lauantai 15. lokakuuta 2016

Lokakuinen haikeus

Äkillinen valonpilkahdus puiden latvoissa yllätti yhtenä iltana, 30 sekunnissa show oli ohitse. Tammi ja Haavat hehkuivat hetken.

Lokakuu on puolessavälissä ja pimeä kausi on alkanut. Ihmiset vaikuttavat haukottelevan jo enemmän ja väsyneitä kalpeanaamoja näkyy aamujunassa. Upea ja pitkä kuiva kausi luonnossa on ohitse, ulkona satelee. Muutoin on monia harmaita päiviä jonossa. Kohmeita iltoja ja aamuja. Kevään ja joulun odotusta. Nyt jos koska kaipaa kasvien tuomaa iloa.

Salaiseen lehtoon kurkatessa näkymä on hyvin syksyinen...muistaakseni laitoin tänne vain 5 lumikellon sipulia (entisestään täällä kasvaa muutama Talventähti ja Lumikello) jouluruusujen seuraksi. Tuolla taustalla aidan luona on viime loka-marraskuiset alelöydöt: hopeanhohtoinen kartiovalkokuusi ja hopeakuusi. Istutin ne päivää-paria ennen pakkasia, mutta eivät tuntuneet kärsivän.

Eiffelin luona syysvuokot avaavat nuppujaan vielä, tänä syksynä kaikki kasvit ehtivät kerrankin kukkia mikä on aika ihanaa. Syyskimikkikin ehti ensimmäistä kertaa kukkia loppuun

Kävi niin onnekkaasti, että poikani voitti kauniin syysistutuksen kukkakaupasta. Siinä oli tuo keskellä esiintyvä Keijunkukka, jouduin valitettavasti jo purkamaan istutuksen, jotta saan kasvit talteen pakkasilta. Siinä on hopean ja lilan sävyjä, joten istutin sen Eiffelin luokse

Syyskrookuksia nousee hiljalleen, tätä tarkkailen innoissani, ostin nimittäin vain liloja ja yksi näyttää kyllä valkoiselta, mikähän lie

Varjopenkki jää lehtikuorman alle, Hopeatäpläimikkä ja kirjava Rotkolemmikki ovat niin sävy sävyyn. Imikkä on puutarhani invaasiokasviksi muodostunut, sitä tupsahtelee sieltä täältä

Vanhat, elämää nähneet kiviportaat on kahden rusokirsikan lehtien kuorruttamina

Isompi ruso tiputti lehtensä, tämä pienempi, suojaisessa talonnurkkauksessa kasvava on vielä lehdessä. Se on niin suloinen. Sen alla kuunliljat lakastuivat ja tuossa bambusängyssä kasvaa kuihtuneita pioneja

Syksyn tullen palaan aina tähän näkymään: kartiovalkokuusi, köynnöshortensia, keltajapaninangervo ja metsäkastikka..

Emerald Lace- japaninvaahtera muuttui punaiseksi

Kauhurinteen oikea puoli on värikäs tällä hetkellä. Tässäpä kasvaa Keltajapaninangervoa, Purppuraheisiangervoa, syreenejä, pikkutalviota ja yksi päärynä

Rinteen päässä kolme hopeista havua (kiikutin jo kelkan esiin, pian se talvi kuitenkin tulee)

Viime talvesta hieman kärsi tämä Sorvarinpensas, mutta nyt se on aivan punainen ja kaunis, sekin kasvaa tässä samassa rytäkässä

Inhokkihomma lämpökompostorin tyhjennys on vihdoin tehty, aika hyvää multaa lavakauluksellinen. Kompostointi ei ole ydinosaamisaluettani -hih- välillä on tullut leviteltyä kukkapenkkeihin munankuoria ja tomaatinjämiä, kerran mukana oli jopa kokonainen homeinen leipä!
Heinäkuussa hain nämä syysistutuskasvit ja ne on pysyneet kukkivina siitä asti, ihania. Irlanninkanerva ja Hopealanka
Ja tädyke

Kasvihuoneessa on vielä kasveja, tarkkailen säätiedotetta ja annan niiden olla...muratista otin pistokkaita ja laittelin jokin aika sitten multaan tänne kasvihuoneeseen, josko talvehtisivat täällä.

Kammoan pimeää tosi paljon, nyt on viritelty kaikki paikat tungettu täyteen kaamosvaloja. Olohuoneen pienoiskasvihuone sai metallilankavalot somistukseksi. Nyt aiemmin pimeä nurkka hehkuu valoa ja tekee iloiseksi. Yhtenä hetkenä kun tallustelisin puutarhassa sain päähäni kamalan ajatuksen siitä, etten voi käydä pian taimistolla puoleen vuoteen enkä istuttaa mitään. Sydämessä muljahti kunnolla.

15 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää siellä edelleen!
    Kukkakaupan arvonnassa/kilpailussa voittaminen on varmasti mukavaa... :)
    Tuo punainen kelkka on aivan ihana. Meillä oli vähän samantapainen, sininen. Voi jos se vielä löytyisikin, punaiseksi maalattuna se olisi kivan talvinen ja jouluinen.
    Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Oli ihana yllätys voittaa, mieskin voitti vaaleanpunaisen kukka-asetelman! Nämä kelkat on ihania, usein tosiaan myös sinisiä! Loistava lyhdylle ja asetelmille. Löydätkö esiin vielä vanhasi?

      Poista
  2. Aurinkoisen ja lämpimän syksyn jälkeen tällainen harmaa ja kostean hämärä tuntuu ihan oudolta. Ja se, ettei puutarhassa ole oikein mitään järkevää tekemistä saa olon jopa hieman levottomaksi. Ei ihme, että sydämesi muljahtelee. Koristevalot ja kynttilät lievittävät pahinta tuskaa ja pian se kevät taas koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! On tosiaan outo keli, ei ole tottunut. Olen kanssa miettinyt, että pitäisi pikimmiten keksiä joku talviharrastus. Toivottavasti talvi ei ole hurjan pitkä...

      Poista
  3. Onpa kauniita kuvia. Niin syksyisen tunnelmallisia. Tänään on ollut mukava syksyinen sää, aika lämmintä eikä lainkaan sadetta. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Oi, teillä onkin sitten ihana keli siellä, aurinkoista viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Sulla on hauskoja puutarhan osien nimiä. Kauhurinne :) Tiedän tunteen kun puutarhakausi loppuu. Muljahtelee kyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Kauhurinne on kauhea. Ja kauden loppuminen myös, nyyyyyyh. Voimia sinne!

      Poista
  5. Kauniita värejä. Emerald Lace -vaahtera on upea.
    Samaistun täysin niihin aamulla junassa haukotteleviin ihmisiin, tai siis olenkin yksi niistä. Nyt on tullut se aika, jolloin iltaisin ei huvita tehdä mitään muuta kuin kääriytyä sohvalle peiton alle. Syksy ja pimeys ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Minä myös junahaukottelija, aivan toivotonta pysytellä hereillä...pimeys on uskomattoman raskasta!! Voimia sinne!

      Poista
  6. Onpa tuo hauskaa, kun puutarhan osilla on noin värikkäät nimet. Mikä on Kauhurinteen tarina? Nyt voi istuttaa vielä mielikuvissa, suunnitella ja haaveilla - kyllä se kevät siitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Kauhurinne on vain yksinkertaisesti kauhea. Totesin tänään, että vielä voi istuttaa onneksi ihan oikeastikin :)

      Poista
  7. Mää kuvittelen taas kuvasi, koska verkkoyhteys pätkii. Mutta tiedän, että näyttää kauniille!
    Meillä on nupuillaan, lähes auki kesällä uudestaan kyoväytynyt ruiskaunokki. En tiedä mikä siemenlaji on kysessä, koska se on läpivuoden vihreä ja kasvaa puoltoistametriseksi. Lidlistä olen ostanyt siemenet pari kevättä sitten. Valloittaa kyllä penkin, mutta nyt on niin söpönen.
    Vielä ei oo edes pahin aika menossa, huh marraskuun mustat päivät. Ei voi edes ajatella.
    Onko syyslomaa tiedossa ? Mulla onneksi on viikon päästä.Se vähän helpottaa.
    Voi hyvin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos leenajaipanat! No voi ei, eikö vieläkään kuvat näy, karmeeta! IHanalta kuulostaa tuollainen jättiläisruiskaunokki. Joo pian on se kauhein aika, nyyh. Eipä ole lomaa tulossa. Ihanaa lomaa sinulle ja hyviä vointeja sinnekin!

      Poista
  8. Puutarhassasi näyttää vielä niin värikkäältä ja kukkivaakin löytyy. Täälläkin alkavat työt puutarhassa loppua ja samanlaisia muljahduksia olen tuntenut. Puutarha on siirtymässä lepokauteen, niin se vain on.

    VastaaPoista