sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Aurinkoa ikävä

Hurja sää ollut koko viikonlopun. Myrskyä, harmaata & sadetta. Oikeastaan ihan kamala. Silti puuhastelin pihalla jonkin verran, siivoten lähinnä. Kuivikekaupoilta löytyi kiva vartettu pikkupaju. Pääsiäistunnelmaa. Huomenna kylvän pääsiäisruohon. Leikkelin myös tuijia ja vähän syreenejä joten toin maljakkoon yhden syreeninoksan. Istutin myös joululta jääneet hyasintit ja muut sipulikukat maahan.
Toin narsissit jo ulos pienellä riskillä, etualan keppi on Virpiangervo joka talvehtii ruukussa
Ulos pääsivät myös edelleen kirvojen runtelemat Jouluruusut
Kevään selviytymispakkaus: kompostikuiviketta, kalkkia & ruukkusoraa (eikä ole maksettu mainos..)
Pientä vihreää alkua näkyy myös Norjanangervossa
Mäkimeiramipalju on ilahduttavan vihreä
Tässä kasvaa ainakin tulppaaneja
Ja lisää tulppaaneja...
Krookukset nousevat ja taustalla punainen pionin verso
Pikkuisen epätarkka kuva, mutta Tuoksuköynnöskuusaman silmut ovat puhkeamaisillaan
Krookukset ja etualan Lamoherukat havahtuivat nekin kevääseen
Yksinäinen pieni lumikello on avautunut huojumaan tuulessa. Säälin pienokaista, toivottavasti hänen pienet ystävänsä tekevät pian seuraa. Aurinkoa on niin ikävä. 

14 kommenttia:

  1. Ulkona on ihanaa puuhailla, vaikka kelit olivatkin vähän huonot:( Minulla hurahti äsken reilut neljä tuntia pihalla! Jopa aurinkokin paistoi ihan vähän aikaa<3 Lakaisin koivunoksia, kiikutin talviromuja varastoon ja tein ihka ekan pienen penkin ja istutuksenkin;) Lopuksi vielä laitettiin nuotio pataan ja paistettiin makkarat! Ihana päivä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Sinulla on tosiaan ollut kiva päivä pihalla, hienoa :)

      Poista
  2. Siellä näyttää säästä huolimatta todella keväiseltä, lumikellokin jo uskaltautunut melkein avautumaan! Ihastuttava pikkupaju, minäkin kannoin omani tänään kasvihuoneesen ja samalla kaikki muutkn ruukut varastosta. Eilen täällä oli kanssa ihan kauhea sää, mutta tänään aurinko helli useamman tunnin ja sain kasvihuoneen kevätkuntoon. Mies laittoi jo ilmapatjankin hetekalle, nyt voi töiden jälkeen mennä latautumaan kasvariin. Voi, minäkin hingun narsisseja jo ulos ruukkuihin, en vain malttanut ostaa, odotan että jostain tulee vastaan edullisia ruukkuja. Toivottavasti viikolla paistaa aurinko siellä etelässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. Kevät on kyllä tosi aikaisessa tänä vuonna. Huomasinkin teidän ihanan auringonpaisteen blogistasi! Voi että tuo uimapatja hetekalla kuulostaa niin herkun kesäiseltä!! Onko teilläpäin Pirilän Kukkataloa? Siellä oli halpoja narsisseja. 10 kpl olisi saanut 13,90.

      Poista
  3. Teillä on kyllä tosi lämmin piha, valtavan keväiseltä jo näyttää siellä! Täälläkään ei ole enää yhtään lunta, mutta ainuttakaan tulpun versoa ei näy, ei edes lumikelloja. Muutama narsku on uskaltautunut kurkkimaan mulla pinnalle.
    Mutta minäpä vein kasvariin kaikkia kukkivia, siellä pärjäävät ja kukkivat kauan kun on vilpoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja. Kohta teilläkin näkyy alut, siitä olen ihan varma! Ei täälläkään narsissit ole kuin ihan pikkuisia vasta. Kasvihuoneesi oli ihana, kävin katsomassa :)

      Poista
  4. Sää ei ole tosiaankaan niin lämmintä ja aurinkoista kuin ennustettiin. Aika ikävää tihkusadetta ja kovaa tuulta ainakin täällä meillä. Minullakin on sitä aurinkoa ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Toivottavasti teilläkin paistoi tänään?

      Poista
  5. Sää oli todellakin tympeä viikonloppuna. Onneksi tämä viikko alkoi auringonpaisteessa. Minä en ole vielä pionien tilannetta päässyt kurkkaamaan, pysyttelevät lumipeitteen alla edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Pidän peukkuja jotta lumet sulavat teiltä pian ja pääset tutkimaan pioneitasi.

      Poista
  6. Onpas teillä paljon kaikkea kivaa jo alulla puutarhassa! Aurinkoa todella kaipaa, täälläpäin siitä tänään saikin nauttia pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  7. Meillä paistoi tänään vihdoin aurinko. Olipa ihanaa! Ja nyt meilläkin näkyi ekat lumikellot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Oi kun kiva, että teillä aurinko on paistanut ja saat nauttia lumikelloista!

      Poista