perjantai 3. maaliskuuta 2017

Maaliskuuta tervehtimässä


Olen onnellinen maaliskuusta ja "talvisodan" loppumisesta. Mieleen tupsahtelee keväisiä ajatuksia kun liukastelee jäisillä poluilla ja kahlaa loskassa. Jotenkin sitä mieltää, että elämä voittaa kun tammi-helmikuu on ohitse, mutta oikeasti maaliskuu on aika talvinen kuukausi. Tämä talvi alkoi aikaisin joten talven todelliseksi kestoksi tulee tällä kertaa 5 kk, se on hurjan pitkä aika...ei ole ihme, että me suomalaiset hullaannumme kesästä täysin, on syytäkin. Pieniä lumikelloja kuitenkin tupsahtelee sinne tänne, on vähän hassua, että tänä keväänä he haluavat esiintyä yksin eikä ryhmässä.
Näsiä on valmiina aurinkoisia päiviä varten, koko viikko on ollut arjenharmaa ja sateinen. Nämä kuvat näppäilin tänä iltana kuuden aikaan, oli vielä lähes valoisaa. Lunta alkoi hiljailleen pudota taivaalta
Olen tässä miettinyt muun muassa sellaista, että kirsikkapuiden kasvattaminen pitäisi olla lakisääteistä, kaupasta raahailen lohdukkeeksi kirsikkapuun oksia
Ja että portaan pielessä tulee viimeistään maaliskuussa olla kevätkukkasia, orvokkeja tai sibuleja, maaliskuussa pääsee etsimään kaupan rullakosta sen kauneimman sixpackin. Hieman kovia kokenut jouluruusu kurkistaa lumen ja jään keskeltä

Maalis- huhtikuussa kylvän kuistilla roppakaupalla tuoksuherneitä ja kesäköynnöksiä ja mietin niiden loppusijoituspaikkaa. Tahtoisin lisää villikukkia puutarhaani...tuoksuttelen narsisseja
Valkeat aamut raottavat luomia hellemmin ja varmemmin. Sukset, monot ja luistimet voi nakata pölyyntymään kaapin perukoille. Rohkelikko vie kolankin, mutta niin rohkea en vielä ole...
Jotain pientä ja söpöä sieltä mullasta ja jäästä nousee, jännityksellä ja ilolla seuraan...En muista yhtään mitä laitoin minnekin, tahdoin yllättää itseni nimittäin
Ostan kukkia, kukkia (kunnes oma piha kukkii)! En tiedä mitään järkevämpää rahankäyttökohdetta, joka tuottaisi iloa yhtä paljon 🌸

Maaliskuussa ensimmäinen taimisto aukeaa ja saa minut asiakkaakseen noin 99,9 % varmuudella. Kiitos kun saavuit viimein maaliskuu ☂☂☂

34 kommenttia:

  1. Voi, jo toinen lumikellopostaus tänään. Taidan ottaa hiustenkuivaajan ja mennä pihamaalle tekemään kevättä. Meillä on vielä ihan liian talvista. Yhdyn kiitoksiiksi: tervetullut maaliskuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Minä näin ekan lumikellon Helsingissä jo viikkoja sitten :) Ehkä tuo hiustenkuivaajaniksi olisi hyvä idea :)

      Poista
  2. Minä kävin tänään nenä maassa kiinni läpi koko pihan, mutta vielä ei lumikellot pilkistelleet. Ihanaa, että jossain jo kurkkivat. Talvi on kyllä luvattoman pitkä. Pärjäisin hyvin parin kuukauden mittaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta! Voihan, pian ne sieltä nousevat sielläkin. Talvi on näännyttävän pitkä, lyhyempi riittäisi kyllä meille hyvin...

      Poista
  3. Vaikka toivoisi, että omistaisi huippumuistin, tässä asiassa olen kanssasi niin samaa mieltä: ei muista, mitä kaikkea on tullut istutettua, ja saa aina yllättyä iloisesti, kun kevät koittaa! Ulkona ei vielä näy mitään, mutta sisällä jo vihertää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku! Minä en edes toivo, on niin hurjan kiva yllättyä! Pian on kevät, ihan pian :)

      Poista
  4. Sieltä lumen keskeltä jo pilkistelee elämää.
    Iloisia yllätyksiä on luvassa.
    Meillä ei vielä mitään näkyvissä.
    Mennään nyt näillä ostokukilla ja -sipuleilla.
    Mikä taimisto avaa maaliskuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Pian on teilläkin, olen varma! Ja onneksi kaupasta saa. Ainakin Marketanpuistossa oleva Träskändan puutarha ja Taimia-liikkeet Espoo/Helsinki mainostivat avaavansa maaliskuussa. Ja Kukkatalossa tuumasivat, että saattaa heilläkin avautua. Ihanaa.

      Poista
  5. Täällä puutarha uinuu vielä lumivaipan alla. Vielä en ole päässyt lumikellojen tai muidenkaan kevätkukkien piippoja tiirailemaan muualla kuin sisällä. No kunhan vain tuo lumi sulaisi, niin kevät pääsisi kunnolla vauhtiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutarhamyyrä! Voih, pidän peukkuja jotta lumenne sulavat pian. Kohta pääset sitten tutkailemaan mitä siellä on :)

      Poista
  6. Oi ihanaa, eka lumikello jo! Kun itselle tulee ikää lisää, joka vuosi talvi tuntuu aina uuvuttavammalta kuin edellinen. Se pimeys ja kylmyys. Kyllä nyt jo onneksi huomaa valon lisääntymisen päivän pituuden kasvaessa, se tekee hyvää! Ps. Mielen Lumossa on käynnissä arvonta, jossa palkintona on lippuja Turun Piha & Puutarha -messuille. Jos ei itselle nappaa, vinkkaa vaikka kavereille. Varsinais-Suomen alueelta nyt ainakin jaksaa Turkuun asti lähteä messuilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Intianminttu! Kyllä, juuri näin, ikä tuntuu lisäävän tuskaa..ehkä vanhemmiten alkaa kaipaamaan enemmän aurinkoa elämään :) Nyt jo huomaa valon! Kiitos paljon tuosta arvontavinkistä, tulen katsomaan!

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja kevään tuntua on jo kuvissa. Meillä on vielä runsas puoli metriä lunta, mutta ihanaa kun ollaan jo maaliskuussa, eli kyllä se kevät sieltä tulee. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Hurjan paljon lunta teillä. Onneksi sentään maaliskuu ja toivoa keväästä! Mukavaa kevään odotusta sinulle!

      Poista
  8. Samoissa tunnelmissa ollaan - maaliskuu on kuitenkin jo menossa. Pieniä kylvöjä on ollut pakko tehdä sisämullassa, sillä ulkona jatkuu vielä kohmeinen olotila! Voi tuota kirsikkaa -se on niin keväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko! Ihana kuulla, että samoissa tunnelmissa :) Kylvöt helpottavat kyllä tätä kevättuskaa. Olen vain niin saamaton..

      Poista
  9. Maasta se pienikin ponnistaa 🌱🌱 Söötti ylläripiippo 💟
    Maaliskuu on pitkä kuukausi ja sää vaihtelee. Mutta kuukauden päästä on jo huhtikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Huhtikuu toivottavasti tuo meille helpotuksen eikä tarvitse niin kovasti pelätä pakkasia...ehkä. Kevätiloa sinulle toivotellen!

      Poista
  10. Miten suloinen lumikello <3 Samaa mieltä kukka-ostoksista, parasta rahankäyttöä ikinä. Nimimerkillä hain tänään kaksi kassillista kukkasia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Aivan ihanalta kuulostaa tuo kaksi kassia! Kävinkin heti kurkkimassa mitä ostit :)

      Poista
  11. Kukat tai kasvit, ovat varmasti ihan sieltä järkevimmistä rahankäyttökohteista;)
    Ja kukka-aiheinen tapetti, sanoo hän, joka sellaisen tilasi:) Sandbergin Mandaleen light grey oli lopulta mun valinta.
    Meillä on vielä sen verran reilusti lunta, ettei mitään piippoja näy, mutta eiköhän sekin pikkuhiljaa hupene ja pääsee kunnon tutkimusretkelle omalle pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni! KYÄ näin on! Ihana tuo tapetti, niin kaunis ja sopii Pioni-nimimerkkiisi hyvin :) Toivottavasti lumet sulavat nopsaan!

      Poista
  12. Teillä kevät siellä pidemmällä kuin meillä kuvista päätellen. Itsekin olin mielissäni maaliskuun alkamisesta, vaikka talvesta pidänkin. Tosin nyt saisi jo riittää lumi ja pakkaset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma! Nyt saisi kyllä riittää, kevät meille kaikille kiitos :)

      Poista
  13. Kyllä, vaikka täällä meillä on puoli metriä lunta, maaliskuu on selvästi kevätkuukausi! :)
    Ihana kurkistus kevääseen täällä blogissasi.
    Aurinkoista sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Kyllä ne siitä hupenee, kevät on! Ihanaa aurinkoista kevättä sinulle myös!

      Poista
  14. Niin ihmeellistä, että siellä on jo ihan oikeita kevään merkkejä, lumesta huolimatta, mikä ilon aihe! Maaliskuu tosiaan on vielä yleensä talvinen, täälläkin talvi vain on kirinyt otettaan. Mutta auringolla on jo voimaa niinä päivinä kun se näyttäytyy. Voi taimistot, niiden avautuminen on jokakeväinen juhlahetki... ajelimme eilen pohjoisesta kotiin ja matkan varrella olivat taasen Särkän taimisto sekä kyltti Blomqvistin taimistollekin, molempiin pitäisi päästä joskus käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kyllä sielläkin varmasti lumen alla uinuvat merkit! Harmillista, että tämä talvi vain jatkuu kun itse olisi valmis puutarhuroimaan. Ei auta kuin odottaa...Ihanat nuo taimistot, olisipa upea käydä siellä ja myös lakeuden vihertaimistolla jos se on lähellä?

      Poista
  15. Samoja tuntemuksia täälläkin! Talvi on selätetty ja kevättä kohden kuljetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Kiva kuulla, että sielläkin kevättää jo :)

      Poista