keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Pehmeitä asioita

Joulu on ihan mahtava. Ja minulla se on ruusukultainen & ostin paljon joulukukkia. Makeaa elämää. Ulkona lumen hiljaisuus vaimentamassa puutarhatonttujen askelia. Pehmeä joulu. 
Maljakossa ruusukultaista skimmiaa, amaryllistä, harsokukkaa, neilikoita ja eucaa
On taas tuotu puu sisälle, olohuoneessa on kuin puutarha tai pieni metsikkö. Havun tuoksu huoneissa. Kukkia kaikkialla. Vuoden pimein aika. 
Joulu on ihmisen parasta aikaa. Lasissa helmeilee jouluviini, kynttilän loiste leikkii iloisten lasten kasvoilla ja kaikkialla on kukkasia. Talvipäivän keikaus oli ja meni, toivoa taas on. 


Närhet ruokailemassa...jouluna ihastelimme lintuja, joita saapui pilvin pimein "noutopöytään", vein nimittäin normijyvien lisäksi joulutorttuja ja patonkia linnuille. Huomaattehan etualan puun? Jätin sen jouluylläriksi pupujussuille ja kuin tilauksesta he ilmaantuivat syömään sen jouluaattoyönä. RIP kirsa, josta halusin eroon. Kaikki muu on suojattu erityishuolella.
Meillä oli hassu lumiukkojoulu ⛄ 
Puutarhassa oli valkea joulu, ja hyvin jäinen...mittari näytti -15 aattoiltana. Kasvihuone on ihan jäässä.
Puuterilunta puutarhassa
Ennen joulua ostin ihanan puksipuutähden, on niin kaunis minusta
Ja tein havukranssin sermiä koristamaan, valaistun sellaisen. Runkona on hula-hula-vanne
Joulutalomme tähystysikkunasta loistaa tähti🌟

Ja joulukuuseen ostin valotähden, eikö ole upea! Seinällä leijuvat kirsikankukat...
Yritän talvella korostaa kaikkea kasveihin liittyvää...siksi valoputous kukkatauluun ja alla rivi viherkasveja



Annoin lapsille vapaat tassut koristelujen suhteen ja kuusesta tuli söpö ❥ kaikkea syötää ja juotavaa oli ainakin, eiffeleitä, macaronseja ja pinkkejä palloja, voih
Ne istuttamani amaryllikset olivat tosi kauniita...kerrottu Amadeus, jossa pikkuisen punaista



Ja Jewel, jonka valitsin siksi, etttä kuulemma tuoksuu  (=totta). Eli puolikerrottu pikkukukkainen amaryllis, jossa oli hienonhieno kevään tuoksu
kuistilla kukoistaa jo yksi sun toinenkin kasvi
Pupu on talviunilla, mutta oikeasti odotamme jo vimmatusti kevättä ja uutta puutarhasesonkia niin valmiina kuin olla ja voi...
Lumi peittää vielä puita ja hyasintti tuoksuu
Ulkoasetelmista tähdet lentävät havujen seassa
Siemenkuvastot ja puutarhakirjat hiirenkorvalla...tiedätte mitä meinaan, te puutarhahassulit ruudun toisella puolen...Onnellista joulua 🎄

8 kommenttia:

  1. Paljon tunnelmallisia kuvia.
    Hyvää tapani-illan jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kruunu Vuokko! Samoin sinulle ihanaa joulunaikaa ♥

      Poista
  2. Kiva postaus joulustanne. Hieno kuusi ja upeat ryllikset! Mukavaa joulunjatkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Selvästi jouluihmisen koti :) Kauniita kuvia, erityisesti nuo amaryllikset ovat upeita. Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Jouluhulluja ollaan :) Kiitos paljon sinulle ja ihanaa uutta vuotta ♥

      Poista