tiistai 1. maaliskuuta 2016

Maaliskuu

Kevätpöydällä käyn haukkaamassa vihreää jotta jaksaa näitä iljettäviä pakkasia vielä. Ihastuttavan magnolian oksan sain murulta. 


Kevään ensimmäiset orvokit tuntuvat niin erityisiltä. Olen tunnelmoinut niiden parissa viikonlopusta asti. Loppuviikosta on luvattu taasen lunta, gulps. Plantusta löytyi nämä. Jututin mukavaa myyjää ja hän kertoi, että orvokit tulevat Tuomiojan tarhalta. Kävin heti tutustumassa heidän sivustollaan.

Esikot ovat ulkoilleet päivät ja yöt levänneet kuistilla kun on niin kovia pakkasia. Voivat paremmin kuin esikkoni yleensä.

 Uuden vauvankin on tämä yksilö tehnyt. 

Perintöpelargoni on aina ollut lamoavakasvuinen, mutta nyt on ykskaks alkanut tehdä pystysuoraa kasvustoa. Mikähän sille on tullut...


Viime vuotinen Plantun pistokasostos Kronprinsesse Mary selvisi onneksi talvesta hyvin, se on niin kaunis kerrottuneine valkokukkineen

Ostin sille kaverin tässä taannoin, yhden pistokkaan jotakin vaaleanpunaista lajiketta, taisi sekin olla tanskan kuningashuonetta edustava. Kerrankin leikkelin myös osan pelargoneista. Muutama uhri tuli talvella, yli viisivuotias banaani kuoli, samoin joitakin pelargoneja menehtyi. Nyyh.


Ihan täysin ei kuollutkaan jouluruusuihanuus kylmähoitoon, mutta sillä on vieläkin kirvoja...tyydyn kylvettelemään usein. Hämmentävää on, että kirvat ovat jälleen pinkkejä :)

Kukkien kuivatuskokeilussa kauneutensa säilytti mukavasti muotonsa Morsiusharso ja Helminukkajäkkärä kumpainenkin

Mutta kaunein on ollut oregano eli Mäkimeirami, tuoksuukin vielä hennosti. Ensi syksynä kerään oikein ison kimpun. Tämä kasvi tupsahtelee siellä täällä puutarhassani, linnut varmaan sitä levittävät myös ja muurahaiset.  Mikä on mukavaa, pidän siitä kovasti.

Pelargonin pistokkaita läjässä. Haaveilen tuoksupelargonista. Omenan- tai ruusuntuoksuisesta. En ole vielä löytänyt.

Ihanaa tuoretta vihreää kasvustoa Hopeapinjassa

Magnolian vastapuhjennut lehti, sileä ja täydellisen vihreä
Kaivelin esiin kuivahtaneet Anemonetkin (kruunuvuokot) jotka muuttuivat liottamalla pulleiksi ja istutin ruukkuihin

Sokeripallukka kerrottu helmililja on tosi suloinen, näitä pitää hankkia lisää pihaankin ensi syksynä.

Hienohelma eli Unelma ryöppyää alas hyllyltä, se täytyy pian taas leikata tai muutoin se keikahtaa alas

Näistä taitaakin tulla kesäamarylliksiä, hauskaa. Rakastan niin paljon amarylliksiä, miksipä ei olisi mukavaa saada puutarhaan kesällä kukkivia amaryllejä. Nämä yksilöt ovat toissajouluisia ja elävät jo omassa rytmissään. Kesäksi vien nämä jälleen ulos. 

Kaikista kurkistaa nyt pienenpieni kukkanuppu, jopa siitä marraskuussa ostetusta kuivasta sipulistakin. Kesän viettivät ulkona, muutoin olen kastellut kerran viikossa ja lannoittaa unohdin kokonaan. 

Sinulle kiitos joka jaksoit lukea tämän kuivan höpötyksen loppuun asti  

25 kommenttia:

  1. Sinulla täytyy olla taikasauva, joka muuttaa kaiken mitä kosketat ihaniksi vihreiksi kasveiksi. ♥
    Ihastuksen huokaus. Niin paljon kaunista.
    Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ystävällisistä sanoistasi, mutta kyllä täällä näitä kasveja kuoleekin myös. Aurinkoa sinulle myös, muisku!

      Poista
  2. Sinulla täytyy olla taikasauva, joka muuttaa kaiken mitä kosketat ihaniksi vihreiksi kasveiksi. ♥
    Ihastuksen huokaus. Niin paljon kaunista.
    Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
  3. Kävin myös Plantagenissa viikonloppuna. Monivuotisten kasvien siemeniä olisin kaivannut, mutta eipä ollut. Tarttui sitten muutamakin pelargonin taimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Voi että, harmi kun et löytänyt siemeniä! Ihanat taimet sentään :)

      Poista
  4. Magnolian tuore lehti on niin kauniin vihreä ja elinvoimainen.
    Täytyypä ryhtyä ulkoiluttamaan eskikoita, jotta selviäisivät kevääseen. Harmi vain, että on ollut niin kylmää. Ja harmi, jos lunta tulee lisää. Kyllä tämä jo riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Minullakin nämä usein tuppaavat kuolemaan heti. Riippuu varmaan myös paljon ostetusta esikosta. Kamalan kylmää on hyrrr.

      Poista
  5. Todella suloiset esikot! Yritän kovasti vastustaa Plantagenin pistokkaiden hankintaa, vaikka ne näyttää nyt tulevan usemmassa blogissa vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Voi miksi vastustat?! Minä ostan aina vain yhden, se piristää.

      Poista
  6. Sinulla on jo niin kevät! Muuten noita tuoksupelakuita on varmaan montaa sorttia tarjolla puutarhamessuilla, sieltä niitä olen usein bomgaillut! Plantsusta meillekin muutti muutama pelakuuntaimi, vähän kauppaa boikotoin kun laatu on ollut taimien osalta usein epäkuranttia!

    Ihana tuo unelma, mulla se oli joskus mutta heitti henkensä, valitettavasti! Näitä ihanuuksien menetyksiä tulee aina silloin tällöin ja ne harmittavat, talvella menetin kaikki (3) villipelakuutani mutta onneksi on Era-garden, tilaan sieltä siemeniä tai ostan taimet Tukholman messuilta, villipelakuissa on ihanat kukat ja lehtien muoto ja väri, suosittelen! Aion niitä tänä vuonna hankkia tosi monta :D

    Amaryllikset ovat minunkin ihanuuskukkia, toivoisin saavani sellaisen vanhan ajan amarylliksen, joita äidillä oli kun olin lapsi. Ne olivat huonekasveja jotka kesän olivat ulkona ja kukkivat pienillä oranssinpunaisilla kukillaan sitten syksyllä kiitoksiksi! Ehkä joskus sellaisen löydän!

    Ihmettelen jälleen, Cheri blogissaan Autuas olo kertoi myös jouluruusun kirvainvaaiosta. Jaksan ihmeltellä kovin, miksi sisällä kasvaviin jouluruusuihin tulee kirvoja! Lehdet ovat aika kovannahkeat, mutta houkuttaako kukka vai tuottaako kasvi jotain makeaa herkkua josta kirvat tykkäävät...outo juttu!

    No nyt avautui jälleen sanainen arkkuni...romaanin Sinulle melkein kirjoitin!

    Iloista kevään alkua, toivottavasti helmipakkaset loppuvat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana viesti Saila, kiitos kiitos muisku! Planttu on kyllä oikea ketjutalo, mutta minä siihen aina repsahdan paremman puutteesa. Voi harmistus, että kaikki villipelargonisi kupsahtivat, mutta hyvä jos saat uusia messuilta. Messuilla tosiaan näitä olisi, mutta luulen, että minulta ne jäävät tänä vuonna väliin. Kiitos vinkeistä kuitenkin!

      Tarkoitatkohan amaryllis belladonnaa? Sitä minäkin vähän himoan, olisi myynnissä ainakin Korpikangas-siemenen postimyynnissä. En millään viitsisi tilata.

      Minä en tunne tuota blogia ollenkaan minkä mainitsit. Luulen, että jouluruusut myydään kirvoineen päivineen jouluna, munia varmaan mullan mukana. Minulla on niissä sisällä olevissa ollut AINA kirvoja.

      Suurkiitos vielä romaanistasi! Toivotaan pakkasen ehtymistä. Hyrr.

      Poista
  7. Kuivaa höpötystä muka :D. Kukkasi on niin hyvinvoivan näköisiä että ihan käy kateeksi. Sisäesikot kuolevat minulla alta aikayksikön :/. Oletko muuten katsonut tuoksupelargoneja Sutarvelta, siellä on vaikka mitä. En itse ole tilannut. Vielä.. http://www.sutarve.se

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! Kyllä oikein tunnen kuinka kuivakka olen välillä, itseänikin kyllästyttää, saati mitenkä teitä lukijoita....kiitos kun jaksat käydä! Minullakin usein kuolevat esikot, joskus harvoin pysyvät hengissä. Kiitos tuosta Sutarve-vinkistä, kävin siellä ja ihastelin vaikka mitä ihanaa....en millään viitsisi tilata vaan, kalliit postikulut nyyh.

      Poista
  8. Ihania kuvia ja niin keväisiä. Kuvista tulee keväinen olo. Lisäksi ulkona paistaa aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Anneli, mukava, että teillä paistaa. Täällä on nyt aika synkkää puolestaan.

      Poista
  9. Muutama päivä sitte toin omat amaryllikset kellarista. Kattoon että lehtiä vaa pukkas. Olivat nii heitteellä koko kesän. No, yhtehen ainaki ilimestyy kuitenki kukannuppu. Kaks nelijästä kukkii viimme keväänäki. Sullon kyllä kuistilla nii kevääsen viheriää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Kyllä ne amarylliksesi varmaan kukkivat, odottele vain. En minäkään noita omiani ole juurikaan hoitanut.

      Poista
  10. Kukkapostaukset eivät ole koskaan kuivia, helposti siis jaksaa loppuun asti:)

    VastaaPoista
  11. Kauniita, tunnelmallisia kuvia. Erityisen suloisia nuo esikot. :) Miten ihmeessä tässä kykenee odottamaan, että pääsisi oikeasti vielä puutarhaan möyryämään?! Meinaa kärsivällisyys olla taas koetuksella. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! EN tajua miten voi odottaa, niin tylsää on...kiva kuulla kohtalotoverista :)

      Poista
  12. Niin täynnä kevättä oleva postaus.

    VastaaPoista
  13. Oi vitsit tuota sun hienohelmaa, ollapa itsellä samanlainen! Kaikkialla muualla tuntuu olevan oikea talvi ja meillä vaan plussalla päivisin ja lunta niin niukalti, ettei hiihtämään pääse kuin tietyissä paikoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Kaupasta vaan hienohelma sinulle niin saat :) Mutta eikös ole kiva jos teillä on keväistä? Minä en tuota lunta kaipaa yhtään.

      Poista