keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Koristeomenoiden kevät

Roaylty, kukan lehtien väritys todella tumma purppura


Cheal´s weeping, riippamuotoinen pikkupuu, jolla keskiroosat kukat, haalistuvat lopussa haaleanpunaiseksi

Makamik, pergolassa on niin tunnelmallista kun se kukkii. Sillä kukat ovat pinkit, lehdet vihreähköt.
Aamurusko, puolikerrottu kukka ja roosansävyinen



Hopa, kukan sävy taittaa kylmään lilaan, lehdet ovat pronssisia koko kauden

Dolgo, valkokukkainen koristeomenapuu. Hyvät hillo-omenat. Luutamainen latvus. Erityisen rakas, koska on ensimmäinen tälle tontille istuttamani puu. Pioneeri.
Erstaa, valkokukkainen sekin, puu leveähkö ja hieman riippuva.

Tumma Kaunotar, tosi tummat purppurakukat ja lehdet

Noin puolimetrinen Linnanmäki, tummat pinkit kukat ja tummat lehdet. On pienikokoisin koristeomena käsittääkseni. Meillä se jäätyi/kuivahti alussa ja kasvaa nyt miniatyyrinä.

Koristekirsikoiden kuvia kun katselin niin poimin samalla koristeomenoita kuviin viime keväältä. Osa puista on aika kirsikkamaisia, mutta talvenkestävämpiä. Musta Rudolf ja Tammisaari eivät ole vielä kukkineet, Linnanmäki typistyi pieneksi, tummakukkainen sekin (viime talvi tappoi muuten Royal beautyn).  Talvista pahiten ovat kärsineet Linnanmäki ja Tammisaari, sinänsä loogista, molemmat kun ovat etelän puita. Kukinta osuu touko-kesäkuun vaihteeseen. Makamik aloittaa, Tumma Kaunotar lopettaa.  Makamik ja Tumma kaunotar kasvavat vierekkäin, mutta ensiksi mainittu aloittaa kukintansa monta viikkoa aiemmin kuin toinen.

Lehtien väri on monella niiden puhjetessa pronssinen, mutta osalla muuttuu vihreäksi, toiset säilyvät purppuralehtisinä koko kauden. Erikoisin lehtimuoto on Mustalla Rudolfilla, se muistuttaa liuskaisena taalainmaan koivua ja väri on tumma punainen.

Nämä edustavat ainakin minulle absoluuttista kauneutta johon en kyllästy. Onneksi olen himppusen rauhoittunut enkä ostanut muutamaan vuoteen enää uutta puuta vaikka mieli tekee. Kauneuden lisäksi parasta näissä on, että puita saa syksyisin tosi halvalla alesta. Eivät ole ilmeisesti kuitenkaan kovin suosittuja. Minulla on kiikarissa vielä yksi lapsuuteeni liittyvä lajike, Ramona. Se on Tolppolan taimiston tuote, joten en ole sitä vielä löytänyt kaupasta.

28 kommenttia:

  1. Upeita kaikki! Onko noissa muuten vielä tuoksu mukana? Jos on, niin sittenhän ne ovat vallan täydellisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka! No voih, näissä en ole kyllä omenan tuoksua kummempaa havainnut, kukinta lähinnä vaan kaunis.

      Poista
  2. Ihania kukkijoita nuokin! Voi miten upea puutarhasi onkaan, kun nuo koristeomenapuut ja kirsikat yhdessä ovat kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! No, ne eivät kyllä oikein kuki samaan aikaan, erikseen enemmän...

      Poista
  3. Puutarhasi on täydellinen paratiisi omenoiden ja kirsikoiden kukkiessa, selkäpiitä hivelevän kaunista! Toivottavsti nämä aarteet selviävät hyvin taas tästä omituisesti alkaneesta talvesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Pirkko! Ihanasti sanottu. Eivät vaan kuki oikein samaan aikaan tosin. Talvi vaikuttaa kyllä oikein pelottavalta tänäkin vuonna, saa nähdä miten näiden oikein käy.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia. Teillä on varmasti ihanan kaunista keväällä kun omena- ja kirsikkapuut kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli sinulle! Kukkivat puut ovat niin ihania, niitä voisi kaikki istuttaa vaikka miten paljon :)

      Poista
  5. Kirsikoiden lisäksi Sinulla on koristeomppujen muhkea kokoelma. Niitä on vaikka minkä värisiä. En edes osaa nimetä kaikkein kauneinta.Ne ovat upeita kaikki.
    Minulla on kaksi koristeomppua. Toinen on on ehkä Roalty. Se on tummalehtinen ja siinä on tummat kukat. Toinen koristeomppu on vanha, joka on istutettu ennen minun tontille tuloa. Enkä ole edes ihan varma, onko se omppu vai kirsikka. Mistä ne erottaa? Tummat lehdet siinä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Kukkapuut on minun juttu. Roayltysi on varmasti kaunis. Voisin kuvitella, että toinen puusi olisi omena. Kirsikalla lehdenmuoto on erilainen, suurempi ja terävämpi, siitä ehkä voisi arvuutella. Omenoilla pyöreämpi ja pienempi. Millaiset lehdet puullasi on?

      Poista
  6. Absoluuttista kauneutta todella! Voi kun nämä ovat kauniita, niiden kukkiessa on satuhetki. Ihana katsaus kukkien ja lehtien väriin! Tästä saa hyviä vinkkejä.
    Voi miten surullista, että Royal Beauty kuoli. Minulla taas Rixi kuoli johonkin pari vuotta sitten, mutta se tapahtui niin pian istuttamisen jälkeen, että saattoi olla kastelun puutetta. Ai niin, yksi oikein tummalehtinen oli Hillier, jonka ostin joskus Vakka-Taimesta. Se oli sikäli kiva, että olen aikoinaan käynyt Hillier arboretumissa, mutat myyrät kalusivat rungosta kaarnan tyveltä kokonaan pois, sittenhän se kupsahti - tai juuresta nousi vihreälehtistä vesaa, mutta ei sellaisia nyt halua alkaa viljellä, meidän saarella kasvaa villiä omppua ihan riittämiin ilmankin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! No voihan sitä Rixiä :( Luulen, että oma puuni menehtyi samasta syystä, en kastellut tarpeeksi. Hillier kuulostaakin mielenkiintoiselta, googlailen sen. Harmi kun se kupsahti. Mullekin on käynyt noin, että vihreää pukkaa juurelta, ei kauheasti lohduta...

      Poista
    2. Saila, luin että Hitler =)
      Ai Vakka-Taimesta....jaahans....hmm..

      Poista
    3. Hih, kylläpä minua nauratti tämä Hitler-koristeomenapuu :) Aina valmis vitseille, vaikka natsi...

      Poista
  7. Kauniita! Minulla on Rudolf haaveissa. Vähän harmittaa etten ostanut sitä toukokuussa Virosta, olisi ollut edullisesti. Minulla on nyt kaksi tummalehtistä koristeomenapuun siementaimea kasvamassa, emäpuu on tuntematon koristeomena omasta pihasta. Tekee joskus sellaisia koko kesän tummalehtisenä pysyviä siementaimia. Mielenkiinnolla odotan millaiset kukat ja hedelmät niihin tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Rudolfin saat kohtuuhintaan myös Hong Kongista, ainakin sieltä itse ostin. Kuulostaa tosi mukavalta tuo siementaimien kasvattaminen :)

      Poista
  8. Menee tämä täällä nyt ihan sekaisin näistä kuvista. Huh!
    Mutta minkä näistä ihanista valitsisi, jos ei voi kaikkia hankkia ( heti! ). Mä tykkään tummista lehdistö ja pinkista ja purppurasta.
    Meillä ei ole yhtään koristeomenapuuta...voi miten noloa ja kirsikkapuitakin vain yksi....
    Tällä viikolla ostin pari syyshortensiaa euron kappale. No ni, se on sitte tehtävä uusi toiviomatka Kodin Terraan omenapuiden toivossa.
    Vaikka toisaalla " julistin " ( sailalle), että ny on kaivaminen loppu tältä syksyltä.
    Ei olisi rahallisesti suuri menetys, jos muutaman euron taimi ei juurtuisi.
    En kyllä edes katsonut oliko mitään puita jäljellä, kun sekosin 'Angels Blushista' ja 'Diamant Rougesta'....ja heuceroista ja värjätyistä callunoista ja tuoksukynttilöistä..heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leenajaipanat! Tumma ja pinkki onkin ihana, kuten kissasi ja matto! Vielä ehtii omppuja ostamaan, jos ei tänä vuonna niin ensi..aivan ihanat nuo hortensiasi!! Googlasin, upeat löydöt kerrassaan ja noin halvalla :)

      Poista
  9. Upeita nämäkin!
    Nuo vaaleanpunaiset voivat melkein korvata meillä kirsikkapuut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Ilman muuta, käyvät hyvin kirsikan korvikkeista :)

      Poista
  10. Juuh, aivan upeita ovat! Ja miten monta ihanuutta sulla onkaan. Puutarhasi on varmasti oikea paratiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! No ei nyt sentään, ihan tavallinen pieni sekasotku. Kuvista saa väärän kuvan.

      Poista
  11. Miten kaunista sinulla mahtaakaan olla alkukesän puutarhassa, kun on kirsikoiden jja omenoiden kukinta-aika, noin monta upeaa kukkijaa! Taidanpa olla vähän kateellinen...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Keväällä kyllä kaikkialla on kaunista, joka ikisessä puutarhassa. Voi älä ihmeessä ole kade, sinulla on ihana puutarha!

      Poista
  12. Upeat kuvat koristeomenoittesi kukinnasta. Nuo tumman purppurakukkaiset ja -lehtiset ovat lemppareitani:)

    VastaaPoista
  13. Ooh mitä vaaleanpunaista ja pinkkiä hehkua! Vastustamattoman kauniita kukkia. Samalla iski kova kevään kaipuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Ihana kuulla, että kaipaat kevättä :)

      Poista