keskiviikko 13. elokuuta 2014

Syyspuutarhaa

Koulunaloitus sujui perinteisessä sadesäässä. Vuorotellen sataa ja paistaa. On ihan syksyistä jo, lehdetkin punertavat varmaankin kuivuudesta johtuen. Hyvä puoli syksyssä on, että pääsee istutushommiin. Kesän ostokset on vielä istuttamatta kun ei kuivaan maahan kannattanut upottaa. Sipulikukkatilaus on myös pian tehtävä. Toivottavasti tulee vielä taimistoaleja.

 Lammenrannan ympäristön yhden kohdan on muututtava. En kestä enää. Siinä kauneimmassa kohdassa kasvaa ei-niin-suosikkikasvejani sinikukkaisia Vuorikaunokkeja jotka heti heinäkuun lopulla muuttuvat ruskeiksi. Mietinnässä on mitä tilalle, jotain kauniimpaa. Mietin myös pitäisikö pelargonit tuoda jo sisälle jos jatkuvasti sataa.
Ruskea vasemmalla on Vuorikaunokkia, etualalla kasvaa hopeanhohtoista Helmijukkajäkkärää ja ihan kiven edessä Tiarelloja & heiniä. Taustalla Ruusumalvaa ja valkoista Syysleimua. Ennen tässä kasvoi myös valkoisia liljoja jotka ovat sittemmin kadonneet. En ole suuri liljojen ystävä niin ei hirveästi haittaa. 
Perhonen lennähti kasvihuoneen oveen, perhosia leijailee muutenkin paljon puutarhassa parhaillaan
Pitkään kukkiva Ed Murray -päivänliljakaunotar
Hassu Pioni aloittaa uuden kukintakierroksen
Koristeomppuja, yhä haaveilen itsetehdystä koristeomenaroséviinistä
Purppurakeijunkukkien hellyyttävät kukinnot
Valkoisten Syysleimujen kauneutta, hyvä perhoskasvi, ihana tuoksu ja helppo isoäidinperenna=suosittelen lämpimästi. 

Harsokukat jaksavat vielä kukkia saunanedustalla pergolassa, näistä on muodostunut kunnon pöheikkö
Kuistilla viime jouluinen Atsalea on aloittamassa kukintaa, ihana pikku puu. Olen kastellut tunnollisesti joka päivä ja suihkutellut suihkepullolla
Lammenrannalle vievän polun parhaaksi reunuskasviksi on osoittautunut Rönsyansikka, upea talvivihreä kasvi jolla suhteellisen vaatimaton keltainen kukinta alkukesästä
On Tädykkeiden & Punahattujen aikaa
Pian on myös lempikasvieni Syysvuokkojen aika, onneksi ne viihtyvät hyvin. Helminuppuvaihe kestää aika pitkään, mutta kun kukinta alkaa niin kukkivatkin pitkään. Tässä on Hopeasyysvuokko, on levinnyt jonkin verran istutuksesta laajemmalle alueelle
Varjopenkissä on myös nuppuja, kerrottu  Syysvuokko Whirlwind kyseessä, odotan kovasti kukintaa kun en ole koskaan sellaista nähnyt elävänä
Ihan pian on aika aloittaa syyspuuhat, siivota kasvihuone, verkottaa puut. Verhot on kerättävä pois. Haravointiurakan aika on sekin pian. 

8 kommenttia:

  1. Oi sentään, oletpa sinä jo syksyisissä tunnelmissa.
    Minulla kesä jatkuu vielä täysillä ;D
    Vaikka syyslannoitus kyllä pitäisi pikimmiten tehdä.....
    Meillä monta syysvuokkoa menetti henkensä viime talvena, vaikka olivat jo monta vuotta vanhoja :(
    Hopeasyysvuokko sentään on voimissaan meilläkin. Pitää niitä toisia varmaan hankkia uusia.
    Punahatut ovat kyllä ihan parhaita perhosten houkuttelijoita!
    Hurmaava atsalea sinulla! Mun atsalea kuukahti heti suunnilleen Tapaninpäivänä.....

    VastaaPoista
  2. Ihana atsalea! Minullakin on nyt kaksi erilaista syysvuokkoa, saapa nähdä miten kukkivat tänä vuonna. Minä yritän pitää syksyiset ajatukset vielä kaukana, kesäähän tämä vielä on...

    VastaaPoista
  3. Mulla vuorikaunokit takapihan pitkässä penkissä ovat levinneet liikaa ja se kohta näyttää tällä hetkellä aika ikävältä. Ajattelin ryhdistää sitä aluetta muutamalla pallotuijalla.

    VastaaPoista
  4. kiva postaus! Atsalea palkitsee hoitajansa<3

    VastaaPoista
  5. Totta, tunnelma on muuttumassa vähitellen syksyiseksi ja minäkin olen virkistäytymässä! Helle oli ihanaa, mutta kyllä syksyssäkin on sitä jotain. Nyt on taas mielessä puutarhatyöt! Minullakin nuo syysvuokot ovat menehtyneet talven aikana, harmi, olisivat niin kauniita.

    VastaaPoista
  6. Pionissa nuppu! Oho ja vau. Helteiset säät taisivat innostaa kasveja ylenmäärin.

    VastaaPoista
  7. Oi voi, verhojen kerääminen...niitä on mukava laitella, mutta pois ottaminen on toinen juttu=(
    Ihanat kuvat! Pöh, minulla ei ole ainuttakaan syysvuokkoa, vielä...=)

    VastaaPoista
  8. Oi Marja, kesää vielä vietät ja minulla jo syksy :) Ei se mitään, kukin tavallaan. Syysvuokot taitavat tosiaan olla vähän hankalia, minullakin on yksi menehtynyt. Harmi, että sinultakin menehtyi.

    Saraheinä, sinullakin kesä :)

    Minna, kiitoksia!

    Pioni, aivan, retku leviääkin vielä. Pallotuijat onkin hauskoja.

    Maria, syksy on ihanaa aikaa! Ihana kun palasit tännekin :) Olisiko hopeasyysvuokko kestävämpi? Minulla se on viihtynyt parhaiten.

    Vaaleanvihreää, kasvit taisivat tosiaan mennä vähän sekaisin :)

    Maarit, poisottaminen ei tosiaan yhtä kivaa. Toivottavasti saat syysvuokkoja!

    VastaaPoista