maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sunnuntaina sataa aina

Vaaleanpunainen Pallohortensia kehittelee nuppujaan varjossa, Pink Annabelle on lajike. Rakastan näitä hortensioita (mikä on oikeastaan vitsi näinkin kuivalla tontilla). Onneksi pallo- ja syyshortensiat suostuvat kasvamaan täällä, muut eivät niinkään. 

Varjon uumenissa Piilu -kärhö (kamalan ruma nimi, mutta tarkoittaa viroksi kuulemma pientä ankkaa) valmistautuu sekin kukintaan

Tähtimagnolia on elpynyt jo aika hyvin. Viime talvi oli kyllä aika kauhea. Kukinnasta oli turha haaveillakaan.

Tässä on yksi tulevaisuuden muokkausunelmakohteista: tahtoisin pienentää tuon sateen alas piiskaaman tarha-alpin pinta-alaa ja vaihtaa väritystä vaaleanpunaiseen, joka minusta istuisi paremmin tähän hopeanhohtoiseen ja tummaan kokonaisuuteen (taustalla oleva puu on koristeomena Musta Rudolf). Pohdiskelen erilaisia korkeita vaaleanpunaisia perennoja. Voisin ostaa pari kappaletta kokeeksi ja testata menestyykö tässä kuivassa kohdassa vai ei. Vasemmalle puolelle kuusen viereen kokeeksi istutin viime kesänä Maitokelloa "Loddon Anna", se on ainakin talvehtinut hyvin, muttei kukkinut vielä. Korkea huntelokasvi on Kultapiisku, siitä en luovu, se on rakas.

Peltonätkelmä on kukkinut nyt pitkään on tosi kaunis sininen (kesä) köynnös, kyllä tätä voi toistekin viljellä. Vaikka enemmän pidän vaihtelevuudesta, se virkistää.  Olisi niin tylsää joka vuosi kasvatella samoja kesäkasveja. 


Tuoksarit aloittelevat kukintaansa piakkoin; tässä on miltei musta lajike Almost black. Taisin kylvää ne normaalia aiemmin kun nyt jo aloittevat.

Kukintaansa aloittelee myös Mustaselja Black Lace, ihana vaaleanpunainen herkku, joka istuu hyvin roosaan kauteeni joka ilmaantui yhtäkkiä jostakin. Puska on kasvanut vähän isommaksi kuin oletin ja nyt on ahdasta. Toisaalta koska tahansa voi tulla napakka talvi, joka jäädyttää sen alas asti. On versonut valtavan hyvin, mutta kasvaakin todella suojaisassa paikassa tuijien edustalla. Kukintonsa on vienyt aurinkoa kohti, ehkä kaipaisi enemmän sitä. 

Nupun on ehtinyt tehdä myös Syyskimikki (hui sana syys), tänä vuonna  varmaan sitten ehtii hyvin kukkia, aina se ei ole itsestäänselvyys. Toisaalta kukinta on toissijainen asia kun kasvilla on näin upea lehdistö. 

Kukka, josta en koskaan saa kunnon kuvaa on tämä vaaleanpunainen Morsiusharso, se on supersuloinen, vieressä kasvaa pinkimpää ketoneilikkaa ja hopeinen on tietysti Nukkapähkämö.

Pallohortensia ei kauheammin pidä sateesta, sen painavat pallokukat notkuvat, mutta se on ihan lempipensaani kuitenkin. Se kasvaa täydessä auringossa ja lehdet ovat siksi aika haaleanvihreät. 

Mademe Plantier -ruusu, valkoinen ja runsasmuotoinen, kaunis. Olen yhä rakastuneempi ruusuihin. Ruusut tahdon jotenkin istutusten sekaan mieluummin kuin erikseen. 

Tässä on ihan typötyhjä kohta paraatipenkissä, joka kaipaa uutta. Kauhean näköinen. Siitä kai kuoli jotain viime talvena, mutten kuollakseni muista mitä. En tiedä mitä haluan tähän, mietin ja odottelen inspiraatiota. 

Kiviportaita on juuri nyt mukava tallustaa kun oikealla on voimakastuoksuiset Duchesse -pioni ja vasemmalla Jasmike. Kukkivat kiviportaat eivät ole vielä onnistuneet oikein...väleihin kyllä siementää yhtä sun toista, mutta mitään korkeita kasveja näihin en tahtoisi. Jotain muurikelloja ähräsin tuonne väleihin joskus, mutta kovin kitukasvuisia ovat. 

Juudaksenpuu on saanut vihertäviä sävyjä kesän mittaan

Samanlainen sadekesä ollut kuin viime kesäkin. Ja kun sataa niin sitä tulee reippaasti. Ei se nyt niin haittaa, päivätkin kuluvat töissä eikä puutarhan tarvitse ainakaan olla janoinen. Jonkin verran odottelen kyllä hengähdystaukoa tästä kaikesta. Viikonloppuna kävimme Loviisan ruusujen hurmaa -tapahtumassa (pojille en maininnut ruusuista vaan naamioin käynnin 1700-luvun tykinlaukauksen houkuttimeksi -olipa muuten jyrähdys, korvat tuntuivat oudoilta pitkään). Hassu juttu, mutten juurikaan nähnyt ruusuja. Kun kaarsimme kotipihaan niin sade alkoi. Kesä on kuitenkin aina kesä. 

36 kommenttia:

  1. Kivan näköiset kiviportaat! Toivottavasti istutuksesi onnistuvat siihen. Tulee varmasti nätti.

    VastaaPoista
  2. Upea tuo lähes musta tuoksari, jotenkin noihin mustiin kukkiin helminä siellä täällä olen mieltynyt, ne ovat kuin piste iin päällä, kokomustaa kukkamaata tokikaan en haluaisi! Hortensioiden kukinta tuntuu olevan aikaisessa ja miellän ne loppukesän kukkijoihin! Aikaisemmin en hortensioista pitänyt, lapsena ajattelin että ne on ilkeiden tätien kukkia, nyt niistä tykkään kovin. Talvi vei multa yhden, onneksi muut säilyivät ja metsässä oleva vaaleanpunasävyinen etenkin hyvin.

    Ei tämä kesä nyt niin sadekesä ole ollut ainakaan meillä, välillä ihanaa aurinkoa ja sitten virvoittavaa sadetta, juuri tullut sopivasti perkausten jälkeen, tykkään, tosin rikkaruohon siemenet saavat taas uutta pontta kasvuun, mutta ei haittaa, tekemistä riittää!

    Edellisessä postauksessasi oli kaunis hohtava valo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Samaa mieltä tuosta, musta on ihana aksenttiväri puutarhaan. Hyvä kun olet oppinut pitämään hortensioista :)

      Teillä onkin sitten ollut kivemmat kelit kuin täällä, meillä on satanut hyvin paljon ja usein.

      Poista
  3. Kaunista kukintaa. Ruusu on upea. Hienot kiviportaat. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Jaahas, sinne teidän pihalle ne sateet ovatkin kerääntyneet! Täällä on satanut tosi vähän tänä kesänä, kasteluletkun jatkeena on saanut olla alinomaa!
    Minullakin vähän sydän hypähti, kun huomasin kimikissä kukkanuppuja, ei nyt vielä, sehän on SYYSkimikki!! Vähän aikaista mielestäni kyllä, juurihan pionit vasta kukkivat parhaimmillaan.
    Pitääpä mennä tarkastamaan mun pallohortensia, joko näkyisi nuppuja. Siellä sinulla jo noin komeasti on kukassa!
    Korkea vaaleanpunainen perenna; yksi tosi ihana on preeriamesiangervo (Filipendula rubra). Aivan ihana hattarakukka. Näitä vaaleanpunaisia mesiangervoja on muitakin lajikkeita, vähän eri korkuisia. Hankin itselle taas tänä keväänä monta lisää :)
    Vähäsateista viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Voi, että näemmä vettä tulee tulee liian vähän tai liikaa. Kiitos kukkavinkeistä, olen joskus tuota mesiangervoa harkinnutkin, mutten ole löytänyt sitä. Olisikohan sille liian kuivaakin täällä. Mukavia kesähetkiä sinullekin!

      Poista
  5. Kauniita, tunnelmallisia (ja aina niin mielenkiintoisia) kuvia sateesta huolimatta. Ruusut ovat kyllä ihania ja tuo Madame Plantier on erityisen ihastuttava.
    Täällä Itä-Suomessa litisee ja paukkuu nyt ihan urakalla. Sade ei vielä haittaa, eipähän tarvitse kasveja kastella, mutta ukkonen kyllä häiritsee bloggaamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara paljon! Voi että, mokomat ukkoset häiritsevät bloggaamista!

      Poista
  6. Upeasti kukkii pallohortensia ja jasmike sinulla. Jos asuisin etelänpänä, hankkisin ehdottomasti mustaseljan. Se on upea;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VOi kiitos Puutarhamyyrä! Mitäpä jos kokeilisit vaan rohkeasti mustaseljaa, ei sitä koskaan tiedä vaikka viihtyisi :)

      Poista
  7. Sulla on kyllä niin herkkuja siellä puutarhassasi. Tuosta ´Black Lacesta` minäkin haaveilen.
    Mun Mme Plantier otti nokkiinsa viime talvesta. Se piti leikata ihan alas, mutta on onneksi versonut uutta kasvua. Kukkia ei tänä vuonna siis tule, mutta onneksi se on hengissä.
    Meilläkin on tullut sadetta, mutta sopivassa määrin. Aina väliin on osunut hellettä ja siksi kaikki tuntuu rehottavankin vähän liian kanssa. Ainakin rikkikset. :D
    Toivottavasti aurinko näyttäytyisi säännöllisemmin teilläkin koko loppukesän.
    Kauniita päiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Mene ihmeessä hankkimaan Mustaselja :) Voi harmi tuota Plantieriasi, onneksi kuitenkin selvisi. Mukava, että teillä sateet ovat pysyneet kontrollissa. Kauniita päiviä sinnekin!

      Poista
  8. Ihanat kiviportaat! Mikä tuoksuttelun paikka.
    Onko kovin kuiva kasvualusta kivien välissä? Mietin, menisikö keltamaksaruoho tai kaukasian maksaruoho. Jos rutikuivaa, niin kissankäpälä vois sopia vaaleanpunaiseen teemaan. Tai miten olisi ajuruohot; saisit tuoksuja lisää. Raunio- tai kivikkokilkkakin olis ehkä kivoja...Nää kaikki olis semmosta alle kymmensenttistä.
    Mulla on karpaattienkelloa, mutta varjossa sen kukkavarret venyy 30 cm korkeiksi. Tai mataahan ne nyt sateessa maata myöten. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! Ja kiitos paljon vinkeistä. Multaa ei oikein ole tuolla väleissä, pitäisi varmaan laittaa. Kilkkoja jo onkin. En saa oikein aikaiseksi kehittää tuota aluetta.

      Poista
  9. Onpa kaunis tuo Almost black ja Madame Plantier on kuin kauneimmasta sadusta. Hienot kiviportaat. Onko paikka kuinka aurinkoinen? Jos on, saattaisi matala ihanasti tuoksuva timjami tai keltamaksaruoho olla hyvä vaihtoehto tuonne kivipolun reunalle. Suvikummun Marja antoi hyvän vinkin korkeasta vaaleanpunaisesta preeria-angervosta. Minullakin sitä kasvaa puutarhassa ja se on todella näyttävä ja kaunis kukkiessaan. Se valtaa tilaa itselleen, mutta ylimääräiset versot on halutessa todella helppo nyhtäistä pois. Suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Kiitos paljon vinkeistä! On kai aika aurinkoinen paikka, luulisin. Olen tuota preeria-angervoa joskus etsinytkin, mutten ole taimistolta löytänyt. Voisin kokeilla kestääkö kuivaa.

      Poista
  10. Meillä taas vasta tämä heinäkuun alku on vaikuttanut hyvin sateiselta (ja viileältä). Sateet eivät tosiaan mene tässä maaassa ihan tasan.
    Ihania näkymiä sinulla on aina.
    Pallohortensia jo kukassa ja syyskimikissä nuppuja. Pitää mennä tarkastamaan oma syyskimikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Teilläkin satelee, harmi. Kiitos paljon kauniista sanoistasi!

      Poista
  11. Siis mitä ihanuuksia sinulla onkaan. Ihastuin tuohon mustaan seljaan, voih. Ja nuo kiviportaat ovat niin kauniit varsinkin kun vieressä kasvaa noin rehevä jasmikepensas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Nyt kipinkapin mustaseljaa hankkimaan. Kiitos kauniista sanoistasi!

      Poista
  12. Minullakin on suunnitelmissa keltaisen tarha-alpin korvaaminen jollainen muulla. Heti, kun saan niin paljon tarmoa, että jaksan ryhtyä kaivamaan tarha-alpin juurakoita pois. Sinänsä en inhoa kasvia, vaan sen voimakasta leviämistä ja valloitushaluja. Ihan väärään paikkaan olen sen aikoinaan istuttanut.

    Loviisan jyrähdys meinasi pudottaa meidät tuolilta. Olimme silloin juuri syömässä ja unohdimme tykkänään kanuunanlaukauksen. Eikä niitä ruusuja todellakaan pahemmin näkynyt. Mutta paljon muuta kaunista tuli sitten nähtyä.

    Hiukan jatkuvat sateet alkavat jo tympiä. Jos tulisi sadekuuro silloin tällöin, mutta että päivä toisensa perään ja kaatamalla joka kerran... ei yhtään kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Sinulla siis sama projekti tulossa. Tsemppiä kovasti! Minäkin ihan pidän alpista, mutta minulla se on väärässä kohdassa.

      Arvaa seisoimmeko parin metrin päässä jyrähdyksestä? Hih. Pojat on poikia.

      Kokoajan vaan sataa, hurjan tylsä kesä. voimia sinne sateeseen myös!

      Poista
  13. Kiitettävästi on meilläki satanu. Erellis kesän toisinto. Ainut hyvä puali on, ettei tartte uusia istutuksia kastella.
    Pallohortessaki jo nuan pitkällä. Multa kuali kaks ja ainokaases on yks varsi. Komiat portahat ja siinä näkyy, että on viälä nurmikkuaki jäliellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Totta, aivan viime kesän kopio. Eipä tosiaan tarvitse kastella. Harmi, että menetit kaksi pallohortsua :( ONneksi jäi yksi. Pikkuisen on nurmikkoa, ei paljon..

      Poista
  14. Kiitos vaan taas raikkaan näköisestä juuudaksenpuusta. Todellakin sen lehdet ovat muuttuneet hieman vihertäviksi. Se vaan lisää mielenkiintoa, kun lehtien värit vaihtuvat eivätkä ne ole tasaisesti jonkun tietyn värisiä.
    Annabellestä on siis punainenkin muunnos. Pidän valkoisista mahdottomasti. Voisi tuon punaisen hankkia kun osuu kohdille. Pallohortensiat kukkivat niin pitkään ja ovat näyttäviä.
    Oma mustaseljani paleltui maata myöden. Luulin jo menettäneeni sen, mutta sieltä juuresta kasvaa nyt uutta versoa. Kukintaa tosin ei taideta saada tänä vuonna. Pidän noista kukista kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene itsellesi kun jaksat täällä käydä! Punainen annabelle on lähes yhtä kiva kuin valkoinen, hauskaa vaihtelua. Voi itku sitä mustaseljaasi, mutta onneksi toipuu hyvin! Minulla ei kuki joka vuosi muutenkaan, olen huomannut.

      Poista
  15. Jotenkin ihanan raikkaan näköistä sateisessa puutarhassasi! Täälläkin on satanut, mutta kohtuudella. Kiva kun maa on ollut koko ajan muokkauskunnossa ja on huoletta voinut siirrellä ja istuttaa. Voi, ostin tuon Black Lace mustaseljan, se oli rakkautta ensi silmäyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maria! Hyvä, että kohtuudella satelee. Kiva kun ostit mustaseljan!

      Poista
  16. Onneksi se tarha-alpi on helppo repia pois :). Se on kyllä kova valloittamaan kaiken. Jotenkin söpö tuo mustan tuoksuherneen nimi, ''lähes musta''. Joillain kukilla on niin mielikuvitukselliset nimet että tuollaiset jää mieleen. Aivan ihana tuo Juudaksenpuu. En koskaan ollutkaan kuullut ko. puusta. Mutta ihanan purppuraiset lehdet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! Minulla alpi ei ole levinnyt jostain syystä. Selkeä nimi on ainakin tuoksarilla :)

      Poista
  17. Ihana kurkistus jälleen puutarhaasi! Se on hyvä, että on aina pientä projektia vireillä, pysyy unelmien tavoittelun meininki yllä =) Sadetta on saatu, aurinkoa toivoisin jo kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Välillä voisi vaan paistaa edes kokonaisen päivän!

      Poista
  18. Juu, sataa sunnuntaisin ja joka muukin päivä...
    Pohjavesi on varmaan kohta niin korkealla että tulee nurmikon yläpuolelle;)

    VastaaPoista