lauantai 23. elokuuta 2014

Hortensioiden & Syysvuokkonuppujen aikaan

Syyshortensia Limelight on kerrankin kunnolla limenvihreä. Hortensiat ovat aina ihania.
Punahatut jatkavat voittokulkuaan
Puut ja pensaat ovat todellakin kasvaneet tänä vuonna hurjasti. Kanzan -koristekirsikkakin. 
Kuin myös Tähtimagnolia joka vihdoin yltää kunnolla kuunliljojen ylle

Pakko myöntää, että olen pienesti väsynyt sateeseen. Kolmatta viikkoa jatkuvaa sadetta. Nurmikko on kyllä elpynyt hienosti. Olen tehnyt uudelleenistutus- ja siirtohommia, se on suuri nautinto. Syyspunerrusta alkaa näkyä siellä täällä.
Astetta herkempi punerrus Piippuköynnöksen sydämenmuotoisissa lehdissä
Syyskimikki on kyllä tosi hidas, valmistautuu ties kuinka monetta viikkoa (valkoiseen) kukintaan. Mutta kyllä hyvää kannattaa odottaa.
Syyshortensia Vanilla Fraise rohkenee aloitella kukintaansa sateesta huolimatta
Shoppailin....Peruukkipensaan ja Jalopähkämöiden taustalla näkyy verkkokupu josta on tulossa syyssipuli-istutusten suojaaja fasaanien iskuja vastaan. Aion alkaa keräämään näitä, minusta vastustamattoman kauniita hyötynäkökulman ohella
Pullistuu, pullistuu...mutta odottaa, Hopeasyysvuokon nuppu samanlainen hopeakimppu kolmatta viikkoa. Hyvää kannattaa tässäkin tapauksessa odottaa. Lisää pikkunuppuja lymyää lehden alla
Hellyyttävä tämä pieni koristeomenapuunjämä Linnanmäki, koko puu kuihtui, mutta pieni varsi jäi joka näyttää elpyvän hienosti. Kyllähän puutarhassa pitää olla pienoispuu. 
Toinen Mustaluumuistani kuoli, mutta tämä edustalla oleva voi hyvin. Korkeampi huitula on Taikinamarja, uudelleenistutimme ystävän kanssa koko rivistön. Vasemmalla ja oikealla kasvaa myös Marjakuusia.
Lisää Syysvuokon helminuppuja, pientä taukoa sateeseen toivotaan...
Viherpeukalot-ruusu kukkii ahkerasti pakkasiin asti.
Hieno Koreanvaahteran punarunko. Katsotaan miten talvi sujuu.
Yksi lilja löytyi vielä, talon alkuperäisiä keltaisia liljoja Vitipensaan ja Helminukkajäkkärän seurassa. Luulin kaikkien jo hävinneen, tänä vuonna eivät nousseet enää kauniit valkoiset liljani ja talon alkuperäiset roosat pilkkunaamat. 
Ja vielä kerran; tämä on yksi lempikohdistani parhaillaan. Paraatipenkin perattu kärki, Keijunkukkia, hopeisia perennoja, kellokukkia ja syysvuokkoja. 

Huomenna on juhlapäivä, olen suunnitellut taimistoreitin joka kierretään ystävän kanssa. Lista on, mutta yritän olla joustava. Muutama aukkopaikka on pakko täyttää. Kasvit juurtuvat niin upeasti sateilla. Kerron sitten mitä löytyi. 

6 kommenttia:

  1. Ihana tuo kupu! Upeita värisävyjä siellä, oikein herkullista :)

    VastaaPoista
  2. Huikaiseva on tuo sinun kasvimääräsi! Jännityksellä odotan nuppujen avautumista ja niistä tulevia kuvia. Toivottavasti sade ei sotke kukintaa.

    VastaaPoista
  3. Kaunista taas kerran! Limelight tosiaan hehkuu värissään ja hienoinen punerrus kaunistaa kasvejasi! Nyt on aivan mahtavaa jakaa ja siirrellä kasveja, kun sitä on voinut tehdä viimeksi keväällä. Kaunis tuo kupu, itse olen väkerrellyt kupuja kanaverkosta, mutta ne ovat niin kevyitä, että täytyy ankkuroida maahan. Odotan innolla tämänpäiväisen kierroksenne lopputulosta! Minäkin löysin eilen alesta kääpiöserbiankuusen ja purppurakeijukukkia ja nyt on pakko käydä ostamassa niitä lisää, kun punainen näytti niin sykähdyttävältä. Sitten sinne jäi puumainen helmipihlaja, jonka illalla tajusin olevan enemmän kuin sopiva metsäpuutarhaan...

    VastaaPoista
  4. Punahatut ne kyllä jaksaa viikko tolkulla kukkia huonosta säästä välittämättä. Minuakin ärsyttää jatkuva sade. Ihan kuin heti kuukauden vaihtuessa elokuuksi intiaanikesä loppui kuin seinään. Mutta ihania nuppuja silti sinullakin tuloillaan, niiden avautumista odotellessa :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tiina! Kupuja on jotenkin vaikea löytää :/

    Maarit, voi kiitos Sinulle!

    Maria, hyvä idea tuo kanaverkkokupu. Osallistuinkin kerran arvontaasi. Uuh, ihania hankintoja. Minulla samat keijunkukat mielessä. Käy vaan hakemassa se Pihlaja vielä :)

    Elmeri, joo sade näemmä jatkuu ensi viikolla nyyh, kiitos Sinullekin!

    VastaaPoista
  6. Onkohan mun syyskimikkini ikinä avannut nuppujaan...

    VastaaPoista