keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kirsikankukkia myrskytuulessa

Koska se kevät alkaa, kysyi ystäväni eilen. Pakko myöntää, että pieni totuus piilee kysymyksessä, yleensä toukokuu on keväisen kaunis. Nyt tuntuu syksyiseltä. Hennot kirsikankukat tärisevät myrskytuulessa.

Prunus sargentii

Ihmeellisen kauan on kestänyt Rusokirsikan kukinta. Perjantaina alkoi. Onkohan yhtään kukkaa enää jäljellä näin vaarallisen tuulen jälkeen. Kaksi rusokirsikkaa muodostaa eräänlaisen kaariportin kiviportaiden luo...romanttista..

Prunus Kurilensis Ruby

Kun sain oman pihan niin tiesin, että unelmani tulee olemaan kirsikankukat. Ja että pyrin maaliin pikkuhiljaa. Kasvien hankkiminen on aika kallista. Puu per vuosi on aika passeli. Pensaat ovat onneksi vähän halvempia. Tässä harrastuksessa voi sydänkin särkyä. Riippakoristekirsikan menetin kolmen vuoden jälkeen jäätävän kovan ja pitkän talven aikana. Ostan kirsikkani pieninä ja edullisinä, siinä säästää ja ne kotiutuvat paremmin, mutta kukintaa ja kukoistusta joutuu silloin yleensä odottamaan kauemmin. Itse pidän odottelusta puutarhassa.

Prunus cerasifera Matyunin eli Kirsikkaluumu Punainen paroni

Nyt kukkivat vasta aikaiset japaninkirsikat ja Kirsikkaluumu. Myöhemmin on pensaskirsikoiden vuoro. Suklaakirsikka, Kirsa ja maanmyötäinen Lamohietakirsikka kukkivat usein samaan aikaan valkoisin kukin. Accolade ei kuki vielä tänä vuonna kun ostin sen vasta viime vuonna hontelona keppinä. Pilvikirsikkakin on nuppuvaiheessa vielä. Viimeisimpänä kirsikoistani kukkii pensasmainen Mantelikirsikka, joka kukkii valkoisin kerrotuin kukin. Ensimmäistä kertaa meillä on nyt myös noin metrin mittainen itsepölytteinen Imeläkirsikka Sunburst. Toivottavasti onnistuisi saada joskus herkkukirsikoitakin, ne ovat niin makoisia. Vaikea vaan kuvitella, että jotenkin ehtisi ennen lintuja napata kirsikoita täällä...

Pidän enemmän yksinkertaisista kirsikankukista kuin kerrotuista. Ja mikä onni, ne ovat yleensä kestävämpiäkin. Sellaisista superkerrotuista hattarakukista saattaa joskus tulla yli-imelä olo. 

Prunus Kurilensis Ruby (Kuriilienkirsikka), on ostettu viime vuonna, lapun mukaan  valkoinen Brilliant mutta taitaa sittenkin olla Ruby eli se pinkimpi
Prunus serrulata Kanzan (tai Kwanzan) teki viime keväänä ensimmäistä kertaa yhden kukan, se on jo yli viisivuotias täällä, mutta ensimmäisenä talvena öljyntäyttäjä katkaisi sen poikki keskeltä. Yksi oksa versoi kuitenkin vielä, ihana juttu. Kukki myöhemmin kuin Rusokirsikka joten vielä ei tiedä kukkiiko tänä vuonna. 

Prunus Incisa Kojo-no-mai (Japaninkääpiökirsikka) eli uusi äitienpäiväkirsikka, istutin sen kuunliljapenkereeseen muiden seuraksi. Hassunpörhelö olemus.

Valkoiset kirsikankukat ovat vasta avautumassa

Odotan jo ensi vuoden kirsikkaunelman hankintaa, siitä tulee ihanaa...

19 kommenttia:

  1. Ihanaa kirsikkajuhlaa puutarhassasi!

    VastaaPoista
  2. Oi sentään siellä jo paronikin on avannut kukkansa<3 Jotenkin minustakin tuntuu, että kirsikka/vuosi omalle pihalle, voisi olla ihan kiva juttu:)

    VastaaPoista
  3. Onpa sinulla jo hieno kokoelma kirsikkapuita. Voi vain kuvitella miten kauniita ne ovat kukkiessaan. Minulla on vain ja ainoastaan suklaakirsikka, jonka hankin viime vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko. Suklaakirsikka onkin aivan ihana, kauneus ja hyöty samassa!

      Poista
  4. Niinpä, koska se kevät alkaa?? Nyt on niin kylmä, et kaivoin toppatakin takaisin esille...Sinulla on oikein kirsikkalaakso siellä, ihania. Mulla ei ole yhtään kirsikkaa, olisko jotain pikkuista, kestävää ja kaunista suositella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Minullakin muuten toppatakki :) Mieluusti suosittelen, tulee heti mieleen Kääpiömanteli eli Prunus tenella, pikkuinen ruusunpunakukkainen kirsikkapensas jonka pitäisi menestyä aina nelosvyöhykkeelle asti! Minulla ei sitä vielä ole, mutta olen nähnyt kukassa, tosi suloinen! Hinta noin 20 euroa.

      Poista
  5. Samalta tuntuu täälläkin. Koleaksi meni, liiankin kanssa.

    VastaaPoista
  6. Olenkin aikaisemmin ihmetellyt, miten sinulla riittää noita kaunottaria jatkuvasti kuvattavaksi.
    Kirsikkankukkakevät kuulostaa ihan unelmalta. Toivottavasti saat vielä muutaman aurinkoisen päivän ihailla niitä.
    Lämmintä kevättä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Hui mitä tarkoitat, taidan olla kasvirohmu...aika koleaa ja sateista yhä, taitaa tulla vähän välivuosi :(

      Poista
  7. Ihania kirsikoita. En tiennytkään, että sinulla on niitä noin paljon. Muutaman vuoden kuluttua kevät on yhtä kirsikankukkaa. Kevään alkua odottelen minäkin. Tai siis niitä aurinkoisia ilmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Joo minä vähän keräilen kirsikoita. Toivon mukaan teillä keväistyisi pian. Täällä ei vielä...

      Poista
  8. Hieno kokoelma kirsikkapuita! En tiennyt, että niistäkin on tuollaisia pensasmalleja. Sellainenhan saattaisi mahtua tähänkin pihaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Insinööri. Pensasmalleja on tosiaan suht paljon erilaisia, valko- tai vaaleanpunakukkaisia. Mahtuu hyvin pihaan kuin pihaan :)

      Poista
  9. Ihanat! Olin kerran Japanissa kirsikkojen kukinnan aikaan. Oli aika vaikuttavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Varmasti on ollut ihanaa Japanissa! Minä yritän saada tänne kotiin pienen oman version siitä :)

      Poista
  10. Onpas hassun suloinen tuo japaninkääpiökirsikka! :) Uudelle ihalle aion istuttaa muutaman rusokirsikan, ovat niin valtavan kauniita kukkapilviä! Ihan tolkuttoman hyinen keli, pari päivää on myrskynnyt ja satanut niin, että jos ei paremmin tietäisi, luulisi olevan syksy. Toivottavasti pian lämpenisikin. Kivaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista