sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Talvipuutarhaa

Puutarhassa on talvi. Aika menee pääasiassa lumitöitä tehden. Tehdäänkö pieni perinteinen lumikierros?
Mennään mieluummin pergolan portista sisään niin ei tarvitse katsoa kauhurinteitä...siellä tein lumityöt. Kaariportissa alppikärhö ja molemmin puolin marjatuomipihlajat jotka ovat viimein viittä vaille kohtaamassa ja täyttämässä portin. Sitä olenkin ehtinyt odotella jo joitain vuosia.


Pergolassa ei oikeastaan ole nyt muuta kuin jouluvalot ja lunta. Kasvukautena pergolaa hallitsevat oikeastaan eniten Makamik -koristeomena ja Lumikärhö, jotka kumpikin tuntuvat kasvavan nopeaa vauhtia

Pergolasta jatketaan matkaa liuskekivipolkua pitkin kohti leikkimökkiä, oikealla ruusuja & harsokukkaa, vasemmalla tuija-aronia-tupla-aidanne joiden jalkojen juurella on kuunliljareunus (boring, mutta nätti), vasemmalla polun alussa tummia&keltalehtisiä Heisinangervoja ja oikealla pergolan kulmalla Helmipensas jonka juurella krookuksia


Liuskekivipolun yllä on kaksi kaariporttia, joista toisessa kasvaa kärhöjä (nihkeästi toistaiseksi) ja toisessa kultahumalaa ja tuoksuköynnöskuusamaa

Vanha kivimuuri tukee kuunliljapengertä, sekin jo ajan saatossa vähän kallelleen mennyt. Täältä ei pahemmin niitä suoria linjoja löydy


Suoraan edessäpäin leikkimökki, vasemmalla Jasmike ja sen alla Imiköitä, Jouluruusuja ja tulipunaisia villitulpsuttimia. Jasmikkeesta täytyy leikata vanhimpia oksia piakkoin, alkaa olla liian tiheä sisältä


Kuunliljapenkereen reunuksella kasvaa valkokukkaista sammalleimua koko leveydeltä, just nyt vaan aika paljon lunta tuossa päällä. Pionit kasvavat tässä reunuksessa myös


Leikkimökin takana (salaisessa lehdossa) piileskellen, oksat kuuluvat kaarisyreenille, joka on kaunis vaaleanpunainen hörselöpilvi kukkiessaan


Salaisesta lehdosta voi kurkistaa taloa




Leikkimökin takana on leikkinurkkaukseni, kyllähän aikuisenkin pitää saada leikkiä

Salaisen lehdon uumenissa, lunta lunta (joulukuusenkin toin tänne, se on yhä kaunis ja neulaset kiinni vaikkei todellakaan ollut mikään laadukas kotimainen metsäkuusi)


Täällä linnut usein istuvat oksalla tai kivellä ja mussuttavat. Hirveitä määriä siemeniä menee päivittäin (pian vararikossa). Olen innostunut väsäämään siemennäkkäriä, joka näyttää ihan samanlaiselta kuin lintujen ruoka. Kyllähän sitä nälkäänsä järsii, pitäisi olla terveellistäkin.


Siirryimme paraatipenkkiin- pitämyskoivumme talon yllä ja edessä Dolgon oksat, se on kasvanut paljon


Pienet kartiovalkokuuset peittyvät lumeen


Ruusunurkkaukseni: Honorine de Brabant, Madame Hardy, Fairy, Louise Odier, Munstead wood ja Lichtfield angel


Paraatipenkissä Eiffel


Kuunliljapenkereessä pieni kirsikka Ko-Jo-No-Mai


Magnolia Stellata. Näitä katsellessa pelko hiipii kylkeen, onkohan kukaan enää näistä hengissä keväällä?


Kissa on tallustellut kohti "everestiä", joka on kaistalemainen kivipenger


Sen päällä pieni marjatarha, karkkimansikkaa, pinkki ja sininen  mustikkapensas ja viime keväänä maljakkoon leikatusta oksasta muotoiltu mustaherukkapuu isketty siihen keskelle.


Everestin päältä voi kurkistella alas paviljonkiin. Etualalla ah-niin-ihania riesoja Juhannusruusuja
Penger eli Everest koko komeudessaan. Ihana naapurimme on istuttanut tuon upean tuija-aidanteen taustalla. Tuijaa aina parjataan, mutta minä kyllä pidän kovasti. Ihailen tuota naapuriamme kovin, hän tekee upeita ja kestäviä istutusratkaisuja. Varmaan vastakohtani.


Madame Plantier-ruusu, sain lahjaksi tuollaisen pienen söpön tukiaidanteen sille


Rusokirsikka ja Riippakoristekirsikka kohtaavat

Pienoiskasvihuone on peittynyt lumeen. Pitäisi varmaan istuttaa tuonne joku oikein arka kasvi. Nyt siellä kasvaa vain rikkaruohoja.


Kasvihuoneen jääkukat. Nyt jo paleltaa eli siirrymme sisätiloihin..


Tosi pieniä kodinkohennusprojekteja: Kalvo oven ikkunaan. Pitsinen, modernit lasiovet ovat aika kamalia. Pelkään murhaajia, jotka voivat kytätä lasin läpi.


Yksi avautuvista hyasinteista paljastui tosi ihanan väriseksi, aivan kuin syreeni ja siltä se tuoksuukin. Valkoinen puolestaan tuoksuu enemmän kielolta. Ihan kuin tuoksuja kesästä, muistoja tulvii mieleen.


Kellarista tuodut helmihyasintit venyvät pituutta, odottelen kovasti milloin alkavat kukkimaan. Minulla ei ole ennen ollut kerrottua helmihyasinttia, olisi ihana nähdä sellainen kukkimassa.

Viime vuotinen amaryllis alkaa sittenkin kukkimaan, mutta on vielä oudon kelmeä väriltään


Tärkeä auringonpaiste ja viikuna, joka on etuajassa. Tämä on neljäs vuosi ja yleensä ensimmäiset lehdet ovat avautuneet vasta helmi-maaliskuussa.



pöydän alla kassi odottelee istuttamista.


Rungollinen atsalea kukkii ihanasti


syreenin oksassa on suloinen kukkanuppu.

32 kommenttia:

  1. Niin on nätti puutarha talvellakin! ♥ Hmmm... Mitähän Madame Plantier sanoo näistä pakkasista. En suojannut omaani mitenkään... Rungollista atsaleaa en ole aiemmin nähnytkään, hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka. Ei se madame varmaan tykkää, saas nähdä kupsahtaako. Minäkään en suojannut.lidlissä ja bauhausissa on välillä näitä rungollisia atsaleoja.

      Poista
  2. Talvipuutarha. Vaikuttaa varsin...talviselta!
    Ja kauniiltakin.
    Miltähän meidän puutarha, varmaan viluiselta.
    Täällä ei edelleenkään ole luntä melkein yhtään. ehkä vajaa puoli senttiä. En silti haluaisi sitä Merikarviankaan lumimäärää tänne meille, vaikka kasvit saattaisivat tykätäkin. Tai sitten siitä ei olisi enää mitään apua niillekään.
    Viikunalla on jo kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja. Aika kova talvi tosiaan iski. Lunta tulee kokoajan lisää, jospa sinnekin kohta. Muutetaanko merikarviaan :-)

      Poista
  3. Jopa sinulla on aika valkeasävytteinen talvipuutarha ja kartiovalkokuusesi on hyvin valkoinen, no tietenkin, nimihän sen jo sanookin! Onpa Teillä lunta paljon! Vähän saisi tulla muttei tolkuttomasti! Upea tuo purppuran värinen hyasintti tosiaan ja ihana valkoinen atsalea!

    Kevättä kohti mennään, pian puutarhasi sävyt muuttuvat ihanaan vihreään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Valkoinen on päivän väri :-) pikku määrä lunta lähetetään sinne teillepäin! Kiitos ihanasta kevätkannustuksesta!

      Poista
  4. Kiitos ihastuttavasta kierroksesta, talvipuutarhassasi on vaikka mitä unelmaa. Sinulla on piristävä tapa kertoa tarinaa, huumorin pilke mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko. Huumori on elämän suola ja sokeri :-) kiva kun kävit!

      Poista
  5. Kiva kun otit meidät mukaan mukavalle talvikierrokselle. Teillä on aika paljon jo lunta. Meillä on paljon pakkasta (nytkin -22 astetta), mutta melko vähän lunta. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Hui onpa teillä paljon pakkasta, toivon että tarkenet siellä. Lunta tulee kokoajan, voin lähettää rekallisen sinnepäin :-)

      Poista
  6. Hrrrr...tuli niin kylmä! Tosin kylmä tuli jo lakanoita levitellessä ulos kuivumaan. Minustakin tuo tuija-aita on hyvä tausta!
    Meillä on etupihalla kaksi valtavan kokoista tuijaa ja lintujen ruoka-paikka on siinä ( ja luumupuu, kastanja ja onnenpensas) ja on ihan paras turva tirpeille. Ja toisen tuijan latvassa on sepelkyyhkyn pesä. Siellä pariskunta kuhertelee kesäisin.
    Meiltä on matkaa Merikarvialle n.50km ja sama juttu kuin Suvikummun Marjalla...lunta ehkä n.2cm. Eipä tarttis paljoo lisää tullakaaa.
    Edelliset postaukset on olleet suloisia...mitä ruusuja ♡
    Hyvää uuden vuoden jatkoa sinulle ja perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä ihana kikkuratukkatyttö. Minulla on ollut ihan samanlaiset kiharat, joista kiusattiin koulussa. Lapsena toivoin, että olisivat suorat...nyt kun ovat lähes suorat...toivoisin olevan kiharat :)

      Poista
  7. Talvinen puutarhaksi on todella kaunis. Kiitos ihanasta retkestä.
    Vau, sait amarylliksen kukkimaan. Ehkä en sittenkään vielä nälkää omia sipuleitani kompostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between ystävällisistä sanoistasi! Älä ihmeessä laita vielä amarylliksiä pois, toivoa on :)

      Poista
  8. ...taas näitä tabletin sanahirviöitä... Ei nälkää vaan nakkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes huomannut, ennnustavat tekstinsyötöt ovat kyllä harmistuttavia!

      Poista
  9. Viehättävä kierros, lumesta huolimatta ja hienoa että päätit sen kukkivaan kuistiisi! Talvipuutarhassa polut, nuo upeat kivipengermät, portit ja köynnöskaaret, pihapiirin rakennukset ja raja-aidat tulevat hienosti esiin. Tuijia parjataan suotta, oikeissa paikoissa ne ovat hienoja, kuten tuossa aidanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Todella kiltisti sanoit puutarhasta, kiitos! Tuijat on super, niistä en luovu :)

      Poista
  10. Oi, ihana kierros! <3
    Noi sun kyltit ja kaikki rakenteet saavat puutarhan näyttämään hurmaavalta talvellakin. Mäkin tykkään tosta tuija-aidasta. Se on kaikkina vuodenaikoina kaunis.
    Minä hamstrasin kukkakaupasta roskiin menevät hyasintit keväällä istutettaviksi... Toivottovasti mies ei hermostu säkillisestä hyasintteja autotallissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Joo, hilavitkuttimien kerääjä, tunnustan :) Tuijat on ihania. Erittäin hyvä, että nappasit nuo hyasintit talteen, saat vielä niistä paljon iloa. Mieheltä ei kysytä näitä tärkeitä asioita :)

      Poista
  11. Kiva kiarros! Teilläki on tuallaane monihyvääne tontti, mitä tällääne tasamaan taapertaja karehtii aiva viheriänä. Ha, haa, luulin ensi, että sulla on Boring-nimistä kuunlilijaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Hauska sana tuo monihyvääne! Noh, kaikessa on puolensa, joskus olisi kiva olla tasamaalla eikä aina keikahtaa nurin kahvikupin kanssa :) Boring-kuunliljaksi voisin kyllä nimetä tuon lajikkeeni, se on niin tasavärinenkin hih.

      Poista
  12. Kiva kierros kauniissa, lumen kuorruttamassa puutarhassa. Aivan ihana tuo rungollinen atsalea.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Atsaleat ovat ihania, bauhausista on muistaakseni tämä ostettu muutama vuosi sitten.

      Poista
  13. Mukava kierros lumisessa pihapiirissä. Teillä onkin lunta enemmän kuin meillä. Hyvä juttu kasvien kannalta, varsinkin kun tuota pakkasta on ollut niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Lumen määrä on tässä välissä ehtinyt vielä lisääntyä. Toivon mukaan teilläkin on sitä lunta tullut suojaksi.

      Poista
  14. Niin kaunis tuo teidän kiviaita :). Kiviaidat ovat niin pittoreskeja verrattuna perus-puutarha-aitoihin. Tosi kaunista teillä muutenkin, oikea talven rauha puutarhassa!

    Minäkin pelkään aina yksin ollessani että joku hullu kurkkiikin ikkunan raosta. Vaikka järkikin sanoo toista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! Minä olen myös hulluna kiviaitoihin. Harmi ettei niitä tehdä enää niin paljoa. Kiva kuulla kohtatoverista! Mitenkäs ne asuntokaupat, onnistuiko?

      Poista
  15. Ihana puutarhasi sopisi minusta hyvin jonkin satukirjan tai romanttisen elokuvan tapahtumapaikaksi. Ja sisällä kukkii niin kauniisti!
    Päivät pitenevät jo selvästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Hih, ihanasti sanottu! Olisipa. En ole vielä edes huomannut päivien pitenemistä...toivottavasti pian.

      Poista
  16. Lumen huputtamat pihakalusteet ja muut koristeet ovat somia ja hauskaa, jos ei tarvitse omaa pihaa kauemmas lähteä löytääkseen Avenue de Parisin!

    VastaaPoista