lauantai 3. lokakuuta 2015

Kevätunelmia

Rusokirsikka on nykyisin lempipuuni, varsinkin nyt kun se on aikuisen mitoissa. Se on hyvin sanottu, että puu kukkii kahdesti, keväällä vaaleanpunaisena ja syksyllä punaisena. 

Pilvikirsikan syysväritys on vaatimattomampi, mutta kaunis sekin. Enemmän oranssiin vivahtava. On vasta tulossa puuhun.

Mantelikirsikan syysväritys on pehmeä, se on jo vuosia vanha pieni pensas, ei tunnu kauheasti kasvavan. Kivikon kulmalla oleilee. 

Lokakuu. Hollannista saapui lähetys jonka tuikin maahan. Siellä oli kaikkea pientä ja sievää, muutamia erilaisia pikarililjoja, virvaliljoja, heinätähtiä ja pieniä tulppaaneja. Määrällisesti aika vähän, mutta henkisen ihanuuden asteikolla mitattuna täysi kymppi. Istutuspuuhien myötä aloin odottamaan kevättä. 


Piha alkaaolla täynnä lehtiä...luulen, että värikkäät maahan pudonneet lehdet toimivat aivoissa serotoniinitason kohottajina kun niitä katselee. Hiekalta haravoin myöhemmin pois, mutta nurmikolle ja kukkapenkkeihin jätän talvisuojaksi.

Rakas istutuspuikkoni vuosien takaa, ihan huippu pikkusipulien istutukseen, varressa on mitta-asteikko. Kun tökin pikkusipuleja maahan niin unelmoin uudesta keväästä, tuoreesta vihreydestä ja kirkkaista pikkusipulikukista...

Wilsoniana -villitulppaaneilla oli pienet tupsut. Väriltään tämä pikkusipuli on kukkiessaan kirkuvan punainen. 

Paketissa oli myös Syysmyrkkyliljan pullea sipuli, tämä on valkoinen. Ajattelin yrittää nautiskella siitä sisällä ennen istuttamista. Tarkkana kuin porkkana ettei maa ehdi jäätyä...

Tällä hetkellä olen syvästi rakastunut syysmyrkkyliljoihin! Tämä valkoinen viime vuonna hankittu kukkii monin kukin.

Ja kerrottu Waterlily on ensimmäistä kertaa haaleammin liukuvärjätty ja syöty, mutta silti niin epätodellisen kaunis, kuten aina. Ostin kerran tämän vuosia sitten jostain poistokorista, en ollut tälläisistä myöhään kukkivista myrkkyliljoista kuullutkaan. Ja sipuli näytti tosi kuivuneelta ja kuolleelta. Laitoin sen kuitenkin multaan ja mitään ei tapahtunut. Yllättäen vuoden päästä ilmaantui lila lummemainen olemus maanpintaan kun kaikki muu oli lakastunut. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!

Syysvärejä alkaa olemaan myös Tuomipihlajoissa

Mutta on lämmin, metsämansikoita voi vielä poimia ja uusia on tulossa

Pihan perällä salaisessa lehdossa on pikkuinen penkki täynnä kuihtuneita lehtiä

Honorine Jobert -syysvuokko on viimein herännyt 

Kuistilla kukitaan kesäkukkien voimin vielä

Alesta löysin ja istutin kevätunelman. Itseasiassa jo toista kertaa saman, ensimmäinen puu kuoli...Riippakoristekirsikka Kiku-Shirade-Sakuran. Pakko yrittää toistamiseen kun tuo puu on niin ihana. Näin myöhäinen istutusaika aroille kirsikoille on varmaankin huonoin mahdollinen, mutta kukkarossa tuntuu paremmalle näin.

Eilen puivat vehnän pellolta. Yhtään kylmää yötä ei ole vielä täällä ollut, mutta ensi viikolla kai tulee. Ja huomenna aion mennä vielä katselemaan halpoja kasveja. Raportoin sitten mitä löytyy. 

10 kommenttia:

  1. Olipa hyvä, että lähetys saapui perille. Huh.
    Rusokirsikka on kyllä ihana leiskuvassa värissään. Olen niin tyytyväinen sen hankinnasta. Vielä olisi aleja. Periaatteessa saisi nopeasti uusia penkkejäkin tehtyä, mutta jos keväällä siinä viiden sentin päässä rakennetaan, kasvit voivat kärsiä. Taimistoalet polttelevat kamalasti, mutta nyt pitää vain jarruttaa. Toivottavasti teet hyviä löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Joo, ihme kun tulivat viimein. Kuukauden myöhässä. Ihana kun hankit ruson, et kadu varmasti. Voisikohan sitä tehdä väliaikaispenkin jonne halvat hankinnat laittaisi? Järkevä olet jos jarrutat!

      Poista
  2. Kauniita, tunnelmallisia kuvia. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihania kuvia taas!
    Pilvikirsikan syysvärit näyttävät tosi kauniilta. Minusta onkin ehkä hienointa kun lehdissä on eri värejä ja sävyjä, vähän punertavaa ja vähän oranssia...
    Kerrottu syysmyrkkyliljasi on aivan lumoava.
    Postaukseni ylimmän kuvan kasvin pitäisi olla Hibiscus syriacus (ahaa, suomeksi sinihibiskus). Se on minusta ihana pensas; kaikki näkemäni kukan värit ovat hienoja.
    Kaunista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Minäkin nautin kovasti tästä värikkyydestä. Olet ihana kun jaksat kehua näitä ontuvan kuvaajan kuvia, se lämmittää.

      Totta, sinihibiskus, miten ihana kasvi! Ei menesty meillä nyyh. Ruotsissa olen kyllä nähnyt joskus. Harmi. Iloista sunnuntaita!

      Poista
  4. Saitpa ihanan paketin! Syysmyrkkyliljat ovat kauniita!

    VastaaPoista
  5. Mitkä leiskuvat värit! Sinulla on niin herttaista ja lumoavaa...aina vaan! Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leenajapojat, nätisti sanottu :) Kiva kun kävit!

      Poista