lauantai 12. kesäkuuta 2010

Antaa kaikkien kukkien kukkia

Yleensä värien harmonia on minulle kauhean tärkeää ja inhoan riiteleviä sävyjä. Pihassani se ei kuitenkaan päde, kaikki vanhastaan pihassa olleet kukat olen säästänyt ja lisännyt vain omia suosikkejani sekaan (heikkona jopa joihinkin rikkaruohoihinkin, hih..). Valitettavasti en ole lainkaan sellainen puutarhaihminen kuin haluaisin olla, kukkapenkkini ovat sotkuisia ja mökkimäisiä, eikä väriharmonioista voi puhuakaan. Antaa kaikkien kukkien kukkia, hippiaatetta...Kaikki ne ovat kauniita, mutta omia suosikkejani on erityisesti vuokot, niissä on vain sitä jotain. Kuvissa Arovuokkoa ja valkoista särkynyttä sydäntä.







Halpistulppaani Hong Kongista, jonka nimeä en valittavasti muista..

Kuunliljapöheikkö nousee tulppaanipenkistä, näitä olen jakanut ja jaellut ystäville. Lieneekö 50 vuotta vanhoja kuten epäilen..? Kysyin jo yhdeltä kukkakauppiaalta ostaisiko minulta kuunliljan lehtiä, lupasi ostaa :). Jostain syystä näitä ei kukaan ötökka natustele, vaikka muista kasveista löytyy paljon reikiä.



Kamala kauhurinne, ei mielestäni ole paljoa parantunut viime vuodesta. Pohdin ja tuskastelen. Nyt löytyy maanpeitekatajaa `repanda´, lamohietakirsikkaa (sulkku valkoinen kukinta), yksi 50 centin kevätvihma, huutonetistä huudettua maahumalaa ja omasta penkistä kiskottuja pikkutalvion alkuja. Yksi ilon aihekin tuosta kasasta löytyy, nimittäin citykanien mutustelema koristeomppu Tammisaari voi hyvin ja kukki myös. So happy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti