lauantai 4. huhtikuuta 2015

On siis kevät

Muutaman taimiston mittainen kierros tehty ja kyllä oli taas onnellinen olo hypistellessä kasveja ja ihmetellessä kaikkea. Kirsikkaunelmaa etsin ja muutaman löysinkin, mutta hinnat olivat kohtuuttomia joten ostin vain orvokki 10-packin Plantusta 3 euron fantastiseen hintaan. Happy!

Koko päivän soi päässä "on siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaan..."
Kostealla ja kylmällä pihalla reppana-Näsiä yrittää kukkia, lehdet taitavat toimia ikäänkuin sadehattuna, hassu ilmestys
Kirsikkaluumu Punainen paroni on valmiudessa, kuin myös aikaiset kirsikat, niiden nuput ovat ihan valmiina, ehkä hippunen lämpöä tekisi hyvää meille kaikille
Aikaisissa Norjanangervoissa näkyy myös kevään odotusta, toinen talvi reiättömässä sinkkiämpärissä sujui ok
Sieberinsahrami tricolor
Esikko avautuu hyvin hitaasti

Pääsiäisen ilmat ovat tarjonneet vain sadetta ja tuulta. Alkaa uuvuttaa. Kaipaan niin aurinkoa ja lämpöä edes hitusen. Onneksi on sisäkasvit jotka tarjoavat paljon iloa.
Löysin muovikassista paljon kärsineen messuostoksen jonka olin täysin unohtanut. Suklaaminttu on  tulossa mojitokäytävään muiden minttujen seuraksi. Kun lehtiä koskettelee niin toden totta ilmaan nousee suklaisen mintun tuoksu
Messuostosjouluruusuihin avautuu uusia kukkia, ihania, suloisia, kauniita...
Pääsiäiskakussa orvokkeja, raaskin syödä yhden kukan, ei maistunut paljon miltään, kuin salaatinlehden olisi popsinut
Tässä taannoin shoppailin netissä ja löysin söötin plus vielä edullisen Corydalis solida George Baker -kiurunkannuksen. Kukan väri on vaaleanpunainen. Tuli pienessä laatikossa suoraan postilaatikkoon Englannista hienosti pakattuna, edes multa ei ollut varissut..kokeilen istuttaa salaiseen lehtooni, aluskasvillisuudeksi olisi kiva kerätä kaikkea pientä ja sievää mitä pitää kumartua katsomaan ja reunustalle aidan viereen (jota ei vielä ole) tahtoisin korkeita villejä perennoja jotka katsovat alas lehtoon tulijaan (yritän kesällä kylvää siemenestä lisää Illakkoa ja Sormustinkukkaa ainakin, joita kasvaa muutama hassu siellä ennestään). Saa nähdä miten hyvin unelmat sitten toteutuvat käytännössä. Hui. 
Ruokapöydän valkoisen syreenin oksaan puhkesivat lehdet, huikean vaaleanvihreät
Pieni narsissikimppu jota ilman ei osaa pääsiäistä viettääkään kai. Huomenna tuulta ja tuiverrusta uhmaten aitaprojektien kimppuun! Verkkoaitaa, tuija-aitaa ja ties mitä aitaa uudelleenorganisoitava ja laitettava siistiksi kesää varten. Ihanaa. 

18 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia! Hyvää pääsiäistä! <3
    Käythän kommentoimassa/katsomassa blogiani?
    ---> http://mybeatywonderland.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Niin kevät on nyt!
    Juuri nyt ollaan miehen kanssa kasvarissa, seurana brushettat ja valkkari. Artisti kavereineen sisällä viettää lankalauantaita korttipelejä pelaten ;)
    Meillä on töissä tuota punaista paronia, kannattaisko hankkia itsellekin?
    Viinipullon huvetessa uuden puutarhavajan suunnitelmat tuntuvat edistyvän tosi hyvin....
    Ja hei! Tänään on täysikuu, ensi viikolla lämpenee, kevät tulee takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvikummun Marja! Ihanalta kuulosti kasvihuone, viini ja bruschettat! Nam! Punainen paroni tarvitsee pölyttäjän (esim. Leningradin lahja), minulla ei ole :( Muutoin on aika kaunis &tummanpuhuva. Minäkin olen ollut aina sitä mieltä, että välillä sieltä viinilasista voi löytyä hyviä ideoita :) Lupaatko, että kevät tulee takaisin??

      Poista
  3. Ensi viikolla pääset nauttimaan auringosta! Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, ihanaa jos ensi viikolla paistaa! Iloista pääsiäisen jatkoa sinullekin!

      Poista
  4. Näyttää siltä, että kaikki kasvit ulkosalla haluaisivat aloittaa jo kasvukauden. :) Jos vaikka ensi viikolla lämpenisi ilma... Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara! Iloista pääsiäistä! Nyt yritän ryhdistäytyä ja keretä blogiisi!

      Poista
  5. Sitä aurinkoa tulet tulevalla viikolla saamaan, kuten me kaikki. Kieltämättä sitä jo kaipaa. Meilläkin norjanangervoissa on melkeinpä ainoa kevään merkki, jotain elämää. Ensi viikolla tilanne ehkä muuttuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Kiva jos sinäkin lupaat aurinkoa! Toivotaan parasta.

      Poista
  6. Tänään sitä kaivattua aurinkoa pitäisi jo saada, mutta vielä ei näy.... Sulla on jo ihanan keväistä!

    VastaaPoista
  7. Voi että kun on kaikkea ihanaa! Mukavaa aitapäivää!

    VastaaPoista
  8. Ihana kevät! <2 Taimistoillekin olet ehtinyt, oijoi! Mukavaa pääsiäistä ja puutarhapäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Mukavaa pääsiäistä sinullekin! Taimistoilla oli ihanaa, suosittelen!

      Poista
  9. Voi miten ihanat tunnelmat! Paistoiko teillä tänään aurinko? Täällä saatiin esimakua keväästä tänään, olin aivan intona ja aloin kaivuut flunssan kourissa (tämä varmaan kostautuu). Mikä ihana paketti Englannista asti, huikeaa! Kaikki muukin näyttää niin söpöltä, näsiäkin suihkumyssy päässään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ei paistanut, kylmä oli. Teillä olikin ihanaa. Toivottavasti paranet pian! Kiitos :)

      Poista