maanantai 13. toukokuuta 2013

Kivikon kevättä




Palloesikko todella viihtyy parhaiten kivikossa, sitä kasvaa myös toisella puolen pihaa, mutta kivikko on selvästi sille mieluisampi, Onnenpensas Week-endin seurana


Yleensä toukokuun aikaan kivikko on miltei kauneimmillaan, mutta ei tänä vuonna. Vielä myöhässä...mattomaiset kevätkukkijatkaan eivät vielä hohda vaikka nupulla ovatkin. Tämän kesän haaveena olisi saunaneduspenkin kesäkukkaviljelystä perennapenkiksi muuttamisen lisäksi lisätä kivikkoon myöhemmin kesällä ja syksyllä kukkivia korkeampia perennoja. Olen lukenut ja lukenut ja miettinyt pääni puhki mikä toimisi erittäin kuivassa ja maassa joka on melkein vain hiekkaa, mitkä värit sopisivat ja missä muodostelmassa laittaisin kasvit kivikkoon. Tykkään siitä tunteesta, että jokin paikka valmistuu pikku hiljaa. Hetkessä valmis ei ole minun juttu.


Tässäpä ensimmäinen kivikkokokelas, pronssinpunainen Syyshohdekukka
 







Pikkukurjenmiekan terävät lehdet nousevat kivikosta

Happomarja Golden Torch
 
 
 Pienoislehtikuusi Kornik

 
Tämän ostin viime vuonna kivikkoon ja odotan kovasti sen kukkimista; Kultakaari, maksaruohojen sukulaiskasvi jossa kauniit keltaiset riippuvat kukinnot
 
 
 Kerrassaan hurmaava...Heisiangervo Dart´s goldin limenvihreät lehdet, liuskekivien väliin istuttelen asteittain Ajuruohoja
 
 
Katsuran vastapuhjenneiden lehtien suloisuutta on vaikea ylittää, pienet punaiset sydämenmuotoiset

 
Pikkujasmike Iristen & Päivänliljojen seurassa leikkimökin vierustalla, Pikkujasmike tuoksuu metsämansikoille kukkiessaan

 
 
 Koivussa on jo pienet lehdet
 
 

 
 

2 kommenttia:

  1. Tänään töistä lähtiessäni huomasin että ne olivat hiirenkorvilla;)
    Täältä tullaan kesä!

    VastaaPoista