perjantai 12. helmikuuta 2016

Lumikello lumessa


Ehdin kerrankin valoisaan aikaan kotiin. Puutarhan jälleennäkemisen iloa latisti hieman sen valkeaksi muuttuminen. Eilen se oli vielä täysin lumeton - nyyh- aina kun päästään lumista eroon niin lisää tulee. Ja sitä tupruttaa taas paljon. Onkohan tämä kevät taas viime vuoden toisinto? Leuto helmikuu, kalsa maaliskuu ja hidas kevät.

Ensimmäinen rohkelikko lumikello on kuitenkin ehtinyt miltei kukkaan. Suloinen.

Yksi lumeton kohta löytyi josta krookukset pilkistävät päivä päivältä isompina.


Paraatipenkin valkoiset krookukset ovat yleensä kukkineet minulla ensimmäisenä. Sieltä ne nousevat.


Näsiä on kasvanut muutamassa vuodessa paljon, aluksi tässä oli vain yksi oksa, se on aikainen, nyt jo kukintavalmis



Piti vähän kaivaa, mutta sieltä kurkistavat Lumikellot Elwesii,  vähän myöhäisempiä kuin tavalliset lumikellot ja isompikukkaisia

Iriksiä nousee jo sieltä täältä, ihanaa


Tässä säleikköpuu Louhisaaren ananas, jonka suhteen vähän pelästyin kun huomasin sen jääneen verkottamatta. Onneksi jänöt eivät ainakaan vielä ole löytäneet sitä. Tänä keväänä tulisi tehdä jotain toimenpiteitä sille, minua vähän jännittää osaanko...

Lämpimällä seinänvierustalla ensimmäinen uusi akileijan lehti on avautumassa, tuo alempi vihreä kuvassa, isompi on Mehitähti

Ruusupömpeli on todennäköisesti ihan ruosteessa jo keväällä, aina sataa...



Tarkkailen tiiviisti jouluruusun nuppua, ei kyllä kovin tummalta näytä, väri taitaa olla vielä yllätys



Ensimmäinen kukka-aihio syksyllä kellariin viedyistä kerrotuista helmihyasinteistä näkyvissä, yksinkertaiset kukkivat vielä


Nyt en malta enää ollenkaan odottaa kevättä, en pysy housuissani. Tilasin pari päivää sitten puupionin Englannista ja se saapui jo! Eikös ole ihana? Kukan värin pitäisi olla musta. Näistä nettishoppailuista ei aina voi olla varma. Minulle käy kyllä muunkin värinen, mutta puupionista olen haaveillut pidempään. Onkohan se kovin vaikea?


Kylvöjenkään suhteen en malttanut enää, iskin käteni heti kotiuduttuani multapussiin & möyhensin multiin ensimmäisen erän omista Keijunmekoista, en tiedä onko siemenet ok, otin ne talteen syksyllä sisään tuodusta keijunmekosta joka näyttää aika kuihtuneelta juuri nyt. Odottelen kuitenkin jos se vielä heräisi eloon kevään tullen. Tajusin ettei kannata enää odottaa kevättä vaan pistää heti hösseliksi! Kylvöjä, mullituksia, leikkauksia....yhtäkkiä kevätkiireet ovat täällä.

40 kommenttia:

  1. Mitäs täss enää odottelemaan, pientä rännän rätkyähän tuo valkoinen ainekin vain on:) Vaan ei voi mitään, kyllä aamulla harmitti kun maa oli taaas valkeana:( Ja pakastuvaa ilma-alaa on kait luvassa jatkossa.
    Mahtava aarre siellä, voih minunkin piti tilata tänä keväänä Englannista lumikelloja, mutta myöhästyin taas, useat ovat jo loppuun myytyjä:( Lisäksi kyllä pelästyin vähän myös lähetyskulujen suuruuta, pitäisi joskus tehdä kimppatilausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Joo, kyllähän talvi vielä hetken jatkuu, mutta ei anneta periksi. Voidaan harkita kimppatilausta kyllä mieluusti, ne lumikellot ovat kyllä liian kalliita minun kukkarolleni, mutta nämä puut/pensaat/perennat ovat ihan kohtuuhintaisia ja postikulutkin max 6 euroa.

      Poista
  2. Voi lumikelloa, uhmaa helmikuista takatalvea. Ihanan rohkea!

    VastaaPoista
  3. Noin paljon jo ihania kevään merkkejä!
    Minäkin kylvin keijunmekkoa eilen ja oli "pakko" siirtää talvehtiva kasvi sisälle huoneisiin, kun siinä oli niin söpö uusi verso kasvamassa. :)
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Ihana, että olet saanut keijunmekon talvehtimaan! Minun näyttää aika kuolleelta. Hyvää ystävänpäivää sinulle myös!

      Poista
  4. Ihanaa, ensimmäinen lumikello, teillä on KEVÄT :)
    Minä lasken kevään alkaneeksi, kun ensimmäinen lumikello kukkii. Tuo nuppu on niin iso, että sen voi kai jo kukkivaksi laskea ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta! Sinulla on viehättävä ajanlasku! Melkein kukkii, sanoisin:)

      Poista
  5. Lumikelloja jo näkyvissä, wau!
    Näsiäkin on jo noin pitkällä. Aikainen ja ihana puutarha Sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Pitää tulla vastavierailulle sinun puutarhaasi!

      Poista
  6. Ooh, sieltä ne sinnikkäästi jo nousee. Rohkeita, uskaliaita, huh. Siellä todella on kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu! No, melkein kevät, lunta kyllä vähän satelee..

      Poista
  7. Kauniit kuvat. Kyllä se kevät sieltä tulee. Ihanaa ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Ihanaa ystävänpäivää sinullekin! Kevättä kohti mennään :)

      Poista
  8. Onpa ihana pieni ja rohkea lumikello, uhmaa talvea! Lunta tuli meilläkin ja tulee edelleen roppakaupalla! Piipot ovat uppoutuneet lumeen vaikka ajattelin niitä kuvailla viikonlopulla, no myöhemmin sitten!

    Puupionit ovat ihania, niistä minulla ei ole kokemusta ollenkaan paitsi tiedän että ne ovat arkoja liialle kosteudelle., herkempiä vielä kuin muut pionit! Hankintalistalla! Kaikkea ihanaa keväistä Sinulla jo onkin!

    Oikein iloista ja mukavaa Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Lunta tosiaan tupruttaa tälläkin. Harmi ettet ehtinyt ennen lumia piipposia tallentamaan :/ Uusi yritys kohta! Voi että, arkoja puupionit, kuulostaa pahalta. Kokeillaan nyt tätä, onneksi ei ollut kallis.

      Poista
  9. Oi oi miten paljon kärkiä jo pilkistää maasta ja kokonainen lumikello. Puupionin elämää seurataan milenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Katsotaan jos saan pionin elämään kesään asti edes hih

      Poista
  10. Voi lumikelloa! Ruusupömpeli: eikö ruoste ole ihan kaunista? Minä tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! On minustakin ruoste kaunista, mutta saattaa haperruttaa rikki. Mutta toivottavasti ruusupömpsy kestää.

      Poista
  11. Lumikello ikään kuin työntää lunta yltään ojentamalla lehtensä.
    Olisipa minullakin kuisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Sinun pitäisi kyllä saada kuisti, se on niin hyödyllinen!

      Poista
  12. Ui, aina yhtä liikkis on lumessa rämpivä lumikello. Hyvää ystävänpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, ihanaa ystävänpäivää sinulle Ruusunmekko!

      Poista
  13. Teillä on kevät, meillä talvi. Ihana lumikello!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! On täälläkin kyllä vielä talvi ja lunta, mutta lumikello tuumaa ehkä toisin :)

      Poista
  14. Ny taas huamaa Suamineiron pituuren. Täälä ei piipota ku syksyllä istutetut kevätkurijenmiakat. Istutin ne melekee eteläseinähän kiinni. Sullon jo vaikka mitä keväästä näkyvis. Mulle sopiis hyvin viimmekevään toisinto, mutta itte kesä vois olla kuivempi ja lämpöösempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika. Tosiaan vaihtelee, mutta toisaalta nousevat hyvinkin nopsaan esiin nämä piipposet :) Lämpimämpi kesä voisi kyllä olla kiva!

      Poista
  15. Sievä lumikello siellä lumessa nököttää!
    Kaunista ystävänpäivää täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Sitä samaa sinulle, mantelipuut kuulostavat ihanalta!

      Poista
  16. Odotan toipumista pari viikkoa kestäneestä flunssasta, jotta pääsisin kylvöpuuhiin. Hyvää ystävänpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu! Toivottavasti paranet pian! Hyvää ystispäivää sinullekin!

      Poista
  17. Lumikellon nuppuja jo, ihanaa!
    Meillä on satanut koko päivän lisää lunta, ei tietoakaan mistään vihreästä uudesta elämästä.
    Ja suloinen tuo helmihyasintin kukkanuppu, kuin sokerikuorrutettu:)
    Hyvää ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Täälläkin on kyllä lunta. Kummastelen tuota helmihyasinttia kun sen pitäisi olla sininen...hyvää ystispäivää!

      Poista
  18. Vau, siellä on jo lumikelloja! Torstaina tein pihallamme tarkastuskierroksen ja löysin vain yhden aikaisen nousijan, todennäköisesti syreenitulppaanin alun. Mutta nythän tietysti kaikki on taas lumen alla piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Ihanaa, syreenitulppaani! Lunta tuli tosiaan taasen, nyyh

      Poista