tiistai 5. maaliskuuta 2013

Maaliskuu


 
Olen tulossa hulluksi talven kanssa. Kylmää, ei edes lumi sula. Myrskytuuli ulvoo.

Paras pysytellä sisätiloissa kukkahaaveilemassa. Tein tilauksen Viherpeukaloille, ankaran karsimisen jälkeen tilaukseen valikoituivat lila Idänkurjenpolvi, vaaleanpunaisehko Isotähtiputki, valkoinen Punahattu ja Marjakuusi. Perennat tulevat uuteen kukkapenkkiin pergolaan, tuskin maltan odottaa! Hempukkapenkki :)

Kuolaan muutamia puita toisen taimiston sivuilla melkein päivittäin (onko tämä jo hullua, hih). Kovaa poltetta herättävät puut ovat Rusotuomi ja Pilvikirsikka. Yksi Pilvikirsikka minulla onkin jo ja totesin, että sen voi ihan hyvin ostaa pienenä, on hurjan nopeakasvuinen. Havuista haaveilen myös, kuusia olisi fantastista saada yksi lisää. Yksi unelmista olisi myös vihdoin löytää jostain Höyhenpensas, löytämisen vaikeus tuntuu hullulta kun kyseessä on FinE-taimi ja en onnistu löytämään mistään? Lääh puuh, alanko kuulostaa Ahmed Ahneelta pikku hiljaa?

Alla oleva kuvat ovat Kaisaniemen puistosta (siitä tavallisesta, ei kasvitieteellisestä)keväältä 2011. Miten mieletön vaikutus on pienellä määrällä vihreää kivien välissä....talvivihreää Rönsyansikkaa...

 
Puistopuut ovat ihania, en tiedä mikä laji on kyseessä, mutta vanha puu on hyvin kaunis minusta
 
 
Tämä on oma lempipuuni jota pitää aina käydä tervehtimässä kun ohi kuljen, jotenkin japanilaishenkinen. Vieressä on vielä leikattu matala pensasaidanne, älyttömän makea.
 
 
 
Varhain keväällä oman pihan paraatipenkkiä, muutama Esikko, Tuoksumataraa, Hopeahärkkiä ja Nukkapähkämöä
 

Vielä kuukausi kestämistä ja ehkä huhtikuussa alkaa vihdoin kevät? Toivossa on hyvä elää.

8 kommenttia:

  1. Kuinka suuri piha sinulla oikein on, kun aiot saada kaikki nuo ihanat pikkupuut sinne mahtumaan ;D ??

    Minä myös olen kurkkua myöten täynnä tätä talvea. Viheprpeukaloilta sorruin tilaamaan sysikurrjenmiekkaa ja ihanan pinkkejä pensasmustikoita...juuri sellaisia, jotka sopisivat niin hauskan nimiseen paikkaan kuin Hempukkapenkki.

    VastaaPoista
  2. Millanin tapaan minäkin olen käynyt vilkuilemassa sysikurjenmiekkaa... Hempukkapenkki kuulostaa minustakin kivalta, ja tiesitkö, että 'Hempukka'-niminen kurjenpolvilajike on olemassa? Ellei se sitten ole juuri se, mitä tilasitkin :-)
    Tämä lumen tulo on kyllä törkeää. Nyt on taas lähes yhtä paljon lunta kuin joulukuussa, kun senhän on aika lähteä! Luotan siihen, että lähteekin, kun lähipäivinä pitäisi olla aurinkoista ja nytkin on suunnilleen nollassa. Pakkohan kevään on tulla! Jo tässä kuussa hei!
    Nautin kyllä siitä, että täällä ei kerrankin tuule, eilisillasta asti on ollut tyyntä. Se on aika harvinaista saarella. Pitää olla pienestä tyytyväinen... no ei se edes ole pientä, talo pysyy paljon lämpimämpänä kun ei tuule.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tämä talvi alkaisi jo riittää. No, mulla on kevät sisällä, ikkunalla. Idättelen yhtä ja toista.. Tervetuloa kyläilemään..

    VastaaPoista
  4. Vielä ennen kevään tuloa ehtii hyvin tehdä suunnitelmia, lukea puutarhalehtiä ja katsoa puutarhaohjelmia. Sittenhän se on lapiohommia kun lumet sulaa;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä täällä ollaan jo ihan tuutit ja töötit täynnä tuota lunta...ja tätä talvea, mutta helpotti kyllä vähän, kun katselin viime vuotisia kuvia koneelta, niin totesin, että silloinkin oli vielä maaliskuusa ja huhtikuun alkupuolellakin lunta.Jotta kyllä tämä varmaan sulaa tääkin lumi, vaikeeta on kestää tätä , kun niin tekeisi mieli jo päästä kurkistamaan, että kuinka ne viime syksynä istuttamani sipulikukat oikein ovat talvehtineet ja mitä kaikkea kivaa sieltä esiin puskee.
    Kyllä me jaksetaan, eikö?

    VastaaPoista
  6. Pitää olla haaveita, mullakin on tilaus tehty viherpeukuille, mutten kehtaa mitä kaikkea on tulossa ja lisaakin oon sieltä haaveillut tilaavani...

    VastaaPoista
  7. Oi kiitos suureseti naiset vertaistuesta!

    Millan -oo, minäkin oisin halunnut sen mustan kurjenmiekan, se on ihana. Ja pinkit mustikat on upeat! Hyviä valintoja! Piha on minipieni, mutta olen hullu! Aion ryömiä siellä alustalla sitten joskus kun piha on täysi :)

    Saila - Sysikurjenmiekka sopisi pihaasi kuin nyrkki silmään! Olen nähnyt Kurjenpolvi -Hempukan, söpö. Tämä oli joku muu, kerrottu, ei ollut Viherpeukuilla Hempsukkaa. Onneksi teillä ei nyt tuule, aivan kade!

    My life -ilman muuta tulen kyläilemään, kävinkin jo :)

    Pioni -näin toimitaan!

    Tuija - pakko jaksaa, kiitos Sinulle!

    Scilla, raota edes hieman salaisuuden viittaa, toisten ostosten seuraaminen kun on yhtä kivaa kuin omien :)

    VastaaPoista
  8. Kyllä se kevät sieltä tulee, ihan varmasti ;) Hyvää kannattaa odottaa, vaikka kärsivällisyys alkaa kyllä olla jo loppu ja halu päästä pihalle tonkimaan on jo suunnattoman suuri!

    VastaaPoista