lauantai 19. lokakuuta 2019

Viime hetken istutuksia

Kaikki alkaa olla ohitse tältä vuodelta. Pieniä ilontuojia enää siellä täällä, kuten nämä valkoiset syyssahramit. Talvi puhaltaa ovista ja ikkunoista. Tämä vuodenaika on niin raskas, kun päivä ei valkene. Kuten ystäväni sanoo - on vain lonkeronharmaita päiviä. Lokakuu on raskassoutuinen kuukausi, kun luonto tekee kuolemaa ja kuljemme kohti pimeämpiä aikoja.
Pienet kissankellot kukkivat myöhään talveen, ne ovat myös levinneet paljon kasvihuoneen edustalla hiekassa
Rusokirsikat ovat tiputtaneet lehtensä nurmikolle kauniiksi tilkkutäkiksi
Jospa taas haravoisi nurmikon vasta keväällä, kun nyt ei kertakaikkiaan huvita...
Värit olivat kauniita tänäkin vuonna, nyt ne ovat jo muisto vain

Pieni pallovaahtera on tosi söpö!
Myrkkyliljat ja krookukset kukkivat vielä (Colchicum The Giant). Istutuslaatikosta löytyi kaksi uutta myrkkyliljaa, jotka peittelin mullan alle (Colchicum Lysimachus ja Colchicum Purpureum). Viime hetken alesipuliostoksia muistiin:
*Crocus Grand Maitre
*Tulipa Ballerina
*Tulipa Lasting love
Rosy dawn
Valkoinen kerrottu myrkkis kaverina hällä


Glögi kuin roséviini - hibiskuksenkukkaa jne. Herkullista.
Tänä vuonna astetta järeämmät sypressit ruukuissa, aika ihanat. Täytyy vielä asentaa näihin jouluvalot
Uusi kasvikokeilu: sain äidiltä Tulimarjan (pyracantha coccinea). Ainavihanta köynnös, talvenarka tietysti. Näin Kumpulan kasvitieteellisessä tälläisen ja ihastuin valtavasti.
Ruusujen ruskaa ruusupömpelissä

Jännittävä Konnanyrtti
Ihana Pallesorvarinpensaan (Eonymus alatus Compactus) punainen syyspuku. Nyt jo koko pensasjengi verkotettuna. Näiden pensaiden alle laittelin punaisia villitulppaaneja. 
Haen lohtua vuodenaikaan leikkokukista, kynttilöistä & glögistä. Haavat havisevat kullankeltaisina tuulessa. 

Viikolla istutin vielä muutaman alesipulin ja postista yllättyneenä noutamani pionin juurakot, jotka olin tilannut jo alkuvuodesta. Kuka näitä voi muistaa. Lajikkeet olivat kuitenkin aikainen "may lilac", laventelin sävyinen aikainen pioni, näitä Saundersin hybridejä ja 
Hillary, Itoh-pioni, ruusunpunaa, persikkaa, valkoista ja ripaus kultaa. 

Nyt on kaikki kukkapenkit verkotettu fasaanin ja jänisten varalta. Ei voi muuta kuin odottaa kevättä. Linnut syövät nyt ahkerasti tuijan käpysiä ja koristeomenoita.  Aronian marjat menivät jo lintujen pikkumassuihin. Vedestä ei ole pulaa, elokuusta alkaen on satanut lähes jokaikinen päivä. Pohjaveden korkeus on meillä jo keskimääräistä korkeampi. Amaryllikset, tasetit ja hyasintit ovat kasvamassa. Kaikki on toisin sanoen ihan valmista uuteen kevääseen🌱

12 kommenttia:

  1. Oho, jos alkuvuodesta tilaa ja nyt saa, miten voi yhtään muistaa - aika mahtavaa, vähän kuin joululahja, ihan yllätys! Arvaa muuten mitä, tässä huomasin ajattelevani positiivisesti joulua. Hyräilin jotain joululauluakin (jotain kivaa, ei niitä p***oja). Mietin joulun ihanaa tunnekmaa. Noin 10 vuoden jouluaviettämättömyys on viimein aiheuttanut sen, että jouluun liittyvät assosiaatiot ovat mukavia.
    Niin ihanaa lukea ja katsoa tätä postausta, vaikka surullinen onkin pohjavire. Lonkeronharmaata tosiaan :-D Paitsi tänään, tuolta aurinko jo kurkistelee pilvien raoista - ihan ihmeellistä! Täällä on vielä paljon värejä ja lehtikuusi ei ole edes aloittanut syysväriin vaihtamista, niin että onneksi väriä riittää. Niiden takia tykkään lokakuusta, etenkin silloin, kun se on aurinkoinen kuukausi, aika usein se on, mutta ei nyt. Toisaalta kun vertaa vuoden takaiseen superkuivaan syksyyn, kun kaivon vesipumppukin meni jumiin pohjasakan takia, olen niin kiitollinen näistä sateista. Nyt jo on kaivossa vedenpinta vähän kohonnut, se oli taas lähellä pohjaa elokuussa.
    Syyssahramit eivät täällä ole nousseet vieläkään! Ei niin mitään näy. Mutta sun antama Waterlily tekee kahta kukintoa :-) ♥ Ou jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila ♥ Eikä, ihanaa jos iloitset joulusta! Välillä se menee vain juuri noin. Minullakin ollut inho käsitöihin monta vuotta, mutta nyt alan taas suhtautua suopeasti niihin. Tauko tekee hyvää. Iloisiakin joululauluja on...Aurinkoinen lokakuu on tosiaan ihana, mutta meillä on satanut koko kuukauden ja se on ollut niin raskasta. Hyvä kun kaivo on sateista elpynyt siellä. Syyssahramit kukkivat minusta usein vasta marras-joulukuussa, joten rauhassa vaan...ihana kun Waterlily ilahduttaa nyt sinua ♥

      Poista
  2. Ai että mä tykkään nuasta sun myrkkylilijoosta. Saa eres plokin kautta ihaalla. Mullei näy eres yhtä ainuaa, vaikkoon niitä monena syksynä laittanu maahan, tänäki. Täälä sataa liki joka päivä. Mutta hyvää syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Navettapiika ♥ Itku, etteivät siellä kuki. Mikähän siinä oikein on. Sadetta on tosiaan riittänyt yllin kyllin, ihanaa syksyä sinne ♥

      Poista
  3. Lonkeronharmaa :D Totta tosiaan. Vettä tulee joka päivä ja paksut pilvet riippuvat puiden latvoissa. Näyttää ihan marraskuulta jo ja vielä pimenee parin kuukauden ajan. Sinulla on vielä sentään värejä ja kauniita kukkijoita puutarhassa. Kiva yllätys tuli sinulle postissa, vähän kuin joululahja etuajassa. Valoa syyspäiviisi, jos ei auringosta, niin kausivaloista ja kynttilöistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ♥ Voi itku, sielläkin sadetta piisaaa. Koitetaan kestää yhdessä kevääseen asti. Onnellisia syyspäiviä sinulle myös ♥

      Poista
  4. Sadettahan tämä tuntuu olevan, päivästä toiseen. Kun on päivät töissä ja kotiin tullessa jo hämärtää, ei pihapuuhat enää inspiroi. Minulta ei edes löydy noita suloisia syyskukkijoita, kun en niitä ehdi ihailemaan. Glögikausi, käperrytään sisälle ja uneksitaan keväästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku ♥ Niin on, jatkuvaa sadetta plääh. Ei ehdi juuri valoa nähdä, kestetään yhdessä kevääseen! Onneksi tulee joulu väliin ♥

      Poista
  5. Jälleen satumaisen värikästä puutarhakurkistusta! Ja kauniit värikkäät lehdet maassa ja portailla - eihän niitä edes raaski haravoida pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko ♥ Kiitos paljon, aina voi jättää lehdet piristämään maisemaa jos ei huvita ♥

      Poista
  6. Meilläkin glögikausi aloitettu!
    Tämän vuoden Blossa on aika herkkua, vasta ensimmäinen pullo kyllä menossa:)

    Tämä aika on hyvää puutarhaohjelma-aikaa, onneksi niitä löytyy youtubesta ja areenastakin, kun eihän niitä kesällä tule katseltua. Myös kesän puutarhalehdet ovat pääosin lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni ♥ Hyvä! Oli kyllä tosi namia tuo Blossa, täytyy ostaa pullo varastoon. Minulla ei valitettavasti tule katsottua puutarhaohjelmia ollenkaan, mutta onneksi kirjoja on. Toivottavasti ehdit jossain vaiheessa nautiskelemaan kummastakin ♥

      Poista