torstai 20. helmikuuta 2014

Shoppailuja


 
Tulppaanitunnelmointia, yhtä ihania ruukussa tai maljakossa, ruukkutulppaneista saa tosin nauttia pidempään


Yksi hienoimmista jutuista talvessa on jokin puutarhaan liittyvä hankinta. Kesällä kaikki rahat menee muuhun (kasveihin..) joten minusta talvella kannattaa ehdottomasti ostaa jotain puutarha-aiheista rekvisiittaa tai työkaluja varsinkin kun niitä saa välillä talvisaikaan edullisesti. On suurta luxusta kierrellä nettipuoteja ja tehdä löytöjä.


Alekierrokselta löysin Eldgardenin ruosteiset kasvituet pionipenkkeihin. Toivottavasti on myös toimiva ratkaisu eikä pionit retkota enää kulkuväylällä, ainakin ulkomuodoltaan tuet ovat kauniit ja yksinkertaiset. Mikä parasta, tätä sarjaa voi jatkaa tarvittaessa jos pionihulluus iskee (lisää osia vain liitetään lenkkeihin). Haaveilen jatkavani näillä koko kuunliljapenkereen jonain kauniina päivänä. Aiemmin ostin paljon pajujuttuja & puutakin, mutta rauta ja muut metallit tuntuvat paljon järkevämmältä valinnalta "ikuisen keston" vuoksi. Pahoittelen huonoja kuvia kun iltahämärissä hipsin kuvailemassa. En saanut tukia kunnolla kasaan kun maa on sen verran jäässä.

Etsiskelyn seurauksena löytyi myös mieluisa sammalenvihreä & kokoontaitettava penkki kasvihuoneeseen.
 
 
Vielä yksi kuva tästä lempikasvista Helmipensaasta, kukinnan aika on onneksi taas pian käsillä...Nupuista sen näkee miksi kyseinen nimi on kasville annettu. Ihanaa, kevät, seuraava vuodenaika, pian täällä...
 
Tänään on muutama aste pakkasta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Pitkän ajan sääennuste väittää, että ainakin etelän osalta talvi olisi tässä. Mikä unelmien täyttymys!

6 kommenttia:

  1. No joo, siis todella, tällainen talvi on puutarhurin toivelahja! Aivan mahtavaa!!
    Helmipensaan minulla syövät peurat, se pitäisi suojata, jotta saisin siitä suuremman kuin sen kapean polvenkorkuisen kepin, jollaisena se sinnittelee vuodesta toiseen.
    Hurmaava tuo penkki!

    VastaaPoista
  2. Olen todennut saman, tähän aikaan vuodesta on hyvä 'varustautua' ja tehdä hankintoja, keväällä ja kesällä kun kaikki ylimääräinen menee kasveihin :)

    Tuollaiset tuet ovat mainioita, minullakin on muutama ja ne toimivat pioneilla erityisen hyvin. Voi ei, tuo vihreä penkki on aivan täydellinen, tuollaisen tahtoisin minäkin!

    VastaaPoista
  3. Upea penkki ja tuet! Minulla on helmiorapihlaja, jonka nuput ovat kuin pieniä helmiä. Toivottavasti näen helmiä omassa puussani jo tulevana kesänä<3

    VastaaPoista
  4. Puutarhajuttuja voi näköjään ostaa ympäri vuoden;) ja vieläpä ihania sellaisia!

    VastaaPoista
  5. Saila, kevät kevät kevät!
    Hitsi, että syövät Helmipensaan, verkotus lienee sitten tarpeen kun ehdit.

    Maria, Sinulla sama metodi, muistan ranskanliljasi! Hyvä kuulla, että telineet toimii.
    Penkki on Nordalin, niitä myydään nyt monessa paikassa näemmä alessa, näppärä kun saa kasaan.

    Minna, kiitos! Helmiorapihlaja on tosi upea, ostin sellaisen äidille, toisena vuotena kukki muistaakseni.

    Tiina, kiitos!

    Pioni, kiitos myös!

    VastaaPoista