sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pikamessua & lisääntyvää vihreyttä


Pikainen kipaisu kevätmessuilla. Siis alle tunnin. Lapsi ei jaksanut enempää ja tungos on aika raskasta itsellekin. Näin siis murto-osan mutta silti tunsin saavani ihan riittävästi irti ja virkistyin. Ostoksiakin tein. Mökkimessut olisivat kiinnostaneet, mutta kun ei ikinä tule olemaan varaa mökkiin niin turha siellä itseään on kiduttaa. Ja kun oltiin vauhdissa niin humputeltiin kotimatkalla Fazerin kahvilan kautta juomassa hyvät kaffet. Oikea hemmottelupäivä. Yleensä en oikein käy juuri missään (jos kellarissa pyykkikoneella käyntiä ei lasketa, heh).


Myöhemmin jäin pihalla seisomaan lapio kädessä miettimään minne uudet istutan. En vain osannut päättää ja kasvit jäivät vielä kasvihuoneeseen. Aurinpäivä, mutta sateen uhka leijuu ilmassa jälleen. Onneksi piha on pieni, tunnen etten jaksaisi hoitaa yhtään isompaa.

Heräteostoksia, ei yhtään sellaista mitä ajattelin ostaa:


Valkorentukka (ei olekaan vain kosteikkokasvi vaan käy tavalliseen kukkapenkkiin, yllätys minulle) ja Ruusupioni (ei kuvassa), josta olin hieman haaveillut. Tommolan tilalta nämä.


Muutama surkea kuvatus ja poiminta messuilta (lähinnä shoppailijan näkökulmasta...)


Kauneinta messuilla taisi olla ihanat syreenit, jotka olivat koristeena. Magnolioita oli paljon myös, mutta ne olivat rähjäisen näköisiä.


Perennoja oli paljon myynnissä, Tarhakylmänkukkia ja Alliumeja, Särkyneitäsydämiä jne

Näsiänkin olisi voinut ostaa


Kieloja valmiina kukintaan


Isoja pioneja joissa kukkanuput valmiina


Metsäpirtin multaa olisi voinut tilata ison kasan halvalla. Multa on huippua, se on tehty jäteveden lietteestä, hevosenlannasta ja muusta eloperäisestä aineksesta. Näyttää tavalliselta mullalta, mutta haiskahtaa...ehtaa kompostimultaa, ekologista. 

Maatiaisen ihanat siemenet, melkein repsahdin...

..näihin, mutta olin tiukkana


Palloesikkoja on aina paljon messuilla, ovat niin suloisia


Suomen ruususeuran oppaat olisi tehnyt mieli ostaa...liittymällä vuosijäseneksi olisi saanut nämä opukset kaupan päälle. Vuosijäsenyys 22 euroa.


Pelkistetyn suomalaista tyyliä....Tulppaanipelargoneja paperikassissa mukaan ostettavaksi

Olikohan tämä Peltosen puutarha? Mieletön määrä erilaisia pelargoneja


Ostin kaksi, australian villipelargonin ja pitkään etsimäni ruusuntuoksuisen tuoksupelargonin



Sillä välin kotipuutarhassa: Fasaaninpirulainen lehdossa. Tuima katse. Keimaili pitkään peilin äärellä itseään katsellen.

Havujen seasta pilkisti jotain sinistä. Sinivuokko, joka tuli omin luvin tontille. Metsä läikehti sineä kun oikaisin sen läpi, sinivuokkojen aikaa



Niin söpöä: mehiläinen on ihan sävy sävyyn tricolor-krookusten kanssa, hellyyttävä raitapöksy

Toinen mehiläinen otti nöppöset Iriksen kukassa



Ja eräs mehiläinen tuntui tykkäävän vain keltaisista kukista. Luin muuten juuri, että mehiläisten suosiossa olisi erityisesti siniset kukat.

Tämäkin on tommy, Crocus tommasianus Roseus

Virvalilja

Lamoherukka


Taikinamarja


Päivä päivältä lisääntyy vihreä vallankumous

42 kommenttia:

  1. Meillä taitaa olla pitkälti samat mielenkiinnon kohteet messuilla, juuri tällaista postausta odotin innolla! Ihanuuksista olit kuvat ottanut ja juuri noihin olisin myös repsahtanut jos niin voi sanoa! Ihanuuksia, ihanuuksia! Aarteita ostit! Kiitos mukavasta messupostauksesta! Kauniita kukkakuvia :D

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Ihana kuulla, että tykkäsit lukea! Kyllä, luulen, että meillä vähän sama maku :) Anteeksi kun kesti vastata näin kauan. Harmi ettet päässyt tänä vuonna messuille.

      Poista
  2. Minäkään en oikein viihdy messuhulinassa, tulee tosi harvoin käytyä niillä. Ihanat kasvit ostit! En ole tuosta valkorentukasta kuullutkaan. Nuo pörriäiskuvat on hienoja, mulla ei kuki mökillä vielä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Messuhulina on kyllä raskasta, mukava kuulla, että olet kohtalotoveri. Minullekaan tämä valkorentukka ei ole tuttu, oli vaan niin söpö. Varmaan teillä jo mökilläkin kukkii. Anteeksi kun kesti vastata!

      Poista
  3. Kävin kanssa tänään Helsingin messuilla pyörimässä. Harmi, etten huomannut tuollaista valkorentukkaa, se menisi juuri nyt siihen kategoriaan, josta kukkia erityisesti haeskelen: ei-keltainen keväällä kukkiva perenna. =D Australian villipelargonit ovat söpöjä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! Kiva, että kävit ja harmi ettemme törmänneet. Ei keltaista sinulle siis, kävinkin jo kommentoimassa. Anteeksi kun kesti vastaus!

      Poista
  4. Kauniita kukkia messuilla ja kauniita luonnonkukkia myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Anneli kun jaksat täällä käydä!

      Poista
  5. Melkoisia houkutuksia on ollut messuilla! Mehiläisiä pörräsi tänään meilläkin krookuksissa ja nimenomaan lilansävyisissä, eli tämä havainto tukee aika hyvin lukemaasi.
    Fasaani, komea lintu! Ei vain mikään paras laululintu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Ehkä pörrikät tykkäävät lilasta erityisesti :) Karmea ääni on tosiaan fasaanilla, huh.

      Poista
  6. Minäkin ostin samanlaisen villipelargonian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Eikä ihme, olivat houkuttelevasti esillä!

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Sara, sinulla vasta ihanat kuvat aina onkin!

      Poista
  8. Näsiä olis lähtenyt minun matkaan jos olisin messuilla käynyt. Meille on tullut tänä keväänä puutarhaan fasaani, rohmuaa lintulaudan alla kaiken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Näsiä olisikin ollut oiva valinta! Fasaanit ovat minusta hieman rasittavia...

      Poista
  9. Aika hauskaa; mä pidin tuota valkoista tarhakulleroa kädessä, mutta en sitten kummiskaan raaskinut ostaa sitä. Mutta Peltosen puutarhalta ostin tuon villipelargonin ja saman tuoksupelargonin ja yhden muun tuoksupelargonin.
    Kieloja en ehtinyt huomaamaan, vaikka mä olin messuilla koko perjantai päivän.
    Kyllä pienikin hetki puutarhajuttuja virkistää. Mutta enitenhän se omassa puutarhassa tonkiminen virkistää ja ilahduttaa. Minäkin olen koko viikonlopun nauttinut omasta pihasta ihan täysillä.
    Meillä on yleensä joka vuosi todella paljon fasaaneja, mutta tänä keväänä en ole nähnyt enkä kuullut yhtään fasaania. Olen ihmetellyt mihin ne ovat hävinneet. Vaikka hyvä toisaalta, kun eivät ole tonkimassa mun kukkasipuleita ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, mistähän mä ton valkokulleron tohon keksin kirjoittaa... tarkoitin siis valkorentukkaa.

      Poista
    2. Kiitos Riina! Samoja kasveja ollaan hypistelty :) Varmaan ne kasvit hieman vaihtuivat päivittäin, minä olin vasta su siellä. Ihanat ostokset teit, kiva kun kerroit! Oma piha on paras. Mukava kun pääsit eroon fasaaneista, minä vähän inhoan niitä :/

      Poista
  10. Samojen tiskien ääressä on käyty hypistelemässä. Onhan nuo messut sellainen houkutusten keskittymä, mutta kiva on palata ihmettelemään omaan pihaan kevään etenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Samat tiskit tuttuja :) Messut on messut, mutta helpompaa täällä omalla kamaralla kyllä on.

      Poista
  11. Minäkin kotiutin Helsingistä valkorentukan, sopii hyvin meidän mökille. Villipelakuuta en ostanut, mutta Peltoselta neljä erikoispelakuuta ja yhdestä toisesta paikasta neljä lisää. Nyt odotellaan karaisukelejä, että saan pelakuut parvekkeelle kukoistamaan. Ei ole lasitusta, niin pitää jaksaa odottaa kelien lämpenemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu! Ostit myös rentukan, kiva varmasti siellä mökilläkin, luonnonmukainen. Pelargoneja oli niin ihanasti tarjolla tuolla, se oli kiva. Toivottavasti yöpakkaset jo loppuisivat niin saisit partsin käyttöön. Oletko harkinnut lasitusta?

      Poista
  12. Kerrassaan ihana tuo iiriksesi, juuri lempiväriäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Sinullakin onkin hyvä maku, väri on aivan ihana!

      Poista
  13. Oi, minä taitaisin hyytyä messuihin yhtä nopeasti. Vaikuttaa siltä että osasit pettämättömällä puutarhurin vainulla kuitenkin poimia hallista kaikki parhaimmat palat ja ehdit tehdä noin hienoja kasviostoksiakin! Puutarhassasi ensimmäiset kukkivat ovat jo valloillaan ja ihana kimalainen siellä karvahousuissaan jo työn touhussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ei siellä kyllä kauaa jaksaisi. Ei niitä myyjiä niin paljoa ollut etteikö olisi ehtinyt juosta hallia läpi :) Tosin kirjoja en ehtinyt katsoa. Onko se kimalainen, olen ihan surkea näissä. Kiitos kun sain oikean nimen pörrille!

      Poista
  14. Messuulla huamasin kans monet erilaaset pelargooniat ja retkahtamine oli aiva hilikulla ;) Sun pihallahan on jo monellaasia kukkia. Täälä ei oo kukas viälä mikää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Nyt pitääkin tulla heti kurkkimaan mitä löysit messuilta, en ole ehtinyt yhtään seuraamaan tällä viikolla. Nyt siellä jo varmasti kukkii!

      Poista
  15. Ihania kukkia sinulla jo vaikka kuinka paljon.
    Messuilla oli kyllä tungosta lauantaina. Yksinkin ollessa tungos oli välillä vähän rasittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Sinäkin kävit messuilla, harmi ettei nähty! Tungos oli jotenkin pahempi kuin aikaisemmin.

      Poista
  16. Samoja osastoja ollaan katsottu. Itsekin ostin yhden pelargonin. Perennojen kohdalla itsekuri pysyi, ihme kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Olitpa ihailtavan tiukkana! Pelargonin kuitenkin nappasit onneksi :)

      Poista
  17. Apuva, siis tuota valkorentukkaa saa Tommolasta!!! Mahtavaa, täytyykin heti laittaa Eijalle viestiä, jotta säästäisi mulle muutaman taimen. Ajelen nimittäin hänen tilansa ohitse aina mummolareissuilla, viimeksi eilen! Minähän olen epätoivoisesti yrittänyt tuota saada siemenestä itämään jo reilun vuoden verran. Tuo on ihan musthave-kasvi tulevan lammikkolätäkön reunamille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, nyt vasta pystyin keskittymään loppuun postaukseesi :) Toivottavasti rentukkaa on jäljellä, peukut pystyyn!!
      Hei siellä on teillä jo taikinamarjakin noin pitkällä tulossa lehteen! Minusta meillä ei näkynyt vielä mitään. Täytyypi tarkistaa asia.

      Poista
    2. Kiitos Minna! Voi että, jos olisin tiennyt että sitä himoat niin olisin voinut ostaa vaikka sinulle messuilta ja postittaa. Mutta hyvä jos saat nyt käytyä Tommolassa :) Löytyikö? Lammikon reunalle onkin varmaan kaunis. Kyllä teilläkin on jo varmasti vihreää!

      Poista
  18. Kääk, valkorentukka alkoi kiinnostaa nyt minuakin todenteolla. Hahaa, piti alkaa himmalla näiden ihastusten kanssa, mutta minkäs teet, kun kaikki kukkaset ovat niin superihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Toivottavasti pääset käymään Tommolassa tms. mistä sitä nyt saa. Aika pieni ja mitätön tavallaan tuo valkorentukka on, mutta luonnonmukaisen oloinen :) Siinä olet oikeassa, kaikki kuvat ovat niin ihania!

      Poista
  19. Messujen runsauden pulaa ja kevään kukkaloistoa!

    Lempeää kevään jatkoa täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Ihanaa kevättä sinullekin! Tulee aina niin huono omatunto kun en muista käydä ihanassa kukkablogissasi :( Huono minä!

      Poista
  20. Olitpa saanut paljon aikaan tunnissa, hyviä ostoksia ja ihania kuvia. Paljon tuolla kyllä on houkutuksia ollut.
    Teillä kukkii jo vaikka mitä. Odotan inokkaasti seuraavaa postaustasi. Mukavaa viikonloppua!
    P.S. Loppuun mainos: Kävitkö katsomassa viimeistä edellisen postaukseni (Green and white)? Arvelen että pitäisit siitä. Italian kukkia on tulossa myös seuraavaan postaukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Hih, olin ripeä :) En ole vielä nähnyt tuota postaustasi, pitää ehdottomasti tulla lukemaan! Olen ollut niin kiiruisa etten ole ehtinyt nyt lukea oikein mitään, nyyh

      Poista