maanantai 2. joulukuuta 2013

Vaaleansininen kevät

 
Vanhaa maatiaiskantaa oleva Saksankurjenmiekka Kuusaman ryhmyistä oksaa vasten, taustalla Kaunokkeja (usch)
 
Aika pelottavaa, mutta kevään odotus on osaltani alkanut. Ei voi mitään, yhtäkkiä on puutarhakirjat hiipineet joululehtien ohitse kärkisijoille ja pyörin hetken jo taimistojen sivuilla. Löysin vain Särkän perennataimiston, jolla taitaa olla valikoima esillä talvisinkin. Kertokaa ihmeessä lisää paikkoja jos tiedätte, anon :)
 
Huh, tästä tulee pitkä odotus. Jospa kevät tulisi tänä vuonna ennätysaikaisin..? Toiveissa on hyvä elää. Talvi ei ole vielä edes kunnolla alkanut.
 
Väreistä vielä. Viime vuonna olin innostunut lilasta, nyt taitaa olla vaaleansinisen vuoro. On mukava rakentaa puutarhaa väriteemoittaan, antaa tunteiden viedä ja ajelehtia mukana. Onneksi ostin viime syksynä  Unelmatädykkeitä, jotka ovat suloisen vaaleansinisiä. Pienenä lempikukkani oli Lemmikki. Siinä onkin juuri oikea vaaleansinisen sävy, täydellisen kaunis. Ehkä on aika palata lapsuuteen hetkeksi.
 
 
 
Sisäänkäynnin luona..tähän penkkiin olisi joskus pakko takertua ja ideoida, toistaiseksi upotan vain syksyisin lisää erilaisia narsisseja Pikkutalviomereen


Tarhavarjohiipan pieni kukinta on jännittävä, orkideamainen. Lajike on Lilafee, sopi hienosti yhteen villitulppaani Flavan kanssa, joka ei ole kuvassa vielä avautunut kylmänsävyisen vaaleankeltaisena

Laventelinsininen Bleu Aimable oli ihana

 
Ja vielä kauniimpi Mustaseljan, Varjohiippojen ja Viiruhelpin seurassa

Ja Bleu Aimablen yllä Tumma Kaunotar -purppuraomena

 
Erittäin makea nuppuisena!

 

8 kommenttia:

  1. Oh ja ah. Toivotaan, että odotuksemme on mahdollisimman lyhyt!
    'Tumma Kaunotar' nuppuisena &hearts omenan nuput ♥ tulppaanin nuput, taikapähkinän nuput, krookuksen nuput ♥
    Yksi ihana vaaleansininen on pikkukurjenmiekka, esim. 'Blue Denim' tai minulla on myös Englannista tilattu 'Sapphire Gem', todella suloisia ovat!

    VastaaPoista
  2. Mulle tämä iskee heti joulunpyhien jälkeen, jos vanhoihin vuosiin on uskomista;)

    VastaaPoista
  3. Onhan se kiva näiden syysmyrskyjen ja tuiskujen lomassa unelmoida keväästä.

    VastaaPoista
  4. Sinä oot ajoissa liikkeellä ;) Mä oon katsellut siemenliikkeiden valikoimia, ja nyt on jo sen verran, että en tarvitsisi enää yhtään siementä. Ihania kuvia, tulee niin ikävä kesää. Kaunis sisäänkäynti ! Näistä voisi löytyä: Paratiisin taimitarha, Taimimoisio, Tommolan tila (ihan huippu Särkän perennataimiston ohella), Viherlassila, Barholtin taimisto.

    VastaaPoista
  5. Näihin tunnelmiin on ihana palata uudelleen ja uudelleen. Ensi kevättä malttamattomana odotellen. Mäkin jo mietin, että mitä pioneja sitä ens keväänä tilais ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Saila, ihana saada vinkkejä! Nuput todella! Blue denim olisi hellyyttävä! Harmi, että riikinkukko popsi Pikkukurjenmiekatkin.

    Pioni, odotan kovasti, että Sinuunkin iskee...

    Annekatariina, totta, hurjasti ollut myrskyjä!

    Pivi, kiitoskiitos, olet ihana, nyt sain surffailumateriaalia, kiitos Sinun <3

    Tiina, oo, toivottavasti kirjoittelet pian kasvihaaveistasi, utelias...

    VastaaPoista
  7. Siis sinulla on puutarhassasi vaikka mitä ihanuuksia! Minusta ei ole ollenkaan liian aikaista aloittaa haaveilua. Täällä ei ole yhden ainutta joululehteä, mutta puutarhalehdet ovat pinoissa joka paikassa ja posti toi tänään Suomalaisen ruusukirjan ja yksi toinekin kirja on tulossa. Odotan niin joululomaa ja sitä, että saan vetäytyä turvalliseen 'kuplaani' haaveilemaan puutarhasta!

    VastaaPoista
  8. Iik Maria, ihanaa kohtalotoveri! Mulla on myös himolistalla tuo ruusukirja! Joululomalla sitten vaihdellaan puutarha-aatoksia, joohan?

    VastaaPoista