keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Kirsikankukkasia

Kirsikoista vielä vuoden pian vaihtuessa. Ikävöin toukokuuta, jolloin nämäkin puhkeavat kukkaan. Kirsikankukat ovat symboli kaikelle kauniille elämässä ja elämä, kuten kukintakin, on lyhyt 🌸

Jos mahdollista, erityisesti rusokirsikkapuu kannattaa istuttaa niin, että sen ylle jää paljasta taivasta. Pala sinistä taivasta kirsikan pronssinpunaisten lehtien puhjetessa ja vaaleanpunaisten herkkien kukkien avautuessa tekee nautinnosta täydellisen. Itse en jaksa enkä ehdi vaeltaa minnekään kirsikoiden kukkiessa, siksi päätin istuttaa näitä omaan puutarhaani nautittavaksi.

Kun kirsikkapuuni kukkivat, keskeytän arkiset touhuni ja istahdan puun alle kiviportaille katsomaan. Saatanpa avatan piccolopullon kuohuvaakin

Nuorena puuna kukinta on ollut vaatimatonta, mutta upeutuu vuosi vuodelta. Rusokirsikka Prunus Sargentii. Näitä on kaksi pikkuisessa puutarhassa, kumpainenkin ostettu noin metrin mittaisena. Ensimmäisenä ostin ehkä vuonna 2009 ja toisen 2010. Nopeasti ovat kasvaneet aika isoiksi. Toinen kasvaa pihan puolella kuunliljapenkereessä hiekkamullassa, toinen rajalla. Ja muodostavat kauniin luonnonmukaisen kaariportin. Tämän vuoden olen harkinnut kolmannen ostoa paraatipenkkiin ja ensi vuonna aion toteuttaa hankinnan. Todennäköisesti istutan puun paraatipenkkiin Kanzanin tilalle ja siirrän jälkimmäisen paviljonkiin. On eduksi jos näitä on useampia lähekkäin, kukinta on kauniimpaa massaefektinä.

Kirsikkakokoelmaani kuuluvat vaaleanpunakukkaiset kirsikkapuut:
*Prunus Cerasus Sargentii  eli Rusokirsikka, näitä on kaksi kappaletta. Minusta se paras kirsikka!
*Prunus Accolade, joka on saanut ylihölmön suomalaisen nimen "kevätsuudelma", on kuitenkin rusokirsikan ja kevätkirsikan (arka subhirtella) risteymä. Accolade tarkoittaa -riippuen suomennetaanko ranskasta vai englannista- kunnianosoitusta tai syleilyä/halausta, suudelmaa tästä ei nyt kyllä saa millään. Näitäkin on kaksi kappaletta, eri paikoissa kasvamassa.
*Prunus Serrulata Kiku-Shirade-Sakura (Riippajapaninkoristekirsikka), kerrottukukkainen
*Prunus Serrulata Kanzan (Japaninkirsikka), kerrottukukkainen tämäkin

Valkokukkaisista:
*Prunus Pensylvanica  eli Pilvikirsikka
*kerrottukukkainen Prunus Cerasus Rhexii (saanut meillä nimen Schalininkirsikka), uusin viime vuonna ostettu kirsikkapuu, oli ihan pakko saada kun haaveilin pitkään valkoisista kerrotuista kirsikankukista

Kirsikkapensaista:
*Prunus Tenella (Kääpiömanteli), se kestävin kirsikkapensas
*Prunus Glandulosa Alba Plena ja Rosea Plena (Mantelikirsikat), kauneimmat kaikista kerrottuine kukkineen! Kestäviä ovat olleet ainakin minulla
*Prunus Incisa Ko-Jo-No-Mai (Japaninkääpiökirsikka), todella suloinen ja pieni valkokukkainen kirsikka
*Prunus Pumila depressa (Lamohietakirsikka)

Prunus Triloba kuoli, sitä en osta uudelleen, olin vähän pettynyt ko. puskaan jo aiemmin siskoni ja äitini puutarhoissa...

Mitään näistä kirsikoista en ole peitellyt tai suojannut vaan testaan niiden talvenkestävyyttä reippaasti. Syötäviä kirsikoita en nyt luettele tähän ryppääseen, vaikka ne kauniita ovatkin
Syksyllä Rusokirsikka on jälleen puutarhani kaunein puu hehkuessaan punaisena

Onkohan muuten nyt niin, ettei kaikkiin tepsi tämä absoluuttinen kauneus vaan jättää kylmäksi?

Korvikkeita (talvenkestävämpiä sellaisia) löytyy koristekirsikoille. Kuten tämä Sirotuomipihlaja & alakuvassa esiintyvä Kirsikkaluumu. Vaaleanpunaisia kukkia heillä ei kyllä ole valitettavasti, valkokukkaisia ovat
Kauniit pronssinpunaiset lehdet on kuitenkin kummallakin sekä hyvinkin kirsikkamaiset kukat
Sitten on tietysti aina koristeomenat. Ihan sama fiilis ei ihan niissäkään ole, vaikka ovatkin hyvin kauniita. Mutta kuka nyt ylipäätään elämässä aina kaiken saisi. Ja kun laittaa silmälasit pois ja antaa terälehtien varista kasvoille voi mielikuvissaan olla vaikka Japanissa kirsikankukkajuhlien aikaan. 

Kuriilienkirsikkapensas

Pilvikirsikka
Imeläkirsikka Prunus Avium Sunburst, joka teki ihanat kirsikat, jotka linnut söivät
Riippajapaninkoristekirsikka Kiku-shirade-sakura
Lamohietakirsikka
Mustaluumu


Mantelikirsikka Prunus Glandulosa Alba Plena
Mantelikirsikka rosea plena

Kirsikkakokoelmani karttuu jälleen yhden kirsikan vuosivauhtia (välillä ehtii entiset kupsahtaa alta..). Listalla on useita nimiä, joita hiljalleen kartutan. Unelmissa siintää erityisesti aikaisin keväällä kukkiva kirsikka. Erityisesti kokeilut aralla subhirtellalla eli kevätkirsikalla kiinnostaisivat. Sydänsuruja niistä tulee kuitenkin melko varmasti...
Suosittelemme lämpimästi kirsikoita.

28 kommenttia:

  1. Olipa niin kaunista! Noihin kuviin olisi tehnyt mieli hypätä sisälle! Valkoiset tai vaaleanpunaiset upeat kukat kirkasta sinistä taivasta vasten ja valo - kaunista! Kirsikkapensaita olen haaveillut tuonne uuteen kasvimaahani, uskon ettei ne jää haaveeksi. Eikö sinulla tule noista juurivesoja ollenkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Ilman muuta kirsikkapensaita istuttamaan! Ainakaan minulla näistä mistään ei ole yhtään juurivesaa tullut, käsittääkseni pilvikirsikka saattaa tehdä plus tietysti syötävät kirsikkapuut, hapankirsikat erityisesti.

      Poista
  2. Viimeinen kuva :-DDD
    Ei jätä kylmäksi, tässähän ihan pakahtuu! Kirsikoiden kukinta on niin ihana hetki, sen ainoa vika on lyhyt kesto. Mutta ehkä se juuri tekee niiden kukintahetkestä niin erityisen. Ja joskus käy niin, että viileys ja tyyli sää ovat juuri otollisia vähän pidempään kestävälle kukinnalle. Se on juhlavuosi. Joka tapauksessa, joka vuosi se on korkin poksahduksen arvoinen sesonki, kuten sanot. Ihanaa ♥
    Hyvä pointti tuo sininen taivas, ja niin totta! Kevään huikaisevan sininen taivas. Ooh.
    Ihana kirsikkakokoelma sinulla onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Hyvä, ettei jättänyt kylmäksi :) Välillä kukinta on kestänyt aika pitkään, Suomessa ei yleensä toukokuussa ole kovin kuuma :D POKS! Kirsikankukkia lisää istuttamaan!

      Poista
  3. Awwwww, ihania <3 Miulle tuli taas niiiiin ikävä kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskanasen elämää! Minulla on myös ikävä!

      Poista
  4. Aivan ihania! Sinultahan löytyy melkoinen määrä eri lajikkeita. Tuo rusokirsikan syksyinen hehku on myös upeaa katseltavaa.
    Voih kevät, tule jo takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Tuntuu niin pitkältä ajalta ennen kuin kevät on :( Kirsikoista haaveilemisiin!

      Poista
  5. Kohtakan vuosi vaihtuu ja voi alkaa haaveilla kirsikkapuista sun muista! Alkaa se vuosi, jolloin uusi kesä on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Onneksi, vaikka on niin pitkä aika vielä :(

      Poista
  6. Pyörryyttää, niin upeita kuvia juurikin tuota sinitaivasta vasten ja nuo mitä erilaisimmat kukat!!! Sinulla on kyllä mieletön kokoelma. Olen ajatellut, että minä en voi hankkia rusokirsikkaa, mutta ehkä ne kuitenkin menestyisivät täällä kolmosvyöhykkeelläkin. Paikallisilla taimistoilla ei oikein ole näitä kokoelmissakaan, Lakeuden vihertaimiston sivuilta kuitenkin löytyi muutama mitä sinäkin tässä esittelit. Eli innoittamanasi kirjoitan hankintalistaani rusokirsikan, näistä vinkeistäsi on apua kun valitsen lajiketta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kyllä sitä rusokirsikkaa kannattaa kokeilla ja muitakin mitä käsiinsä saa :) Näistä saa paljon kauneuselämyksiä!

      Poista
  7. Ei todellakaan jätä kylmäksi. Tämä postaus aiheutti merkittävää kuumenemista ja nyt tiedän, mikä on tulevan kevään äitienpäiväkukkani: ilman muuta rusokirsikka, jollaista meillä ei vielä ole. Vain Accolade ja sekin vasta parivuotias. Muistaakohan Ukkokulta, jos jo nyt esitän kukkatoiveeni?

    Sinun puutarhasi on kyllä uskomaton mahtumisen ihme. Siellä on jos jonkinlaista erikoisuutta, eikä vain yhtä tai kahta, vaan runsain mitoin.
    Kiitos tästä inspiroivat postauksesta. Nyt on taas hirveä into kohti kevättä valloillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Ihanaa, että sinuun vetoaa kirsikoiden kauneus. Ilman muuta tilaus vetämään jo miehelle! Tämä on turboahdettu puutarha.. Kiitos itsellesi käynnistä!

      Poista
  8. Todella ihania. Kehtaanko edes tunnustaa, etten omista yhtään kirsikkapuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Kiinnostaisiko ehkä hankkia ensimmäisesi? Koskaan ei ole liian myöhäistä!

      Poista
  9. Jos meillä ei kirsikat pärjääkään puutarhassa, ainakin ne kukkivat koko ajan vierashuoneen seinällä;)
    Kokeilen silti välillä pihallekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! Sekin on vaihtoehto tai sitten et vain ole löytänyt vielä oikeaa lajiketta! Kannattaa jatkaa kokeiluja!

      Poista
  10. Ihana kirsikkapostaus. Sinullä on uskomaton määrä kirsikoita. Kukikasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vaalean vihreää! Kukikasta ja ihanaa uutta vuotta sinulle myös ja kiitos tästä edellisestä vuodesta!

      Poista
  11. Lindas imagens. Feliz Ano Novo.

    VastaaPoista
  12. Huikeaa, mikä määrä sinulla on jo nyt erilaisia kirsikoita. Niin kauniita.
    Hyvää uutta vuotta, Sametti Hortensia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Ihana kuulla sinusta pitkästä aikaa! Onnellista uutta vuotta sinulle myös!

      Poista
  13. No nyt kyllä sukellettiin niin syvälle kevääseen ja kirsikankukkaihanuuteen. En viitsi kuvitellakaan, miltä näyttää kun vähän käännän päätäni ja ikkunasta näkyy räntärähmäinen harmaa päivä😆. Jään tuijottelemaan näitä sinun kirsikankukkiasi. Tai sitten alan suunnitella, minkä uuden kirsikkapuun ostan keväällä.
    Oikein ihanaa alkanutta uutta vuotta sinulle💕. Toivotaan oikein aikaista ja pitkää ja lämmintä kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Ilman muuta mars kirsikkakaupoille :) Ihanaa uutta vuotta sinulle myös ja aikaista kevättä meille kaikille!

      Poista