maanantai 13. huhtikuuta 2015

Kauniita ja iloisia asioita

Olen todellakin "in the garden" aina kun perheen silmä välttää
Pyykinkuivatuspergola on nyt romanttinen paikka pitsiverhoineen...pyykit tosin pitää levittää nopeasti ja eleettömästi, kahdessa pergolan tolpassa on taas pesä, tänä vuonna Sinitiaisten. Piipitystä kuuluu ja vanhemmat lentävät kiireisenä ruokaa etsimässä
Pussissa lukee kyllä pikkusinililja rosea, mutta sinisiä minikukkia kasvaa pallotuijan alla. Tälläisiä minulla ei vielä ollutkaan, onnekas sattumus sinänsä.
Odotan innolla hyasintteja, minulla ei ole niitä ollut ennen pihassa ja jotain näyttää syksyn istutuksista nousevan
Kevättähdet ovat lemppareitani, tässä sinisiä
Ja vaaleanpunaisia. Valkoiset ovat vasta nuppuvaiheessa
Itsekseen ruusupenkkiin tupsahtanut Imikkä ei olekaan sama kuin se valkokukkainen joka minulla on, vaan jotain vaaleanpunaista näyttäisi pilkistävän
Kuurasimme poikani kanssa pihakaluston lauantaina, yhtäkkiä olisi kamalasti pestävää pihassa. Koin jo siitä hieman stressiä.
Jasmikkeen alla pientä ja sievää, Imikkää, Narsissia, Alliumeja ja villitulppaaneja
Kompostissa Valkovuokko
Pergolan Kurjenpolvet ovat alkaneet kasvaa
Rusokoiranhampaan orkideamaisia lehtiä löytyy, muistaakseni tähän kiviympyrään istutin kaikkea jännää mutten enää muista. Kiva yllättää itsensä.
Posliinihyasintit aloittavat kukintaansa kuunliljapenkereessä
Nämä taitavat olla Ukonhattujen alkuja, perennat alkavat olla tosiaan vauhdissa jo
 Valkoinen kevätkaihonkukka aikoo kukkia, miten ihanaa. Viime vuonna kukinta taisi olla jo ohi kun sen ostin
Vihreääkin näkyy, Lamoherukka
Ja Norjanangervo vihertävät. Rusokuusamassakin jo lehtiä, nyt en ole varma kuka näistä ehti ensin kun en ollut tarkkana. 
Mahoniassa (ja Onnenpensaassa) on pilkahdus keltaista, näitä aikaisen kevään kauniita keltaisia pensaita kumpikin
Suloinen näky pihan perällä: vastaistutettu kärhö Piilu turvautuu jo vanhaan ja kokeneeseen Rusokuusamaan, on kietoutunut sen ympäri

Haastehommakin on vielä vaiheessa. Anteeksi. Samoin krookusextra vaatii pitkäjänteistä paneutumista johon en nyt veny. Mutta taitaa sataa ja tuulla monta tulevaa päivää joten ehkä on pian aikaa. 

12 kommenttia:

  1. Ihastuttavia kukkia ja nuppuja <3 Aurinko paistaa, taidan lähteä uudelle pihalle istuttelemaan ;) Kivaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Ihanaa, siellä paistaa ja pääset uudelle pihalle istuttamaan, onkos mitään ihanampaa? Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  2. Voi ei, hyasinttiakin! On nuo sinun kasvit aivan ihania!

    VastaaPoista
  3. Ihanuuksia jälleen kerran! Valkoinen kaihonkukka on varmasti tosi kaunis ja onpas tuo kärhökin jo vauhdissa. Perennapenkeissä tosiaan tapahtuu vauhdilla, jee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Nyt tosiaan tapahtuu ja paljon, ihanaa.

      Poista
  4. Totta, Piiluhan tosiaan halaa vanhaa ja viisasta rusokuusamaa sitä turvaa hakien, niin söpöä! Minäkin istutin Piilun joskus vuosia sitten, mutta en ole sitä sen koommin nähnyt ;/
    Pyykinkuivatuspaikkasi on kaunis, inhoan omaani, mutta en keksi siihen mitään ratkaisua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos Maria. Onkohan tuo Piilu kirottu? Saas nähdä tuleeko tästäkään mitään. Miten olisi sellainen ihana puusta tehty pyykkinaruteline? Sellainen on niin kaunis. Jos täällä olisi tilaa niin tahtoisin itse sellaisen.

      Poista
  5. Minullakin on Piilu. Se piilottelee joka toisen kesän. Ihme otus! Puutarhassasi on vaikka mitä pientä kasvamassa isoksi. Meillä on tänään tosi kylmä ja se kyllä hillitsee istutushaluja, kun ei tee mieli palella pihalla. Mutta haaveissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Siis eikö kuki kuin joka toinen kesä vai ei tule näkyviin ollenkaan. Onpa jännä tapaus. Täälläkin on tosi kylmä ja tuulee. Hyrr..

      Poista
  6. Ihastelin sinun vaaleanpunaista kevättähteä.

    Mielenkiinstoista seurata miten muilla kevät etenee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. Niin onkin kiva seurata muiden kevätpuuhia :)

      Poista