tiistai 10. helmikuuta 2015

Pikkusipuleita huhtikuussa

Ard Schenk - valkoinen isokukkainen krookus, kukkii ainakin minulla myöhemmin kuin muut krookukset. 

Odottelen jo iloisena näitä pian kukkivia pikkuisia. Huhtikuussa monta pientä syksyllä istutettua unelmaa herää eloon. Nykyisin pidän miltei eniten pikkukukkasipuleista (vaikka on tulppaanit ja narsissitkin kauniita). Pienten istuttaminen on hauskaa ja hyvin helppoa istutuspuikolla. Tökkii vain reikiä maahan ja ujuttaa pienet sipulit koloihin. Hyviin puoliin kuuluu myös halpuus, eivät rasita pahasti kukkaroa. Useimmat pikkusipuleista kukkivat lisäksi vuodesta toiseen ja leviävätkin. 

Keräsin kavalkadin puutarhas sani (keskimäärin) huhtikuussa kukkivista. Lämpöisenä keväänä osa ehtii kukkaan jo maaliskuun puolella. Viime syksynä istutin aika paljon pikkusipuleita joten nyt odotan erityispaljon kevättä. Periaatteessa voisi jo pian nähdä lumikellojen nousevan ellei olisi näin paljon lunta. Istutin niitä kahteen eri paikkaan, varjopenkkiin ja pienoislehtoon. Onneksi syksyllä laitoin niistä muutaman myös ruukkuun joissa on nyt ihania lumikellojen nuppuja.

Prince Claus -krookus on ihana kaksivärinen kukka, valkoinen tummanliloin raidoin
Kevättähdet (Chionodoxa tai Scilla, riippuen keltä kysyy) ovat
pieniä tähtikukkia. Istutan näitä joka vuosi. Tässä roosan sävyinen Pink Giant, viime syksynä laittelin valkoisia multiin. Kukkivat aikaisin.
Pikkusinililja, Scilla bifolia Rosea. Tuli kerran Kevättähtien mukana pussissa, on suloinen pienokainen ja hyvin aikainen kukkija.
Persiansinililja (Scilla mitschtschenkoana) on kuin pienikokoinen posliinihyasintti, valkoinen vaaleansinisin raidoin. Muodostaa vuosien kuluessa kunnon tuppaita. Tuoksuu herkulliselle, keväälle. Tykkään poimia maljakkoon.
Posliinihyasintti (Puschkinia scilloides) ihana valkoinen kaunotar vaaleasinisillä raidoilla. Leviää ja tuoksuu. Istutin vasta pari vuotta sitten, toivon, että muodostaisi kuunliljapenkereessä tulppaaneille taustan. Hurmaava leikkokukkana. Tykkään nimestäkin joka on annettu tutkimusmatkailija Musin-Puschkinin mukaan.
Idänsinililja (Scilla siberica), se tuikitavallinen taivaansininen kello jota vanhoissa puutarhoissä näkee usein levittäytyneenä nurmikolle siniseksi mereksi. 
Sen valkokukkaiseen sisarukseen olen aika ihastunut. Ei leviä ollenkaan yhtä vauhdikkaasti, mutta on tosi hienostunut. Pidän siitä erityisesti sinisiin Iriksiin yhdistettynä.

Crocus Sieberi Tricolor eli SieberinsahramiHyvin pieni ja väriltään hentoisen vaaleanlila (täplä keltaista nielussa). Leviää todella hyvin ja kukkii huhtikuun alussa. Kuin kevätaurinko.
 Kevätkurjenmiekka eli Iris reticulata Harmony. Perhosmainen ja aikainen kaunotar. Istutin monta lisää viime syksynä. Ainakin Lumikurjenmiekkoja. On kiva kokeilla viihtyisikö Irikset meillä. Kesällä on täällä aina tosi kuumaa ja kuivaa. 
Kukka on läheltä katsottuna mykistävä...
Tulipa humilis Odalisque eli pikkuinen villitulppaani joka kukkii vuodesta toiseen samettisenliloin kukin. Pieni ja aikainen, hellyyttävä otus. Minusta parhaimmillaan pensaan alla piilossa. Tässä Mustilanhortensian juurella. Olen levitellyt näitä sinne tänne.
Rusokoiranhammas (Erythronium dens-canis), upeat täplikkäät orkideanlehdet ja pieni niiaava kukka vaaleanrosan värisenä. Syksyllä istutin myös valkoista versiota, White beautyä. Vaikka on kaunis niin loppujenlopuksi aika mitättömän näköinen erikoisuudessaan. Saa kyyristellä tosissaan jotta näkee sen kauneuden.
Säihkyvän oranssi pikkutulppaani on Terttutulppaani Van Tubergen´s variety. Sekin kukkii uskollisesti vuodesta toiseen.

14 kommenttia:

  1. Ooh sinulla on tuota vaaleanpunaista pikkusinililjaa<3 Olen jo monena syksynä sitä metsästänyt, tuloksetta:( Voi jestas tänään on muuten ollut ihan mahtava keli, täytyykin lähteä tästä pikinmiten ulos kuuntelaan tippuvia räystäitä ja tuijottelemaan aurinkoon. Harmillista viettää tällainen päivä sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Kannattaa ostaa Kevättähtiä, saattaa tulla pussien mukana tuo pienempi versio. Muhevaisessa näin myös kerran myynnissä. Toivottavasti pääsit ulos nauttimaan!

      Poista
  2. Nämä pienet ovat tosiaan aivan erityisiä! Ihanan aikaisia ja somia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, niin ovat onneksi aikaisia, tai huhtikuuhun tuntuu nyt olevan liikaa matkaa oikeastaan...

      Poista
  3. Mäkin olen aina vain ihastuneempi näihin pieniin. Kirjopikarililja on ehdoton suosikki.

    VastaaPoista
  4. Niin keväinen tunnelma! Sinulla on monta ihanaa pientä kevään kukkijaa, itselläni ei ole kuin kirjopikarililjaa ja lumikelloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina. Onhan siinä jo vaikka mitä, lumikellot ja pikarililjat!

      Poista
  5. Ihana kevätkatsaus! istutin posliinihyasintteja syksyllä. odottelen niitä kukkaan siis jo aika pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria K. Kiva, nyt saat pian ihastella posliinihyasinttejäsi!

      Poista
  6. Nämä pikkuiset ovat ihania, kun tulevat ensimmäisenä esille ja levittäytyvät itsestään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Tosiaan ovat ihanan rahanarvoisia myös kun leviävät kunnolla!

      Poista
  7. Nämä pienet ovat tosiaan suloisimpia ja ihanimpia, koska kukkivat ensimmäisenä. Hauska sattuma, istutin syksyllä juurikin valkoisia idänsisnililjoja ja liloja kevätkurjenmiekkoja sekaisin, toivottavasti nousevat. Sinulta olenkin saanut tuota posliinihyasinttia, kukkivat mustilanhortensian alla ja Sailalta taas noita ihania Odalisque-tulppaania, rakkaita kasvimuistoja ystäviltä. Koiranhampaita ei minulla ole vieläkään, asia täytyy korjata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Ihana yhdistelmä tuo Iris&valkoinen sinililja, et pety varmasti. Ystäviltä saadut tuovat niin ihania muistoja! Koiranhampuli on kyllä aika mitätön, mutta kiva aina kokeilla uutta.

      Poista