tiistai 28. heinäkuuta 2020

Myöhäiskesän tuntua

Kesä vetelee viimeisiään. Puutarha on kypsynyt ja osa kasveista  naisen korkuisia, varmaankin johtuen sateisesta vuodesta. Miten se meni taas niin nopeasti? Kaamosvaloja jo asentelin paikoilleen.

Tähän aikaan vuodesta kaipaan tummaa ja punaista. Olen yrittänyt istuttaa kasveja värikoodatusti, koska väreistä saa niin paljon energiaa. Lämpimän punainen, verenpunainen, viininpunainen ja burgundinpunainen - sellaiset sävyt ovat kauniita heinäkuisessa puutarhassa, kun valo hehkuu. Värien ajoittaminen oikeaan ajankohtaan on joskus melko vaikeaa. 

On saatu nautiskella kukkivista liljoista. Kuvassa on Patricia´s pride -lilja. 
Suuren kukkapenkin keskikaarre on aina lempparikohtani heinäkuussa. 

Kukkapenkissä parasta on koko kauden tummina pysyvät kasvit. Ison penkin taustalle istuttamani kaksi tummaa koristeomppua ovat kaunis taustanäkymä muille kasveille. Musta Rudolf & Royalty -koristeomput ovat alkaneet rajusti kasvaa juurruttuaan vuosia. Leikkurit tanassa odottelen heh.
Roayltyn viereen istutin valkovaleakaasian pari vuotta sitten, on todella eksoottinen yhdistelmä nämä kaksi
Paviljongissa istuessa taustalla on dramaattista tummuutta, joka tuo ihan eri fiilistä puutarhaan kuin pelkkä vihreys
Piippuköynnös on upea
Valkoinen luppio ja koristeheinä heiluvat tuulessa. Melkein kuin rannalla. 

Köynnöshortensia on peittänyt betonimuurin. 

Taustalla tumma koristeomenapuu ja niihin mätsääviä liljoja.

Nightflyer, ihastuttava värisävy

Maanpeiteruusu Fairy, eri värisiä tähtiputkia & jaloangervoja hempeissä sävyissä

Yksi pieni ranskanruusu Charles de Mills, jonka vieressä minipikkuinen kirjavalehtinen pikkuluppio. Korkea punainen luppio vasta valmistautuu kukintaan, kuin myös vieressä kasvavat tarhajalomalva Elsie Heughit, roosansävyisiä tietysti

Kaikkialla on alkuperäiskasveja Harmaamalvikkeja

Erittäin tumma lilja on Royal Kiss

Näiden kukinta on ihan pian ohitse. Onneksi on tulossa vielä myöhäisempiä liljoja, kuten Lady Alice ja Stargazer (joissa myös elokuun iltoihin sopiva voimakas tuoksu)

Tähtiputket, jaloangervot, luppiot ja kuvassa näkyvä Louise Odier -ruusu sopivat minusta hyvin yhteen. Tumma ja vaaleanpunainen yhdessä - sekoan ihastuksesta. 

Tiikerililjat ovat hyvin herkullisia! Ihana Pink giant, jota luulin nimensä mukaisesti korkeammaksi, joten nyt se piileskelee jossain kartiovalkokuusen vieressä

Austinruusu Munstead wood on hassu tänä kesänä. Korkean varren päässä kuin ojentaen ruusua ihailijalleen 🏶

Kaunotar hän on, joten kiitos!

On kyllä upea tämä tiikerililja Red velvet

Ja päivänliljoilla on taas vuorotteluvapaa. Vain yksi kerrallaan kesässä kukkii. Ed Murray piti pari vuotta taukoa. 

Tästä vähän vasemmalle alkaakin sitten hopeamaailma

Jossa myös pronssinsävyjä & tummaa. Keijunkukat ovat jo todella vanhoja


Istutin keijunkukkien sävyihin sopivia liljoja piristämään loppukesää. Ihana tiikerililja Tiger babies on hennon aprikoosin sävyinen ja pisamainen. 

Hopeakohta on tässä. Sekin hieman muuttunut nyt, kun olen istuttanut pari kasvia lisää. 

Kauneimmillaan aina heinäkuun lopun auringon kuumentaessa

Totuus on, että puutarhani ykkösmehiläiskasvi on Stachys byzantina eli nukkapähkämö. Siinä on aina kuhinaa - jopa vesisateessa

Valkoiset harmaakäenkukat kukkivat tänä kesänä (kaksivuotisia kun ovat)

Istutin tähän vielä kesällä yhden Lysimachia Autumn snown ihan eiffelin eteen. Ennestään kasvaa jo pari samaa, on tätä nykyä lemppariperennani, koska kukkii niin myöhään. 

Kuin myös hopeasyysvuokot, jotka yleensä kukkivat syyskuussa. Alkukesän helle joudutti nuppujen muodostumista.

Pian kukkivat myös aivan tummansiniset ukonhatut ja roosa pallohortensia. Ja ykkösperennoja syyskesällä: Helminukkajäkkärä

Kaariportin luona laventelit vetävät puoleensa ahkeria pörriäisiä

Tummaa on myös penkereen päällä: koristeomena Tammisaari kasvaa kaaressa

Lisäksi olen istutellut muitakin burgundinsävyisiä kasveja. Purppurahappomarja Nana. 

Synttärilahjaksi viime vuonna saatu Hurmevaahtera on juurtunut suht hyvin (vaikka kasvaa lähes naapurin jättikokoisen tammen alla). Se on hyvin kaunis. 

Pihakierroksen lopuksi kurkistus pergolan luokse

Kellarista lensi pihalle vanha korituoli. Pergolassa luo nyt huvilatunnelmaa. Katsurassa punnerrusta, posliinihopeaviini kietoutuu katsuraan ja tummalehtinen selja on rehevämpi kuin koskaan (kiitti leuto ja sateinen talvi)

Kurkistus pergolaan. Vadissa on kellarissa talvehtiva buddleja. Riippahernepensas täynnä palkoja taas (huokaus, ainakin sata alkua kivikossa). 

Happomarja Aurea, japaninvaahtera Dissectum garnet, neilikoita ja kiveä

Saunan edustan rutikuiva penkki on täyttynyt kellokukista (mikä kuivan kestävyys niillä onkaan) ja kauan kylvetyistä harsokukista


No tämän kesän saldona onkin sitten hykerryttävä tyytyväisyys. Puutarhani on valmis ja aika lailla sellainen, kuin mistä haavelin. 12 vuotta siihen meni, verta, hikeä ja kyyneliä. Aika paljon €uroja, hullun kiilto silmissä istuttamista & luonnollisesti myös kovasti yritystä, sarja epäonnistumisia ja huikeita hetkiä - epätoivolla tai ilman. Nykytilassa pystyy hyvin makoilemaan riippukeinussa ilman, että mikään erityisemmin nyppii. Katselemaan vain kaikkea ihastellen. Tavoite saavutettu. Tarinan opetus lienee se, että aina kannattaa mennä unelmia kohti työtä ahkerasti tehden (myös silloin kun se tuntuu toivottomalta). 

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että unelmat ja visiot toteutuvat. Sinulla on ollu vahvat rakkaudet tiettyihin kasviryhmiin tai väreihin. Puutarhasi on kaunis ja täynnä kaikkia arkojakin kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vaalean vihreää ♥ Kiitos paljon, kun iloitset kannssani :)

      Poista
  2. Hyvin olet koodannut jalot punaiset ja hopean hohteet ja olet jo tavoitteessasi - unelmien puutarhassa! Taidokasta! Minä edelleen kamppailen kohti sitä tavoitetta - mikä se lieneekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko ♥ Jokaisella on se oma unelmapuutarhansa, sinä tavoittelet tietenkin sitä ja varmasti löydätkin :)

      Poista
  3. Ahaa, puutarha voi siis olla joskus valmiskin. Sinulla on kyllä kaunis ja runsaslajinen puutarha, jossa on yllätyksellisyyttä ja upeita kasviharvinaisuuksia. Minä olen saanut vasta pari kohtaa omalta pihalta mieleisiksini ja pahoin pelkään, että kun kierros on kerran käyty loppuun, ensimmäiset penkit alkavat nyppiä. No, sen näkee sitten. Mutta nautitaan nyt ensin tästä kesästä; sehän ei ole vielä lähellekään lopussa! Syksy alkaa vasta syyskuussa ja siihen on yli kuukausi vielä aikaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ♥ Minusta tämä on sillä tavalla valmis kuin mitä aikanaan haaveilin. Kiva kun teet omaa unelmiesi puutarhaa, kyllä se siitä. Voi minusta elokuu on jo syyskuukausi. Ehkä keski-euroopassa se on vielä kesää, muttei kyllä Suomessa. Arki alkaa kaikilla, koulut ja työt...Mutta saat toki nauttia kesästä :)

      Poista
  4. Puutarhasi on ollut jo pitkään kaunis kaikkine ihanine erikoisuuksineen. Mukava kuulla, että olet aherruksesi tulokseen tyytyväinen. Nautinnollisia hetkiä riippukeinussasi!

    En kyllä tajua, miksi en saa postauksistasi ilmoitusta lukuluettelooni. Monta kertaa olen tsekannut aseteuksia, mutta en vaan keksi syytä. Jospa taas kerran.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Between! Minun silmääni kaunis kyllä, mutta ymmärrän, että moni ajattelee ehkä toisin. Ihana jos pidät kauniina :)

    Voi että, en ole kyllä muuttanut mitään vaan kaikki on niinkuin ennenkin. Missähän sitä voisi bloggerissa tutkailla? Itse en käytä tuota lukuluetteloa ollenkaan niin en oikein tiedä...

    VastaaPoista