tiistai 6. joulukuuta 2016

Aurinkokylpy

Talvenaika on siksi niin raskasta, kun ei ole kasveja, kukkia ja vihreyttä, lintujen laulua. Oven takana odottaa vain pimeys ja kylmä hiljaisuus. Päivänvalo on ylellisyys, johon kaikilla ei ole varaa. Tänään pakotin itseni ulos harvinaiseen auringonpaisteeseen (olin suunnitellut ulkoilevani seuraavan kerran keväällä). 12 tunnin yöunet edesauttoivat ajattelemaan hieman iloisemmin.

Ruusupömpeli kylpee auringossa, suurten havujen katveessa. Unelmoin jo ensi keväästä, kukkisivatko taustalla olevat Holgerinsyreenit reippaammin kuin ennen -toivon. Juhannusruusujen keppien ympäröimänä istuminen on niin romanttista...

Tarkkailen tiivisti lapulla merkkaamaani lumikellopaikkaa. Tässä ei vielä alkuja näy, ne ovat toisaalla. On pikkuisen jännittävää kun ei koskaan tiedä mistä suunnalta ne ensimmäiseksi ponnistavat pintaan.

Juuri nyt on vaikea uskoa, että näihin oksiin puhkeavat keväällä kirsikankukat

Salaiseen lehtoon yltää myös pirteimmät auringonsäteet tähän vuodenaikaan. Sinivuokon lehdet ovat talvivihreinä oikea piristys, samoin tuo hopeinen kartiovalkokuusi.

Niiden luota voi kurkistaa kasvihuonetta, kesällä sitä ei kunnolla näy kun korkeat perennat peittävät näkymän

Alppiruusun nuppu antaa toivoa

Kasvihuoneen eteen istutin aikoinaan syreenin, jotta voin ihastella sen talvella vihreitä nuppuja

Kasvihuone on jäinen kuutio näillä keleillä

Sisällä kesäkukka Poutapilvi vielä kukkii

Multapussi oli sulanut ja pääsin istuttelemaan alesipuleja, hyasintteja, iriksiä ja krookuksia. Saa nähdä tuleeko näistä mitään, autotalliin pitäisi kai viedä

Balkaninvuokot vaikuttivat niin nahistuneilta, että kokeilin laittaa puolet veteen likoamaan ja sitten multaan

Amarylliskokeilu jatkuu, pöydän alle pyörähtänyt, siellä liki pari vuotta ollut amarylliksen sipuli oli tehnyt nämä vauvelit, kokeilin laittaa ne multaan. Amarylliskirjasta luin, että niillä menisi ainakin kolmisen vuotta kukintaan. Kokeillaan nyt sitten tätäkin 

Tonttu oli unohtanut muuten tonttulakkinsa meidän pergolan pyykkinarulle, kyllä se joulu on nyt  selvästi tulossa :)

14 kommenttia:

  1. Mullakin yksi amaryllis oli tehnyt poikasia! Kiva kuulla että ne oikeasti voivat joskus kukkiakin;)
    Meilläkin paistoi aurinko, ja mittarissa oli -20 astetta, onneksi nyt on lumisuoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! En ole varma tuleeko näistä mitään kun ovat niin minipikkuisia, mutta pakko on kokeilla...teillä on hurjan kylmää!! Pukekaa paljon päälle!

      Poista
  2. Sinivuokon lehdet kutsuvat jo kevääseen - samoin tuo aurinkokylpy. Poutapilvikuva voisi jopa olla keväällä otettu.
    Havut antavat kaivattua vihreää varistuneeseen syyskauteen.
    Sipulit sisältävät lupauksia...
    Teillä jo tontut hiippailevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Talvivihreät ovat niin onnelliseksi tekeviä. Tammi-helmikuiselta on sää tuntunut viime aikoina. Voisin jo suoraan siirtyä maaliskuuhun. Tontut ovat nyt liikkeellä :)

      Poista
  3. Puutarhassasi on monta lupausta keväästä, silmuja ja lehtiä karikkeen seassa. Aurinkoisena päivänä kaikki näyttää valoisalta. Meillä sai maa hennon valkopeitteen, levätköön siellä! Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Aurinko tekee niin hyvää ja antaa uskoa tulevaan! Teille onkin tullut lunta, sekin on kiva juttu. Hyvää i-päivää sinullekin jälkikäteen!

      Poista
  4. Teillä jo kevät kolkuttelee, vaikka narulla vielä on tonttulakki! Onneksi aurinkoa on ollut useana päivänä, se piristää aina! Ihania nuo amaryllisvauvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! hih, ei nyt sentään, tontut vain ovat liikkeellä :) Aurinko on niin ihana juttu, voi kun näkisi sitä oikein usein!

      Poista
  5. Sipulit näyttävät jo oikein lupaavilta! Aurinkoiset päivät piristävät, vaikka itse en ulos ehtinytkään. Eikä hirveästi edes huvittanut lähteä tuonne pakkaseen, minullakin on suunnitelmissa tehdä seuraava kävelylenkki vasta keväämmällä kun on valoisaa ja lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Pikkuisen nahkeita olivat, mutta jospa ne siitä. Ulos ei ole kiva mennä, ymmärrän hyvin ettei huvita. Kevätkävelyt ovatkin sitten yhtä unelmaa..

      Poista
  6. Voisi luulla jo kevään saapuneen puutarhaasi, ihan mielettömän upea auringonpaiste. Itse menen välittömästi ulos tervehtimään aurinkoa aina kun se on mahdollista. Viimeinen kuva sai hymyn huulille, kohta se joulu on täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Tulisipa kevät pian! Joulu on onneksi ovella, se lohduttaa :)

      Poista
  7. Oho, vai on tonttu käynyt pesemässä lakkinsa teidän pihassa :-O Outoja juttuja!
    Niin totta tuo, että ulkona on kuollut maailma vastassa, kun oven avaa - yyh. Kunpa voisikin ulkoilla seuraavan kerran vasta keväällä. Ihan ihme juttu, että kasvit voivat tällaisen jääkauden jälkeen virota henkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Joo, täällä ne kuivattelee pyykkinsä :D Olisipa jo kevät!! Minä myös kummastelen onko mikään hengissä enää keväällä

      Poista