maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pääsiäistunnelmissa

Keli on oikein keväinen, tulee lunta ja jäistä vesisadetta ja tuulee kuin olisi maailmanloppu tulossa. Pääsiäistunnelmista haaveilen. Suklaamunia ja kukkia. Viikonloppuna hassuttelin pääsiäiskoristeilla. Viimeinen narsissiruukku avautui sekin, lajike on Ice King, kaunis tämäkin...
Rairuoho kasvaa, diagnosoin mukaan eksyneet kasvustot akileijoiksi. Akileija-rairuohosekoitus siis tänä vuonna. Ystäväni kutsuu näitä edesmenneen Tiimarin tipurasioita "tehotuotantokanaloiksi" ja se naurattaa minua joka pääsiäinen. Toden totta, ei taida täyttää EU-direktiivejä näin ahdas kanala. 
Vaaleankeltainen on Ice king, pikkuisen tummemmalla sisuksella. Olen muuten yhä ihastuneempi vaaleankeltaiseen väriin, olisi kiva saada sitä lisää puutarhaankin. 
Orkideat saavat aina lasimunia ja höyheniä ylleen pääsiäisen kunniaksi
Munia siellä, munia täällä...
Ja tipuja...
Tunnelmoin yhä kuistilla, bonsai on elpynyt vaikka hetken näytti niin kurjalta
Ja ihana Juudas
Parvitulppaanit (Tulipa tarda) avautuvat..herkkiä...
Puutarhassa ei kerta kaikkiaan voi olla nyt, mutta pari heilahtahtanutta kuvaa otin kuitenkin..ensimmäiset ovat Scilla bifolia roseaa eli pikkusinililjaa, istutin niitä lisää kevätpenkkiin syksyllä
Ja kuin isompi versio, Kevättähti rosea -värisenä sekin
Posliinihyasinttikin uskaltautuu vähän kurkkaamaan
Aika kuihtuneita alkavat sen sijaan olla narsissit...istutan ne heti maahan kun kuihtuvat kunnolla. Kevätolo säästä huolimatta, toivottavasti teilläkin!

24 kommenttia:

  1. Olipas sinulla hauska muisto tipurasioista :) Kiva, että kerroit sen meille

    VastaaPoista
  2. Oi vitsit, mitä narsisseja! Ja tuo bonsai, se on pitkäaikainen haaveeni, toistaiseksi toteutumaton.Tai oli minulla joskus joku yritelmä alakoululaisena, mutta se taisi kyllä kuolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Kyllä minullakin aina bonsait kupsahtavat parin vuoden jälkeen kun kastelu herpaantuu..kokeile ihmeessä!

      Poista
  3. Ihastuttavaa♡ Tosi ihastuttavaa♡
    Onpa tiput söpösti kynttiläkruunussa (...nyt aloin miettimään käytinkö oikeata sanaa...onk se kruunukynttelikkö...vai kruunukko vai...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leenajapojat. Ei sillä sanalla niin väliä, kiitos käynnistäsi!

      Poista
  4. Ensinnäkin kiitos oikein kovasti ilahdutushaasteesta! Jatkan sitä mitä pikimmin.
    Voi miten hassu tehokanala, ja tehokanat siellä kattokruunussakin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattokruunuko se on, olisi ehkä sanonut, että kynttiläkruunu :) Kiitos Saila. Kiva kun jatkat haastetta!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Sara D.B. Kai aikuisetkin saavat välillä hassutella :)

      Poista
  6. Ei hitsi siellä on jo noin pitkällä monikin sipulikukka!! Nyt kun kelit tästä seuraavaksi lämpenevät, niin alkavat pian kukkimaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Taitaa kyllä mennä vielä hetki kukintaan, nyt tupruttaa lunta...

      Poista
  7. Oi, ihana varsinkin toi vika kuva! Narskuilla on pähee looda! Teillä on jo ihan pääsiäismeininkin, hyvä hyvä :D Ulkona ei kyllä tee mieli olla jos ei oo ihan pakko kävästä, jäätävä tuuli käy luihin ja ytimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Täällä on tosiaan pääsiäinen jo. Oikeassa olet, kamalan kylmä ulkona hyrrr.

      Poista
  8. Onpa muhkea tuo Ice King! Upean värinenkin, tuollainen keltainen on tosi kaunis, toisin kuin voikukan keltainen.....
    Sulla on siellä varsinainen kanala, vallattomat tipuset ovat vallanneet jo kattokruununkin!
    Meillä eivät scillat ole vielä uskaltautuneet nostamaan ensimmäistäkään verson kärkeä mullan yläpuolelle!
    Hitaasti keväistyvää lupasi säätiedotus äsken, hyvä kun edes hitaasti.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvikummun Marja. Kävin kurkkaamassa ja teillä on jo kyllä keväistä, scilloista viis!

      Poista
  9. Pääsiäinen on mun lempijuhla. Rakastan kaikkea sitä keltaisen ja vaaleanvihreän määrää. Meillä oli sunnuntaina pääsiäisvitsatalkoot. Ihanaa kun lapset ovat siinä iässä, että niitä saa taas tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati 100%outdoor. Ihanaa kun pääset tekemään vitsoja!

      Poista
  10. Voi, onpas hauskan näköisiä nuo tiput kynttiläkruunussa! :D Kyllä sitä pääsiäistä jo saakin hiukan kotiin laittaa, pian se kuitenkin jo on. Komia on kukka Ice Kingillä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arjen ihanuuksia. Äkkiä menee ohikin pääsiäinen, pitää ottaa kaikki irti siitä :)

      Poista
  11. Ihanaa pääsiäistunnelmaa!!! Keltainen ja vaaleanvihreä ovat toivon värit!

    VastaaPoista