torstai 17. helmikuuta 2011

Rusokirsikka (Prunus Sargentii)



Rusokirsikasta asiaa Lauralle :)

Hän on kyllä kaunis ja ihana. Tämä yksilö ei ole se kuunliljapenkissä oleva vaan pihamme toinen rusokirsikka. Hintaa oli 29 euroa. Kuunliljapenkki on aika kuiva, joten kirsikka riiputti kuumana viime kesänä kovasti lehtiään ahkerasta kastelusta huolimatta. Toinen yksilö kasvaa muhevammassa rinteessä ja tuntuu ainakin viihtyvän hyvin. Omat yksilöni eivät vielä istutusvuonna kukkineet. Lehdet ovat todella kaunismuotoiset, isot kirsikanlehdet. Syysvärikin on kaunis, kirkuvanpunainen.

Meillä on lähellä kerros- ja rivitaloalue nimeltään Rastaspuisto, jossa on istutettu pihapuiksi pienille etupihoille rusokirsikoita. Ja voi mikä näky on kun ne kukkivat! Ilma on kuin täynnä vaaleanpunaista vaahtoa parhaaseen kirsikankukkajuhlatyyliin. Seurasin ihastuneena kun jotkut ihmiset mykistyivät tuon näyn edessä. Viime toukokuussa kukinta kesti vain muutaman päivän, koska hellejakso osui juuri kukinta-aikaan. Odotan jo innolla tämän kevään kukkajuhlaa, lasteni tarha on rivitaloissa joten tarkkailen tilannetta päivittäin. Yritän napata kuvia. Toivottavasti joskus kotipihallekin saisi samaa tunnelmaa.

Rusokirsikan nimi on mielestäni erityisen kaunis. Kansainvälinen nimi Sargent´s cherry herättää jostain syystä ajatuksen siirtomaatyyliseen viidakkopukuun pukeutuneesta sotilashenkilöstä. Hih. Puu on kuitenkin kuulemma nimetty C.Sargentin, kuuluisan kasvintuntijan mukaan.

Kuvasta näkyy myös miten ilkeän lähellä naapurin talo on. Rinteeseen on istutettu tupla-aidanne, brabantintuijaa & pihasyreeniä. Syreeni lähti vihdoin hurjaan kasvuun viime kesänä ja toiveissa on, että näkymä on jo osittain peitossa ensi kesänä. Meillä myös tuulee aina, joten olisi mukavaa, että aidanne suojaisi myös vähän.

2 kommenttia:

  1. Hei, mistäs rusokirsikkasi löysit?

    T: yks, joka haluaa saman puun pihalleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kääk, nyt en muista enää tarkalleen oliko Taimiasta, Plantagenista vai netistä? Mutta ainakin eilen näin Plantagenissa ja Muhevaisella Rusokirsikoita, kyllä niitä on varmaan useimmilla taimistoilla, hinnat vähän vaihtelee vaan.

      Poista