lauantai 1. marraskuuta 2014

Marraskuu

Auringonsäteet lämmittävät vielä...Kultatyräkin punaiset versot ja Kultatesman kulta="lammenrantani"

Ruskea ja pikkuisen vihreäkin kausi jatkuu vielä. Takana on ihana päivä puutarhassa ja halloweenkemuissakin vähän. Onneksi tarvittiin kukkatuliaisia ja samalla pari löytöä taimistolta. Ruukut olivat jäässä joten niitä ihan arempia en uskaltanut ottaa, mutta kaksi pensasta yhteensä kolmella eurolla sain. Säälitti katsoa koristeomenapuita joita oli vielä aika lailla, niiden hinta olisi ollut 7 euroa. Olisi tehnyt mieli pelastaa, mutta enhän voi sentään kaikki koristeomppuja haalia. Toivottavasti joku poimii ne sieltä hellään huomaansa vielä. 
Sammaloitunut vanha kivi saa toimia lintukylpyalustana
Olen ylionnellinen betonimuurin päälle tänään asennetusta ruokoaidasta. Se on kaunis. Eihän ne kauaa kestä, mutta muutaman vuoden helpotus ainakin. 
Tämä rakkaus ei ruostu.
lammenrantaan vievän liuskekivipolun reunamille olen istuttanut Rönsyansikkaa, se onkin huippukasvi ikivihreydessään
Sammal on niin kaunista, ruskea verso on Vitipensaan jonka tänä kesänä istutin kiven juureen
Ihmeellisen virkeänä Laventeli on vastaanottanut kylmät yöt ja päivät, en kuitenkaan usko sen olevan hengissä ensi keväänä enää
Kuva meni mukkelismakkelis, mutta Purppurapeikonpähkinä Red Majestic pitäytyy pronssinsävyissä lehdissä pitkään
Moskovan kaunotar -syreenin pullea nuppu, tuleeko sittenkin uusi kevät, tuntuu nyt niin kaukaiselta...?
Kahden euron kokeilu: Nietospensas eli Deutzia scabra Plena, en ole koskaan tälläistä nähnyt, mutta istutin lämpimän muurin lähettyville. Ruukku multineen oli tosiaan jäässä, yöpynyt ulkotaimistolla joten en tiedä mitä tästä tulee
Ja eurolla kivikkoon Lumimarjapensas Mother of Pearl sen valkoisen version kaveriksi. Minä pidän näistä arkisista lumimarjoista, vievät takaisin lapsuuteen, mutta hyvällä tavalla (sillä huonolla tavalla  keltaiset Hanhikit vievät suoraan koulun pihaan).

9 kommenttia:

  1. Saanko udella mistä taimistolta löysit pensaat? Mullakin iski eilen ihan kamala hinku istuttaa pensaita peittämään rumia likakaivon kansia.

    VastaaPoista
  2. Voi, teit vielä mielenkiintoisia löytöjä! Minä aivan jäin surkuttelemaan noita koristeomenapuita, toivottavasti ne saavat vielä kodin. Syreenin silmut kyllä hämmästyttävät, jokaisessa on jo lupaus keväästä. Ruokoaidalla saitte nopeasti kauniin näkösuojan ja ai että miten somasti kasvanut pieni kartiovalkokuusi.

    VastaaPoista
  3. Oi voi, mistä noin hyviä löytöjä sait tehtyä? Seitsemän euron koristeomput alkoivat nyt kummasti kiinnostaa :-D
    Ihana Mother of Pearl, todella punainen! Minulla sama ei ole ollenkaan noin pinkki, liekö oikeaa lajiketta laisinkaan. Ehkä valo voi vaikuttaa siihenkin, kasvavat niin varjossa.

    VastaaPoista
  4. Heissan naiset ihanaiset! Ilman muuta saa kysyä taimistoa, olisi pitänyt huomata kirjoittaa se etukäteen. Helsingin Torpparinmäen Pirilän Kukkatalo on kyseessä, hovihankkija. Kehno mutta halpa!

    Minna, likakaivon kannet ovatkin kamalia, itsekin olen yrittänyt maisemoida yhtä...

    Maria, voi kiitos, harmi ettei täältä käsin voi lähettää tuota koristeomppua sinne.

    Saila, luulen, että "helmiäiti" oli jäätynyt ja siksi niin punainen. Mene äkkiä hakemaan koristeomppuja!

    VastaaPoista
  5. Kaunis tuo ruokoaita! Kiva kuulla sitten keväämmällä, miten nuo vastaistutetut ovat talvehtineet :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä 😃! Kävin korjaamassa muutaman orvon koristeomenan kavereineen parempaan talteen :). Enää tartteis löytää pieni hetki päivänvaloa että ehtisi ne istuttaa...

    VastaaPoista
  7. Ihanaa että sun vinkin ansioista ainakin osa ompuista löysi uuden kodin! Meillä taitaa olla taimistot jo kiinni...
    Kyllä aurinkoiset päivät saavat ruskeasävyisenkin puutarhan näyttämään taas kauniilta, meilläkin paistoi lauantaina pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
  8. Hienot löydöt! Meillä päin voi tehdä löytöjä enään netistä:D

    VastaaPoista
  9. Kiva, että teit löytöjä Piipertäjä ! Pitää tulla joskus kurkkimaan jos saan :)

    Pioni, täälläkin on taimistot kiinni, kukkatalo on aina eka ja vika. Kiva jos saatte hieman auringonpaistetta sinne!

    Voi Maarit, netti on onneksi olemassa vielä :) Siellä minäkin kohta pörrään.

    VastaaPoista