tiistai 11. lokakuuta 2016

Naisen oma huone


Syksy on täällä ja kuistielämä tekee paluun. Tänne vetäydyn pakoon teinipoikia ja ukonrähjiä. Kuistielämään kuuluu vihreys, multa, kynttilät, romut, ruukut ja joskus vähän skumppakin. Glögikausi korkataan täällä myös. Odottelen muuten kuumeisesti uutta Blossan variksenmarjan makuista vuosikertaglögiä saapuvaksi Alkoon, tällä viikolla pitäisi tulla. Miltä maistuu variksenmarja, joskus lapsena ehkä syönyt viimeksi.

Täällä talvetan yleensä kaiken ihan ikkunalaudoilla. Tosin nyt kiikutin kellariin Syyssyrikän ja saniaisen. Murattiorvokki tai Riippaorvokki kitui alkukesän kunnes älysin viedä sen ulos - villiintyi heti - nyt palasi kuistille. Syyssyrikän ruukussa on kastemato, en tiedä miten saan sen pois, luikertaa heti piiloon kun yritän napata kiinni.

Vaihtoehtoisena joulupuuna toimii eucalyptus, jonka ostin kesällä ihan sillä ajatuksella, että voisin leikellä sitä talven mittaan kimppuihin.

Kuivatusprojekteja syksyn tullen: hortensia on hyvä kuivatettava, säilyy kauniina aina
Jännä pikkuostos Ebaystä, jokin aika sitten: Sarcococca, toivon niin, että kukkisi jouluna, nostaisin pöytään tuoksumaan. Jonkin sortin puksipuukasvi lienee, Kiinasta tietysti. Kukkii syvimmän talven aikana!
Löysin ensimmäistä kertaa ripsureunaisen syklaamin  kukkakaupasta (Kampissa). En ole koskaan saanut sellaista hyppysiini aiemmin, ihaillut vain kuvissa
Viikuna on mennyt sekaisin, se tulee uudelleen lehteen, taisi järkyttyä suuresti kun vein sen sateiseen kesään, tiputti kaikki lehtensä ja nyt elpyi?
Hopeapinja on havulempparini

Unelma kietoo monet kasvit syleilyynsä
Pioni osoittautui loistavaksi kuivakukaksi (tämä on Sarah Bernhardt). Pieni tuoksun häivähdyskin on siitä vielä aistittavissa
Oikealla ruusuntuoksuinen pelargoni ja vasemmalla vanha tuttu Käenkaali

Kesän ulkoillut Skimmia on alkanut tehdä kukkavanaa

Pientä kasvua nähtävissä jokin aika sitten istutetuissa taseteissa

Pöydän alta löytyi monta vuotta sinne sitten unohtunut amaryllis kuivana kuin korppu. Se oli tehnyt monta pientä poikasta, jotka kokeilen laittaa nyt multaan. Saa nähdä mitä tästä seuraa vai seuraako mitään.
Pakko oli kiikuttaa vielä Verbenakin sisälle ja kokeilla sen talvetusta kun se on niin nätti

Kuisti toimii sisäänajoporttina taloon, imuroin täällä joka vimmatun päivä koska poikani raahaavat hiljalleen tekonurmea mustina palloina kotiin.  Eli naisen omaan huoneeseen kuuluvat myös mustapallerot.

Lattialämmitys pitää kuistin lämpötilaa yllä. En ole vielä laittanut sitä päälle, aika vilpoisaa on. Talvella peruslämpö pyörii + 10-15 asteessa. Kasvit pitävät, ulkotakit ovat vain epämiellyttävän koleita.

Kyllä jokaisella pitäisi olla symbolinen oma "huone", lainaan tässä ajatuksessa hieman Virginia Woolfia, englantilaista kirjailija-feministiä (jonka oma elämä kyllä taisi olla aika traaginen ja surullinen - sairasteli masennusta ja lähtikin oman käden kautta). Taisi olla aikoinaan niin, että ajatus siitä, että naisella voisi olla jotain omaa, kuten vaikkapa omaa rahaa tai omia mielipiteitä, oli aikalaisten mielestä pähkähullu. No minun versioni ajatuksesta olkoonkin sitten vain huone, jossa voin pelehtiä kukkien kanssa. Ei hassumpaa sekään.

Haikeus multimaksimus - ehkäpä puutarhan antama viimeinen kimppu tänä syksynä. Tuoksuva: tuoksuherneitä, astereita, lumimarjoja ja syklaameja

23 kommenttia:

  1. Onpa tosiaan kaunis tuo ripsureunainen syklaami.
    Sinulla on hieno kuisti kasvien talvettamiseen ja oma tila, jossa voit viettää myös aikaa halutessasi kasvattiesi ympäröimänä.
    Suloinen kukkakimppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Mikseiköhän tälläisiä ripsureunaisia ole enemmän myynnissä, olisivat niin nättejä...

      Poista
  2. Ihana postaus. Upea tuo syklaami, samoin kuin kukkakimppu. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Sulla on aivan ihana huone multakokkareineen. Unelmahyvä talvetuspaikka, kun on valoa ja juuri tuollainen viileä lämpötila.
    Heh, olisiko viikunalle ollut Suomen kesä sitten talvikausi, ja nyt se ajattelee, että seuraavaksi tulee kevät. En hirveesti ihmettelisi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Noh, hyvä on paikka, mutta ei ne aina silti talvehdi..liekö hoitajassa vika...Voi hyvin olla, että luulee nyt kevääksi, hih :) Olisipa!

      Poista
  4. Täydellisen ihana postaus! ♥
    Tasettisi näyttävät hyvinvoivilta. Minulla oli hyasintteja ja narsisseja terassin pöydällä nauttimassa viileästä ilmasta... ja penteleen talitiaiset olivat käyneet sipulien kimppuun. Ovathan tintit söpöjä, mutta kun niitä on tänä syksynä niin valtavan paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa viikonloppua!
      Minä en muuten ymmärrä kirjoitetuista neule- tai virkkausohjeista mitään. Kun on paljon tehnyt vaikka sukkia, saa jonkinlaisen sukan aikaiseksi käyttämällä kuvaa mallina. :)

      Poista
    2. Kiitos Sara! Voihan tinttejä, jättäisivät kukkasi rauhaan! Meilläkään ei voi oikein jättää mitään ulos kun ne heti syödään. Minä en taida olla niin taitava, että tajuaisin miten neulejuttuja tehdään tuosta noin vain...mutta kiitos paljon kannustuksesta!

      Poista
  5. Oi, sinulla on kokonainen pioni kuivattuna. Minulla on terälehtiä. Katselen niitä joskus talvella ja silittelen silkkistä pintaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! Aivan ihania pionit ovat kuivattunakin! Kuulostaa hyvältä tuo silittely :)

      Poista
  6. Kesän viimeinen kimppu - on se herkkä! Olen jo monta kimppua tuonut sisään viimeisenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Hyvä jos saat vielä ihania kimppuja puutarhastasi :)

      Poista
  7. Ooh, miten paljon talviasukkeja oletkaan ottanut hoiviisi. Tuo pionin kuivatus näytti onnistuvan loistavasti, pitääkin kokeilla. Oma reviirini on selvästi puutarhavajassani, oma piilopaikkani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Nämä ovat oikeastaan täällä lähes vuoden ympäri...pioni olikin kaunis kuivatettuna, suosittelen. Ihana vaja, kuulostaa hyvältä!

      Poista
  8. Kesä on tältä vuarelta taaksejäänyttä elämää. Mutta sulla on kesä kasvien keskellä, keskellä talavia :) Ja sullon siälä taas vaikka mitä kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Nyyh joo kesä meni, ei oikein lohduta :(

      Poista
  9. Hieno, ihana "oma huone". Minä ajoittain todella kaipaisin omaa huonetta. Sellaista ei nyt ole. Kasvukautena puutarha on ajoittain vähän kuin oma tila, koska muita ei kukkapenkit kiinnosta (lehtokotiloita ei lasketa). Talviaikana lumitöistä en mitenkään saa oman tilan tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Sinulla pitäisi kyllä olla joku oma huone! Tuo on totta, että puutarha voi toimia sellaisena :)

      Poista
  10. Ehkäpä minäkin voisin tehdä itselleni oman huoneen, kirsikkapuutapettinen "vierashuone" sopisi siihen hyvin! Muutama kasvi siellä jo onkin, lisääkin mahtuis:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Ilman muuta, vieraat voivat mennä muualle :)

      Poista
  11. Ihana oma huone kasvien kera :). Siellä on varmasti juuri sopiva lämpötilakin talvetettaville kukkasille. Kyllä nuo amaryllikset onnistuvat, ne on niin helppohoitoisia. Itse jouduin heittämään viime jouluisen sipulin roskiin kun mullasta alkoi tulla pikkuötököitä. En vaan ymmärrä mitä teen väärin kun mullassa aina kasvaa muutakin kuin ne kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! No, kyllä niitä kuoleekin...välillä niitä ötököitä vaan tulee vaikka tekisi mitä! Nämä amaryllikset ovat poikasia isosta sipulista, jännä kokeilu :)

      Poista