lauantai 1. maaliskuuta 2014

Maaliskuu


Ystävältä saatu shokkipinkki atsalea ja ruukku sävysävyyn

Kaikki kasvit ovat lähteneet uuteen kasvukauteen, Lankaköynnöskin (muutama pelargoni menehtyi, samoin ystävän talvetukseen antamista lankaköynnöksistä suuri osa, nyyh). Yksi Amaryllis ei ole vieläkään kukkinut. Tosin luin, että amaryllisten luontainen kukinta-aika olisikin maaliskuussa.

 
Banaanit sain jaettua ja uudelleenistutettua. Samoin multahommat sisäkukille hoidettua, hirveä sotku aina tulee vaikka miten yrittää varoa eli suursiivous tuli tehtyä kuistille samalla :)
 
 
Kasvit tekevät kuistilla kilvan poikasia
 
Pihalla on mukava pyöriä ja ihmetellä tulevaa....
 
Onnenpensaassa pullistuneet silmut
 
Mätäsleimu on upean vihreä
 

 

Ihania tulppaanien alkuja. Aamutelkkarissa asiantuntija sanoi, ettei ole vaaraa vaikka tulisi takatalvi, näillä lämpötiloilla eivät lähde kuitenkaan vielä kukkimaan. Lopetin siis huolehtimisen.  Lumikelloja en löytänyt, ehkä olen hukuttanut ne tuhkaan tai ne eivät kuki? Harmi, niitä istuttamiani kerrottuja olisin tahtonut ihailla.
 
 
Köynnöshortensian pullukat nuput. Lämmintä muuria vasten kasvit aikaistavat nuputtelua.
 
 
Valkoinen pihasyreeni nuppustelee myös
 
Eläminen on niin helppoa kun on kevät. Nautin kuivuneiden lehtien siivoamisesta ja vanhojen perennanjäämien leikkaamisesta. Taimimoision ja Viherpeukkujen sivut katseltu sillä silmällä (ja henkäisin helpotuksesta kun ei mitään pakko saada -kasvia löytynyt). Kauppilan kuvastoa odotan eniten. Eniten odotan kuitenkin sitä hetkeä kun ensi kertaa pääsee taimistolle ja on pakahtua onnesta!
 
Edelleen ihmettelen miksei taimistot /kaupat huomioi aikaista kevättä tarjoamalla orvokkeja ja muita kevätkukkia? Miksi Suomi on niin nihkeä maa tälläisten suhteen :(

4 kommenttia:

  1. Todellakin muistan kuin eilisen päivän, viime keväisen ensimmäisen taimisto vierailun, voi onnea ja se tuoksu kasvihuoneissa<3 Tänään oli upea ilma ja penkkejä siivotessa löysin lisää piippoja! Peittekin niitä vielä perennojen varsien silpulla.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kevään iloa! Toivottavasti lumikelloista joku nyt päättäisi nousta.

    VastaaPoista
  3. Mäkin olen etsinyt omia lumikellojani, eilen löysin jotain joka voisi olla lumikellon lehtiä. Katsotaan mitä niistä tulee :) Miten saatoit olla löytämättä Moisiolta mitään kivaa?!?!? :D

    VastaaPoista
  4. Minna, ihanaa löysit lisää piippoja ja suojelet niitä :)

    Saila, tuskin ne enää, ehkeivät vaan viihdy täällä tai sipulit olivat huonoja?

    Tiina, toivottavasti sulle tulee vielä lumikelloja! Siis löysin kyllä kivoja juttuja Moisiolta, mutta en mitään sellaista mitä tarvitsisin juuri nyt ja ne postikulut on aika kalliit :/

    VastaaPoista