lauantai 20. syyskuuta 2014

Syysmyrkkyliljojen (ja vähän muidenkin) lumoissa

On vielä kauniita & auringon kultaamia päiviä ja kuljen yhä ilman sukkia. Muhevaiselta löysin tämän kaunottaren, valkoisen Syysmyrkkyliljan...myrkkyliljojen sipulit ovat aika suolaisen hintaisia, mutta toisaalta kukkivat vasta kun kaikki muu jo lakastuu.
Istutin hetken ihailun jälkeen sipulin maahan paraatipenkkiin, toivottavasti kukoistaa tulevina vuosina
Samalla reissulla oli puoleen hintaan Perovskia eli Sulkapiiska (on muuten jännä juttu ettei tule läheskään niin syyllinen olo kun ostaa kasveja alehinnalla). Nähtäväksi jää kuinka hyvin talvehtii, paikka on paahteinen ja kuiva paraatipenkki. Olen muuten tehnyt parhaat ostoni heräteostoina alesta. Ostanut kasveja joita en muutoin olisi tajunnut edes himoita. 
Uusia Syysvuokon kukkia avautuu vielä, ovat jonkin verran levinneet, alunperin ostin kaksi taimea. Itseasiassa en ole enää varma kuka hän on. Selvästi matalampi ja kerrotumpi.
Tässä on kuitenkin Hopeasyysvuokko (Anemone Robustissima)
Ja itsekseen kylväytynyt taimi...kerrotumpi.
Varjopenkissä kerrottu & valkoinen Syysvuokko (Anemone hybrida Whirlwind) 
Ja ruusut lämpöistä seinustaa vasten
Syyskimikin veistokselliset nuppuvanat
Äidin puutarhasta kimppu Kosmoskukkia -muistuttavat ensimmäisistä oman kodin parvekekylvöistä kaukaa aikojen takaa - luulin aluksi kylväneeni vahingossa tilliä...
Kurjenpolvi Dusky Crug kukkii heleän vaaleanliloin kukin, upea sävy tummaa lehdistöä vasten, harmittavan vaikea vangita kuviin. On kukkinut koko kesän.
Pergolassa Helmipensas on rehevämpi kuin koskaan, tästä ei pian mahdu ohitse
Syysmyrkkyliljan nuppuja nousee hitaasti maasta, niissä on kylmänkalsea lilan sävy kuin lupaus talvesta

7 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuollainen kukkivana myytävä syysmyrkkylilja! Ne ovat tosiaan ihania, kun tulevat kukkaan niin myöhään, ilostuttavat kovasti. Kaikki ei ole vain lakastumaan päin...
    Jee, sait nyt oman Perovskian!

    VastaaPoista
  2. Mulla syysmyrkkyliljat kurkistavat vasta ihan pienesti maasta, mutta eihän niillä kauaa mene ennenkuin kukkivat;)
    Mun syyskimikki ei ole ikinä vielä ehtinyt kukkia, mitenkähän käy tänä vuonna?

    VastaaPoista
  3. Alesta tulee todellakin ostettua joskus vähän liikaakin. Kesällä oli siemenpussit alessa, niitä onkin kertynyt pitkälle toistasataa:D

    VastaaPoista
  4. En olekaan oikein alennusmyyntejä kiertänyt. Ei ehkä oikein uskallakaan. Hienoja alelöytöjä olet kyllä tehnyt.

    VastaaPoista
  5. Saila, joo, onneksi on nämä myrkkyliljat, hetken päästä voi olla vielä iloisempi niistä. Onkohan Perovskia enää elossa keväällä :/

    Pioni, ovatkin niin myöhäisiä. Kimikki kukkii varmaan niin myöhään ettei ehkä ehdi jos näin kylmenee...nyyh

    Maarit, muistan nuo sinun sata pussiasi, ihana juttu minusta!

    Vaalean vihreää, parempi olisi tosiaan jättää väliin, olet fiksu :)

    VastaaPoista
  6. Voi hengästys kasviesi paljoutta ja ihanuutta! Olen viiettänyt pitkän tovin täällä päivittääkseni kuulumisesi syksyn osalta. Hiljalleen olen vironnut siihen pisteeseen, että jaksan laittaa nenäni oman blogin ulkopuolelle ja tulla nuuskimaan muiden blogeja. :)
    Noniin. syysmyrkkylilja siis. laitetaanpa listalle. ;) Luulen että mun täytyy alkaa pitää word- tiedostoa kasveista joita haluan, ettei pääse unohtumaan, mielessä tuppaavat listaamiset unohtuvan miten sattuu... Muistin sentään kuitenkin tänä vuonna ostaa laukkoja ja pikkutulppaaneja ja lisää krookuksia nurmikkoon. Syysvuokko on minullakin, koskaan se vaan ei ole ehtinyt kukkaan, taidan siirtää sen valoisampaan paikkaan, josko se sitten kukkisi...
    Meillä on pientä hyrinää ilmassa, kun hankittiin mökki pari viikkoa sitten. Siellä ei ole eikä tulekkaan olemaan puutarhaa, nautin luonnon luomasta taiteesta siellä, ja odotan ensikesää ja suopursujen ja ruohokanukan kukintaa. :)

    Pari haastetta ilmaantui blogiini aivan viime päivinä, jos haluat osallistua kuukauden puutarhakuva ja kuukauden kukkanen - juttuihin niin anna palaa. Itse ajattelin, että niillä keinoin saisin ehkä pidettyä oman blogielämän vähän virkeämpänä pimeänäkin vuodenaikana....

    Voi hyvin!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon Laura varmasti päiväkirjani pisimmästä kommentista :) Totta, pitäisi tehdä oikein kunnon lista himokasveista. Suurensuuret onnittelut mökistä, se on minunkin haaveena. En usko, ettet tekisi kukkapenkkiä mökillenne :) Ennemmin tai myöhemmin päivänliljat kasvavat rannassa tai muuta vastaavaaa, hih. Kiitos kovasti haasteista!

    VastaaPoista