you like things just to happen and have no desire to know why or how go apple by all means. http://www.londongenuinepandora.com Superdry is one of the best labeling around and is also adored because it features a special and timelessly design side that is strongly related several style personas. Our Nike Air Max Sneakers store offers you all kinds of shoes like Air Max 90 and with Nike Shox Rival high quality and competitive price.. However the price is indeed a bit high for such a device, still, loyal beats by dr.
    That hard to argue with.. [url=http://www.femmescanadagoose.com]canada goose femme[/url] Children can simply end up believing they are no good at maths, and become unreceptive to receiving the good education they deserve, and all because they have not been taught in a way that makes times tables easy to remember..
    All through my transition one of the questions that Anh and I talked about was, 'boy, are you going to all of a sudden become attracted to men? Uh, is that going to be an issue?' And I said, 'no, I can't imagine that.'". Others are associated with higher estrogen levels, such as hourglass figure and fuller lips. As for the negative reviews we only found a few. [url=http://www.promkleidde.com/]Organza Prom Kleid[/url]

    VastaaPoista
  6. Saila, kiitos kun kerroit, yritin nyt suurentaa tekstiä, toivottavasti näkyy paremmin.

    Kiitos muillekin, jopa tuolle vikalle sekopäälle, eh roskapostille :D Tässä puutarhakuumeessa ei kuule nyt Niken lenkkarit paljon auta...

    VastaaPoista