keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Puutarhan kaikkia värejä

Meillä tykätään väreistä. Ja varjoliljoista, tämä hopeanhohtoinen vaaleanpunainen on mahtava
Ja tämä myös (jonka aikanaan piti olla valkoinen, mutta osoittautui haaleamman roosaksi ja pilkulliseksi). Viime syksynä ostin valkoisenkin ja jumalattoman kalliin kerrotun varjoliljan, jonka vuoksi menin miltei konkurssiin! Ja tummanpunaisen aiemmin, se ei ole kukkinut vielä. Varjoliljojen sipulit ovat ihanan näköisiä, pulleita, kosteita ja kauniita kuin artisokat.
Lapselle ostin syndelahjaksi tämän kelta-roosan pionin Raspberry Sundaen viime kesänä, istutimme sen yhdessä leikkimökin luo. Lakastui nopeasti, tiedä sitten onko enää keväällä hengissäkään. Pakko on tätä puutarhapropagandaa yrittää lapselle tuputtaa. Hänen eka lauseensa, kun oli "ulos puutarhaan!", joten ehkä on vielä toivoa...

Ja minusta se kaunein kärhöni on tiukukärhö Fascination, jonka kukka on lähes musta ja paksu kuin palanen filttiä (pari kuvaa, toinen auringossa, toinen varjossa). Olen jo lukenut puhki Sofianlehdon taimiston kärhölistauksen (huom. heillä myös nettipuoti) ja googlannut kaikki kuvat ja haaveillut...linkkiä tähän väliin:

Toisaalta keväänvihreää roomansalaatin sävyä on vaikea voittaa, vaikka olisi kuinka tumma tahansa...roomansalaatti on ikiaikainen lempparini, minusta niin hyvän makuinen ja kaunis, täydellinen voileivän päällä, muoto muistuttaa melkeinpä ruispuikulaa, asettautuu leivän päälle kuin olisi siihen tehty







Pergola on puolestaan kauneimmillaan valkoisena ja valkoisin verhoin (onneksi tuli taas maalattuakin). Ruosteviini somistaa heleänvihreänä



Mutta pidän kyllä keltaisesta ja aniliinistakin. Varsinkin yhdessä, Syyspäivänlilja ja perinteinen Verikurjenpolvi

Upea hehkuva valkoinen kaunotar on Kameliajasmike, kerrotuissa kukkasissa on sitä jotakin

Ja taivaansininen Tädyke, onko sinisempää nähty? Oma onnistunut siemenkylvös, joka muuten kasvaa surkeimmassa maassa mitä on. Onkohan siinä perää, että siemenkylvökset olisivat kestävämpiä?

Joskus taas tarvitaan pinkkiä: pinkki juoma, pinkki hortsu ja pinkit mutahanskat, tulee nuori ja tyttömäinen olo

Joskus taas bordeauxinpunainen on paikallaan, kuten akileija todistaa (Bordeaux barlow)

Kuin kesäinen taivas on siperiankurjenmiekka, tälläisen kauniin vaaleansinisen sain äidiltäni, omani on tummempaa sineä

Eihän oranssistakaan voi olla pitämättä kun se hehkuu auringossa (Keisarinkruunu)
Varsinkin alkukesän unikoissa, monivuotisia ovat, osa täysin pallonpyöreitä, osa puolikerrottuja, kukkapenkin vaeltajiin kuuluvia, koskaan ei tiedä mistä kohdasta esiin tupsahtavat

Mieletön azurinsininen väri...peltonätkelmä, viime kesän köynnöskylvös. Kylvin sen samaan aikaan tuoksuherneiden kanssa (huhtikuun alussa), kukki jo kesäkuussa, nopea oli




Hempeä vaaleankeltainen ja vaaleansininen -yhdessä (Iris Nylon ruffles ja Unelmatädyke), kovasti nautin tästä väriyhdistelmästä viime kesänä
Keltainen-punainen ja vihreä, yhdistelmässä poweria on (pikarililja Acmopetala)

Lähes hopeanhohtoinen haalea lila (Moskovan kaunotar-syreeni)

Hempeä lila (Ändenken av Ludvig Späth -syreeni)
Tummempi lila (primula Skylark)
Aivan tumma purppura (koristeomena Tumma Kaunotar)
Kirkkaanpunainen (tulipa Deshima)

Luumunruskea (Mustaluumu, Prunus Cistena)

Musta (Tulipa Queen of Night)

Limenvihreä kuin spring green -tulppaani, vuoden teemaväri

Ja kaikki tämä väri-ilo vain alkukesästä. Vähän kuin niissä tv-shopin mainoksissa: eikä tässä vielä kaikki - saat vielä sohvakaluston kaupan päälle! En kertakaikkiaan osaa nimetä lempiväriä, osaatteko te?

Kukkakauppakierroksella muuten todellakin sen huomasin jo käytännössä, värit ja 70-lukulaisuus on muodissa. Ruukutkin olivat kuin suoraan tuolta ajankaudelta. Ja ne lyyraviikunat ja kultapalmut oli kiikutettu esiin jo. Trendit on jo siirretty käytäntöön.

36 kommenttia:

  1. Mikä postaus! Ihanat kuvat ja tekstit silkkaa runoutta. "Ulos puutarhaan" on mahtava ensimmäinen lause.
    (Jos ikinä päätät julkaista puutarhakirjan, minä tilaan niitä monta kappaletta lahjoiksi kaikille.)
    Tuollainen Raspberry Sundae pitää kyllä hankkia. Väriyhdistelmä on aivan lumoava,
    Kiitos myös ihanista kommenteistasi. Hymyilen vielä pitkään luettuani äskeisen.
    Valoisaa helmikuuta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Eipäs nyt liioitella :) Ihanasti sanottu kuitenkin. Raspberry-pioni on kyllä tosi nätti. Itse aikaansaat iloa kommenteillasi, joten suurkiitos sinulle♥

      Poista
  2. That's nice to see these beautiful flowers !!
    Greetings

    VastaaPoista
  3. Ihana kesäinen postaus ja niin kauniit kuvat. Varjolilja on niin kaunis. Voiton vie kuitenkin tuo "Ulos puutarhaan" lapsen ensimmäisenä lauseena. Ihan huippujuttu. - Mukavaa helmikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Varjoliljoihin jää jotenkin koukkuun. Toivon,että lapsen puutarhainnostus säilyisi! Mukavaa helmikuuuta sinulle!

      Poista
  4. Aah, mitä väriterapiaa!! Varjoliljat ovat ihania, mutta niistä osataan niistä kiskoa hintaakin. Niin hyvä tuo lapsen eka lause, hih.
    En osaa nimetä yhtä ainokaista lemppariväriä millään! Vahva keltainen on ainoa, jota vierastan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Ihme kalliita ovat nuo varjoliljat, onneksi ne kai lisääntyvät sitten itsekseen. Hope so. Keltainen taitaa olla monen inhokkiväri, se on aika vaativa kyllä.

      Poista
  5. Ihanaa tunnelmaa ja suloisia kuvia.
    Pinkin eri sävyt ihastuttavat, mutta mahdoton nimetä vain yhtä lempiväriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Olet siis samoilla linjoilla, lempiväritehtävä on mahdoton :)

      Poista
  6. Olipa paljon äriä, mutta minä pidin! Värit täydentävät toisiaan ja tuovat yhdessä esille huikeita kontrasteja ja sävyjä, ajatella, jos olisi vain yhtä väriä, ei kiva! Minunkin puutarhani on värien sekamelska, mutta jos itse viihtyy, eikö se riitä! Minä en tainnut saada puutarhakärpäsen pistoa istutettua jälkikasvuun, eipä ole näkynyt kenellekään intohimoa puutarhahommiin siunaantuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Yksivärinen puutarha olisi aika kauhea minusta. Värien sekamelska on just hyvä. Ei minullakaan pojat ole kiinnostuneet sitten yhtään, viimeiseen laitan toivoni..

      Poista
  7. Ihania kasveja ja ihania värejä!
    Minä pidän väreistä puutarhassa. Lempiväri on kyllä vaikea. On monia ihania väriyhdistelmiä. Ja jonain vuonna joku kasvi tai sen väri saa monia ihastuneita huokailuja. Seuraavana vuonna tai seuraavalla viikolla voi olla toinen kasvi tai väri ihailun alla. On aika harvinaista, että en kestä joitakin värejä yhdessä, mutta joskus näinkin on käynyt. Hassua, että joku väriyhdistelmä voi oikeasti sattua silmiin. Inhokkivärejä (tai väri) minullakin valitettavasti on, mutta se koskeekin lähinnä omaa puutarhaa.

    Kun on tällainen vähän kaikesta pitävä, niin koitan sitten edes miettiä siten, että kaikki kukkapenkit eivät ole samanlaisia keskenään ja kukkapenkkien kesken voi olla aika suuria värieroja. Harmoniaa en ole vielä tähän mennessä tavoitellut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Tiedänkin sinun olevan värien ystävä, se on mukavaa. Jokaisella on varmaan joku inhokki jota kammoaa. Ja saakin olla. Kiva leikkiä näillä väreillä, siitä saa iloa. Harmonia on yliarvostettua kyllä :)

      Poista
  8. Ihanaa! Hempeää, tummaa, purppuraa, oranssia, räiskyvää ja viileää, kaikkea. En minäkään osaa sanoa, mikä olisi paras. Jotkut yhdistelmätkin vain toimii kuin hirvi junan vessassa, jotkut ei taas yhtään ruleta. Ihana tuo oranssi lilja mustaa sermiä vasten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Ja melkeinpä pitää käytännössä kokeilla jotta tietää toimiiko vai ei. Sehän tässä on hauskinta :) Musta ja oranssi on makea!

      Poista
  9. Ihanat kuvat! Mähän tykkään färiistä. Yritän ny kuitenki itte jonkullaasta kuria pitää, ettei olisi kaikki iha sekaasi. Peruspunaane on ainut färi, mitä tällä hetkellä kartan. Mä oon kualannu tuata 'Fascination' -kärhyä. Ehkä joku päivä sen saan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Haittaako tuo jos vähän sekaisin ovat :) Saat varmaan vielä punakuumeenkin joskus! Fascinationia kyllä suosittelen, tuolta Sofianlehdosta voisi tilatakin, huomasitko?

      Poista
  10. Nää sun postaukset on aina niin täynnä upeita kasviherkkuja, että ihan huokailuttaa.
    Kasveissa ja luonnossa jokainen väri on paikallaan upea, vaikka olenkin itse enemmän rauhallisten värien ystävä. Mutta en henno silti siirtää oranssia tiikerinliljaa paikaltaan, vaikka se ei kuulukaan lempiväreihini.
    Tykkäsin kovasti kaikista näistäkin kasveista! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Mutta ei nyt sentään! Kyllä tässä vähän herkkämielistyy eikä raaski kaikkia tulokkaita karsia ja ehkä hyvä niin. Tiikerinlilja ei ole munkaan lemppari, mutta olen opetellut pitämään siitä :)

      Poista
  11. Sinun puutarhaan mahtuu niin monenväristä ja -tunnelmaista kukkaa ja kasvia. Uskallat myös yhdistellä rohkeasti vahvojakin vastavärejä. Ja kuitenkin toisaalta siellä on alueita, missä kasvaa lähinnä valkoisia kukkia. Puutarhasi on upea!
    "Puutarhaa" lapset oppivat ihan väkisin kanssasi. Luulen, että eivät voi siltä välttyä. Saa nähdä, miten se tarttuu! Joku voi innostua jo pienestä, joku vasta vuosikymmenten päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Olen niin hurlumhei, että vahingossa tulee yhdistelmiä. Kiitos vaan kovasti kauniista sanoistasi! Yritän vielä tuota puutarhapropagandaa, mutta huomaan poikieni olevan täysin immuuneja :)

      Poista
  12. Huomasin viime kesänä, että ostin mökille aina vaaleanpunaisen eri sävyisiä kukkia. Eli siinä lienee minun lempivärini.
    Tule vaan seuraajaksi Pinterestiin! Mistä sinut tunnistan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Vaaleanpunainen on sinun juttusi! Kiva kun olet löytänyt! Aloin seurata sinua pinterestissä juuri :)

      Poista
  13. Tässähän esiintyivät kaikki väriympyrän värit ja niiden sävyt! Valkoinen täydentää ja selkeyttää. Miksi pitäisi poimia lempiväri, kun voi saada nämä kaikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Kyllä, on tullut vähän haalittua värejä. Olet kyllä oikeassa siinä, että miksi valita :)

      Poista
  14. Hienoja, kesäistä tunnelmaa sisältäviä kuvia. Ai että!
    Kyllä puutarhassa pitää väriä olla. Upea tuo tummalehtinen koristeomenapuu.

    VastaaPoista
  15. Minäkin rakastan värejä. Puutarhasi on todella upea, tuossa oli vasta kevään väripamaus! Unohdin jo mitä piti kommentoida...muistan lukeneeni että siemenestä kasvatetut taimet ovat kestävämpiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Todella ystävällisesti sanottu, vaikka ei kyllä ole upea. Eli vahvistitkin mukavasti tuon olettamani :)

      Poista
  16. Voi mikä ihana kesä täällä tupsahtikaan vastaan. Nuo varjoliljat ovat ehdottomasti ihanimpia, niitä pitääkin taas itsekin hankkia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori! Varjoliljat ovat niin ihania, hanki ihmeessä :)

      Poista
  17. Ihana värikäs piristys tähän harmaaseen sadepäivään. Hassua, miten joka vuosi janoaa eri värejä puutarhaan. Viime vuonna halusin vaaleanpunaista ja liilaa. Nyt haaveilen oransseista ja keltaisista kukista yhdistettynä voimakkaaseen pinkkiin. Kiva blogi sinulla. Täytyykin liittyä lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! Kiitos samoin, pitää tulla tutkailemaan puutarhaasi piakkoin! Uskon vahvasti, että tarvitsemme aina vuorotellen jotain väriä ja sitä tahtoa kannattaa kuunnella, saamme siitä energyä :)

      Poista