keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Terveisiä kukkapenkeistä


Puutarhassa on paljon lilaa parhaillaan...vaikka Irikset eivät ole minun juttuni niin pidän eniten siperiankurjenmiekoista. Tämän lilansinisen olen saanut ystäväni äidiltä, joka on puutarhaystäväni. Omalta äidiltä sain vaaleamman sinistä lajiketta ja tänä keväänä sain vielä vaaleanpunaisen. Valkoinenkin voisi olla kyllä kiva...lehdistö on vaan hankala, kun se pitää aina silputa, on turhan jykevä. Eniten odotan tällä hetkellä Varjoliljojen kukintaa, hankin muutamia uusia lajikkeita, joiden näkeminen kutkuttaa. Iristen vieressä olevat ovat kuitenkin vanhoja vaaleanpunaisia

Tämä syreenin alla lymyävä on talon alkuperäisiä, joten lajikkeesta ei ole aavistusta. Väri on kaunis, todela tummanlila..varmaankin saksankurjenmiekka on hän

Ensimmäistä kertaa imeläkirsikka tekee marjoja (prunus avium sunburst). Olen tosi innoissani tästä! Vielä kun keksisi miten estää lintuja syömästä nämä ennen meitä....Sunburst on itsepölytteinen lajike, näppärää.
Viikunapompulat kuistilla, Viikuna on viettänyt koko talven kuistilla enkä ole vieläkään saanut aikaiseksi viedä ulos...pölyttäjiä ei tämäkään sitten näemmä tarvitse. Lajike on Bornholm ja se saattaa talvehtia etelä-ruotsissa, joten hirveämmin ei huvita tätä kokeilla istuttaa maahan
Amppelihernettä laitoin tänä vuonna, kokeilu. Rakastan perinteistä lajiketta Kelvedon wonder, niin namia
Näitä jo mutustellaan: mangoldit, salaatit ja basilikat. Parissa viikossa valmista, hurjan nopsia
Sisäänkäynnin luona Keijunmekko verhoaa jo osaa oviaukkoa.
Jalosyreeni Sensationin kaksiväriset kukat. Siirsin tämän viime vuonna ja tuntuu pitävän uudesta aurinkoisemmasta paikastaan. Makea tuo kaksivärinen kukka
Paraatipenkin kärjessä lämpimiä värejä & vihreää...tämä on kohta penkissä, josta pidän eniten. Keijunkukkia, Tulikellukkaa, Akileijoja, Hopeahärkkiä ja Neilikkaa. Lemmikit ovat jo ohikukkineet, Peruukkipensas vasta hiljalleen herännyt, vaikuttaa siltä, että yläoksat ovat kuivuneet tai jäätyneet, alhaalta versoo
Vähän taaempana eiffelin luona Nukkapähkämöä (hopeinen) ja messuostos Kultalakka tai mikä lie, tuhat eri suomenkielisistä nimeä tällä, kuitenkin Erysimum Bowle´s purple, josta on paras nautiskella nyt vielä kun talvehtimisesta ei tietoa. Kukka on vähän kuin Illakolla, mutta useaa eri lilaa sävyä ja lehdistö hohtaa hopeaa
Eiffelin luona on myös keijunkukkia hopean sävyissä & fritillaria pontica
Pikkuisen taaemmas yritän muokkailla puksipuupalloa Tuoksumataroiden sekaan
Kurjenpolvi Samobor kasvaa puolestaan toisessa kärjessä, alla näkyvä kukka on Pikkumäkitervakko. Samobor painelee minne lystää, mutta ei se nyt niin haittaa
Kesän teemakukkanen on neilikka, ihan tuoksun vuoksi
Varjopenkissä valon leikkiä. Tässä sen keskikohta. Oikealla puolen kasvaa Katvio, Jouluruusuja & penkin lopussa Mustilanhortensia
...keskellä jonkin sortin Tarhavarjohiippa (ostettu alesta ilman lajikenimeä). Sillä on kauniit punertavat lehdenkärjet.
Sen vieressä väreihin mätsää punavartinen Lady in red-Saniainen..kolmisen vuotta meni, että siitä tuli voimakkaan punavartinen
Varjopenkin toisessa päässä on Rotkolemmikkejä, kuvassa kukkivana Variegata, sen vieressä ihan tavallinen rotkis ja messuilta ostin vielä....
 Jack Frostin
Penkin etualalle on hissukseen levittäytymässä pilkullinen perhosorvokki "Freckles"
Asiasta toiseen: Orjanlaakeri kukkii, olisi kiva nähdä marjoja
Hirveän söpö on hopeakartiovalkokuusi uuden hopeisen kerroksensa kanssa, pehmoinen ja pörröinen. Isänpäivälahjani parin vuoden takaa :)
Kääpiökokoinen Kotakuusama, äidin puskasta pistokas, kukkii
Akileijat leijuvat, kärsin akileijakuumeesta kolmisen vuotta sitten ja nyt alkaa nähdä sen kuumeen jälkiä...omat kylvökset istutin tuolloin maahan ja puutarha on täynnä erilaisia värisotkuja. Tänä vuonna paljon lilaa & vaaleanpunaista, niistä pidän, viime vuonna oli turhan sinivoittoista...Guinnessit ovat vielä avautumatta
Rakastan siis niin paljon neilikoita, myös näitä hentoisia Ketoneilikoita
Puiden vastapuhjenneet lehdet, syvä vihreys ja puna on niin ihanaa. Juudaksenpuu avautuu vihdoin, samoin Likusterit, joiden pelkäsin menehtyneen

Kaunis unelmapuuni Saarnivaahtera
Todella myöhäinen ja hassunkaunis on puolestaan Töyhtöhelmililja Muscari Comosum Plumosum, väri on herkkä vaaleansininen

18 kommenttia:

  1. Kaunista kukintaa. Hienot kuvat puutarhastasi. Tummakurjenpolvi on upea. Sitä pitää metsästää omaan puutarhaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Voisinpa antaa sinulle tuota tummakurjenpolvea!

      Poista
  2. Puutarhasi kasvivalikoima on mahtava. Joka kerta on kasveja, joihin en ole tutustunut kovin läheisesti.

    Ihana kukkapenkki tuo eifelpenkki. Paljon lajeja sulassa sovussa.

    Kuumeet tuottavat usein tulosta vasta vuoden tai vuosien päästä. Kärsivällisyyttähän tässä oppii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Kyllä sinullakin on vaikka mitä, jota aina ihastelen. Kiitos sinulle! Kuumeet tosiaan näkyvät viiveellä, ja välillä jopa jotkut kuumeet harmittavat jälkikäteen hieman :D

      Poista
  3. Taas esittelyssä kasveja, jotka ovat minulle ihan uusia. Aivan mahtava määrä sinulla on kasveja ja vielä muistatkin mitä mikin on. Täytyykin heti googlata saarnivaahtera ja juudaksenpuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! En kyllä tosiaan useinkaan muista, pitää kaivella jatkuvasti muistia...hih. Kiitos kaunis kommentistasi!

      Poista
  4. Saarnivaahtera on minulla vielä haaveissa, tai niitä voisin hankkia useammankin pellon reunaan kasvamaan. Meillä akileijat eivät ole vielä ihan kukassa mutta voi miten odotankaan niitä ja millaisia väriyhdistelmiä pukahtaa esiin tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Saarnivaahtera on vielä tosi edullinen, ei kiduta kukkaroa. Hanki ihmeessä. Tänä vuonna taas eri versiot sitten akileijoista, niin hauskaa :)

      Poista
  5. Vihreää, vehreää, kukkaisaa ja kaunista.

    VastaaPoista
  6. Ihania terveisiä kukkapenkeistäsi! Todella kauniit kuvat ja hienoja erikoisuuksia! Hauskaa viikonloppua! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista
  7. Kyllä sinulla on paljon kukkijoita jja sellaisia kasveja, joista hädin tuskin on kuullutkaan! Kaksivärinen jalosyreeni on upea, samoin kerrottu rotkolemmikki! Minulle akileijat olivat monta vuotta inhokkikasveja, nyt näyttää siltä, että olen löytänyt niiden kauneudentajun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Voi että, tuo rotkolemmikki on kyllä ihan tavallinen, mutta kuvaan on ängennyt mukaan morsiusleinikki! Olisi pitänyt mainita. Hauskaa, että olet päässyt yli akileijainhosta, tiedän tuon tunteen! Välillä vaan mieli muuttuu kovasti.

      Poista
  8. Huumaava on varmasti tunne kukkiesi keskellä ja ihan tässä kuvien äärellä myös. Epätavallisisa kasveja ja epätavalliset kuvakulmat tekevät kokonisuudesta satumaisen. Amppeliherne - vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, todella ystävällisesti sanottu. Amppeliherneestä ei ole vielä tietoa toimiiko, hih.

      Poista
  9. Mää jo unohdin mitä kaikkea piti kommentoida eri kasveistasi..
    Ihastuttavaa, voi luoja 💙
    Voi että miten suloisia kasveja j näkymiä.
    Luulen, että mulla on tuo sama tarhavarjohippi 😄
    Oiskohan sen lappu jossakin tallella...hmmm. Se on vaihtanut pariin otteeseen paikkaa, nyt hänellä on hyvä olla jasmikkeen kupeella.
    Amppeliherne! Kade...oon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Kiitos paljon ystävällisistä sanoistasi ja blogivisiitistäsi. Hipit rules. Älä nyt kade ole, herneitä vaan amppeliin :)

      Poista