torstai 27. maaliskuuta 2014

Vaatimattomia alkuja

Puutarha on aika hiljainen ja rauhallinen tällä hetkellä. Pakkasyöt pitävät nuput ja silmut varovaisina, nautin hitaasta tahdista ja pienistä ilonpilkahduksista. Kevätkesällä kaikki räjähtää kasvuun niin nopeasti ettei mieli pysy mukana. Ensi viikolle luvattu taas kylmenevää. Pian onkin jo huhtikuu. Toivottavasti yöpakkaset jäisivät kuitenkin pian taa. Huomenna oman kevääni yksi kohokohdista kun Kauppilan kasvit ilmestynevät nettiin. Sitten pääsee kunnolla tositoimiin hintavertailemaan ja haaveilemaan voisiko tilata jostain vai ei. Toisaalta olen saavuttanut sen pisteen, että kasvirohmuamista pitää hillitä ja keskittyä olemassaolevaan. Mutta muutaman pienen kai voi silti vuosittain ahnehtia...


Crocus Sieberi Tricolor eli Sieberinsahrami, en muistanutkaan sen olevan näin hirmuisen pieni. Viime vuonna kukki 12.4. ja silloin oltiin viikko-pari myöhässä kevättä, joten oltaisiinko nyt viikon verran edellä?
 
 

Nämä pienet auringot eli valkoiset krookukset alkavat olla kukintansa lopussa kohta. Pitkään ilahduttivat. Viime vuonna kukkivat 20.4.
Idänsinililjajoukko lymyää ruusujen juurella

Tulppaanit kurkistelevat sieltä täältä

Hyvin hitaasti hivuttautuu Posliinihyasintit esiin, rakastan näitä pienokaisia, tuoksuvatkin hyvältä. Toivon, että jonain päivänä kuunliljapenger olisi täynnä posliinihyasintteja

Lammenranta on ruskeanharmaa

Vesiastiat ovat edelleen jäässä

Mikähän se tämä on? Ei muistikuvia...
 
 
Kuistilla tuoksuu Narcissus 'Bridal Crown' jolla rumin mahdollinen suomenkielinen nimi Perunanarsissi...

9 kommenttia:

  1. Kauniita noi valkoist krookukset. Tosin kaikki muukin ilahduttaa tähän aikaan vuodesta, kuitenkin ollaan maaliskuussa, jolloin voisi olla vielä metri luntakin.

    VastaaPoista
  2. Oi ihanuutta! Meillä ei vielä kuki mikään. Nuppuja kyllä siellä täällä. Kutkuttavia aikoja :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten hauskaa, meillä on ihan tasan samoissa mitoissa idänsinililjat, posliinihyasintit ja sieberinsahramit! Tuo raitalehtinen on varmaan joku tulppaani, mitä niitä nyt on... raitatulppaani tai lummetulppaani tms. Minullakin olisi tuollainen lehti, paitsi yllätys - se on syöty. Pari viikkoa sitten sen alun näin, nyt sen paikalla on leikatun purjon näköinen tappi. Mutta ei se mitään, onneksi on kaikkea muuta ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Varovasti kevät etenee, toisaalta ihan kiva, tulee piiiitkä kevät!
    Meillä ei ole kasvit vielä noinkaan pitkällä, kylmää on tälläkin ollut öisin.
    Voihan Kauppilan kasvit, pitää niitäkin mennä heti kurkkimaan huomenna :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, pientä ja kaunista! Meillä krookukset aloittelevat vasta. luulen että tuo outo lehti on koiranhammas, voisiko olla? Itsellä vähän sama juttu, että nyt on sen itsehillinnän aika, kun kaikkea on jo. Vaikka on lääniä, niin ei ehtisi kaikkea hoitamaan jos kamalasti hankkisi. pikkuisen tietysti jotakin aina, mutta... ;)

    VastaaPoista
  6. Kyllä sitä Kauppilan kuvastoa selatessa tuli jo monta kasvia vastaan, jotka olis mielelläni ottaisin pihalleni kasvamaan, netissä en vielä ole käynyt.
    Kyllähän joka vuosi jotain uutta mahtuu...

    VastaaPoista
  7. Ihania! Minulla on krookukset ihan alussa vasta. Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  8. Varhain alkanut kevät taisi nyt pysähtyä toviksi, kun alkoi tuulla pohjoisesta melko hyytävästi. Kyllä ne kevätsäät vielä palaavat!

    VastaaPoista
  9. Vaaleanvihreää, kiitos, totta kaikki nyt just ilahduttaa...

    Tiina, kyllä teillä varmaan ihan just kukkii!

    Saila, joo varmaan aika samoissa mennään :) sulla syö peurat ja mulla fasaanit, auts. Jännää jos on tulppaani kun en ole tuohon mitään sellaista istuttanut, narsisseja vain..

    Suvikummun Marja, mitähän kivaa olet Kauppilalta löytänyt? Ei täälläkään hurjasti kukkia ole vielä.

    Laura, wau Koiranhammas, sellaistakaan en ole istuttanut! Teillä on niin iso piha, että sinnehän mahtuu vaikka mitä! Jos minulta tila loppuu niin vuokraatko pienen kulmauksen, hih...

    Pioni, olisi kiva kuulla mitä ottaisit :)

    Saraheinä, voi hyvänen aika, kiitoksia! Olen aivan otettu!!

    Vilma, kyllä ne palaavat jee, ei masennuta...

    VastaaPoista