maanantai 22. huhtikuuta 2019

Pienten villitulppaanien & uuden istuttamisen aikaa

Romanttinen hetki sähkölangallamme 💖Sepelkyyhkypariskunta on muuttanut pikkuiseen puutarhaan ja soidinmenoja on viihdyttävää seurata....
Tuijien alta löytyi eri värisiä sinivuokkoja, ovat risteytyneet itsekseen. Ihana tälläinen hennonlila. Luonto on ihmeellinen
Valkovuokot ja muutkin vuokot alkavat näinä päivinä kukkimaan..

Musta orvokki sopi hyvin pääsiäiseen..

Istutushurmos on mahdollista saada aikaiseksi. Varsinkin kaverille...sanoin, että jos istutat niin tarjoan kuohuviinit. Hyvin meni.

Uudet kasvit:

Mustaselja. Se ihan tavallinen. Näkösuojaksi ja kukkimaan. Rakastan seljankukkia.

Punavaahtera. Näkösuojaksi ja kauniiksi väriläikäksi. Syysunelmaksi.


Uuden istuttaminen on suurta onnea, uusi mahdollisuus, tulevaisuus ja kaikkea siltä väliltä.

Ostin uuden alppikärhön, yksinkertaisen valkoisen. Lajikenimeä tälle ei ole annettu, mutta voisi olla vaikkapa Riga ulkonäön perusteella

Istutimme messuilta ostetun helmipensaan suureen kukkapenkkiin. Keräilen tähän elämää nähneen kivimuurin eteen pensaita. Rivissä kasvaa kaksi erilaista Nietospensasta, Taikapähkinä, Sorvarinpensas & nyt sitten vielä Helmipensas

Muutamia visioita kannattelen povellani ja näkyjä siitä millainen puutarhani voi olla vuosien päästä. Ja ne visiot istutetaan vaikka nyt.

Pientä katkeruutta tunsin taimistolla siitä, että en voi ostaa sitä prameinta tainta nyt vaan syksyllä yli puoleen hintaan tai en saa sitä ollenkaan (johtuu puolitoistametrisestä ihanasta magnoliasta tämä äkillinen katkeruus, heh). Aina pitää olla joku hemmetin budjettiratkaisu. Jolloin se ei tunnu samalta enkä koe sen kukintaa heti. Mutta katkeruus on raskas ja vaikea tunne, kuka jaksaa sitä pidätellä sydämessään? Parempi on puksuttaa eteenpäin & istuttaa kiihkeänä uutta puhkuen intoa. Kuka käski ryhtyä virkamieheksi 😆

Köynnöshortensia uskaltautuu avaamaan lehtensä, oi mikä onni

Rakastan puita ja pensaita niin paljon....niillä on suloinen ja omalaatuinen kukintakin...kuten tällä sateenvarjojalavalla, jolla kukintahuippu juuri käynnistymässä
Söpö pink sunrise -helmihyasintti. Alan vasta tajuta, että tämä kannattaa istuttaa puolivarjoon, muutoin on niin hentoisen roosa, että näyttää auringossa valkoiselta

Kevätpenkissä on jo vähän väriä, pian kukkivat tarhakylmänkukat & pikarililjat

Salaisessa pienoislehdossa on maaginen valon leikki
Rusokuusamien alla lämpäre vuokkoja
Keltavuokkoja, varsinainen intohimokasvisuku tämä anemone
Salaisessa lehdossa on kaikkea pientä ja jännittävää, kuten tämä merimiehensydän Dicentra cuccularia. Vähän tässä saa olla sydän syrjällään nouseeko kaikki pienet aarteet, viime kesä kun oli rapisevan kuiva

Pienissä tuoksu/metsä/perhosorvokeissa on nyt kaikissa nuppuja, miten jännittävää...tätä olen odottanut monta vuotta 
Kasvihuone kiiltää nyt puhtauttaan, mies käytteli höyrypesuria. Valmistelin tuoksuherneiden kasvupaikan jo, ajattelin tällä viikolla....
...siirtää nämä ulos...tiesittekö muuten, että tuoksuherneet kestävät vähän pakkastakin? Nimimerkillä kokemusta on.

12 kommenttia:

  1. Minä vasta kylvin tuoksuherneet, olen luullut etteivät siedä lainkaan kylmää. Minulla on mustaselja, ostin viime vuonna ja näyttäisi että on selvinnyt hengissä talven yli, täällä se tosin saattaa jäädä pieneksi pensaaksi mutta onhan se nätti silti. Punavaahtera kuulostaa hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Ei kai niillä mitenkään kiire oikeastaan olekaan. Sinulla on varmaan se mustanpuhuva mustaselja, eikö niin? Se on kaunis kyllä. Tämä minkä ostin, on ihan tavallinen vihreälehtinen yksilö

      Poista
  2. Tuoksuorvokit ovat ihania ja minulla muutama kukkii parhaillaan. Kukkien tuoksu on yksi parhaimpia.
    Kiva tietää tuoksuherneiden kestävän hieman kylmää. Minulla osa taimista on jo venynyt pituutta ja siirtäisin ne mielelläni jo kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Niin ovat ihania ja tuoksu todella hyvä! Voithan varmuudeksi harsottaa taimet kasvihuoneessa?

      Poista
  3. Istutushurmos, mikä oivallinen ilmaisu!
    Kyllä vuokot ovat ihania. Huomasin molemmissa keltavuokkopaikoissa ihanasti lehtiä, hengissä ovat siis, nuppuja ei vielä näy. Pienissä tulppaaneissakin on vasta nupun alkua havaittavissa, mutta sellaista se on täällä viileässä meri-ilmastossa :-D Pari päivää on ollut niin kylmä tuuli, että se on mennyt ytimeen asti. Mutta nyt pitäisi tulla lämmin kausi.
    Oi, ihanan pitkät tuoksuherneet! Meinaan kylvää ne vasta vapun jälkeen, kun pystyn paapomaan taimia pidemmän jakson, muuten ne kuolevat kuivuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Niin se on aikamoista hurmosta kun saa istuttaa, paitsi tällä kertaa ei yhtään huvittanut joten onneksi kaveri hoiti istutuksen. Oli tosiaan inhottava kylmä tuuli, mutta onneksi tuli perään lämpimiä päiviä. Turha niitä tuoksuherneitä on mitenkään aikaisin kylvääkään!

      Poista
  4. Oi ei, minulla on vielä tuoksuherneet pussissaan odottamassa kylvämistä! Tässähän loppuu esikasvatustilat kokonaan! Tänään juuri koulin varmaan sata tainta ja osa jäi vielä koulimatta. Ja heti perään kylvin lasten kanssa lisää... :D Pitää kehitellä joku luova ratkaisu tilaongelmaan. Liilanpinkki sinivuokko on todella suloinen, oikea hempukka <3 Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Vielä ehtii hyvin ja toisaalta tarvitseeko kylvääkään niitä jos sinulla on jo niin paljon kaikkea :) Jos kylvää suoraan ulos? Iloista kevättä sinulle!

      Poista
  5. Ihanan värinen helmihyasintti .Siellä on uutta ja vanhaa niinkuin pitääkin.

    VastaaPoista