torstai 21. toukokuuta 2015

Puutarhakierroksia

Ruusumantelin kerrotut nappikukat avautuvat, kaksi päivää peräkkäin paistoi aurinko, on aihetta iloon
Villitulppaaneista myöhäisemmät kukkivat kivikossa, lajike on Tulipa hageri little beauty, pikku kaunotar hän onkin, aivan nimensä veroinen
Ihaninta on puiden lehteentulo, Pylväshaavalla on kauniit kuparinväriset nuoret lehdet jotka kahisevat tuulessa. Aurinko on paistanut muutaman päivän, mutta tuuli on ollut kova. Ikkuna on kuistin, siellä istun huonoilla keleillä haaveilemassa
Lähikuvassa kaariportissa kasvavan Marjatuomipihlajan omenankukkia muistuttavat kukinnot
Kivikossa repalelehtinen Japaninvaahtera on tullut lehteen, terävät piipat kuuluvat lilanvärisille pikkuiriksille
Ihanimmilla puilla ja pensailla on nuoret mausteisen väriset lehdet, tässä Sirotuomipihlaja, Katsura, Mustaselja ja Tumma kaunotar yhdessä. Taustalla Viiruhelvet nousevat ja Kurjenpolvi Raven kukkii pian tummanlilan värisin kukin
Isotuomipihlajat ovat lemppareitani, ihan tavallisia
Tuoksuköynnöskuusaman kukinta on alkamassa. Oli kyllä jännä kokea ensimmäinen talvi vihreän kuusaman kanssa, se ei pudottanut ollenkaan lehtiään.
Tarhavarjohiippa Lilafeellä on myös kuparinhohtoiset lehdet kun ne avautuvat, muuttuvat myöhemmin vihreiksi. Istutin nämä Katsuran ja Mustaseljan luo kun tahdoin nähdä yhteensopivat värit...minusta todella kauniit. Kukkanuput ovat lilat kuten nimikin kertoo.
Meidän ja naapuritalon kapean kujanteen puolelle haaveilin jotain pylväsmäistä puuta, mutta luonto ehti ensin. Olisikohan itsekseen rajalle tullut nyt jo muutamassa vuodessa isoksi kasvanut puu jokin jalava? Joka tapauksessa se on minusta huippu...näkyy kirjastohuoneen ikkunasta sisällekin. Naapuri varmaan luulee minun istuttaneen sen...siitä tulee iso.
Koristeomenoiden lehdet ovat niin kauniita...Makamik.
Olo on vähän ontto kun muutama vuosi sitten päätin istuttaa vain monivuotisia tulppaaneja...luin kaiken käsiini saaman materiaalin. Monivuotiset eivät ole vaan yhtä herkän kauniita kuin ne kerran kukkivat (pikkutulppaaneja lukuunottamatta). Kuvassa kuunliljapenkereessä Kuriilienkirsikan seurassa jokin apeldoorn-tulppaani sekoituspussista. Parhaiten minullakin uusivat kukintansa vuosi vuodelta apeldoornit, fosterianat, Darwinit ja tietysti villitulppaanit.
Sirotuomipihlaja jatkaa kukintaa aika pitkään
Tumman kaunottaren nuput (koristeomppu)
Tulipa Ollioules. Myöhemmin pergolassa kukkivat lempitulppaanini laventelin väriset Bleu aimablet yhdessä tulipa orphanidea flava -vaaleankeltaisten kreikantulppaanien kanssa. Vaikka Villi niitty -kauppa lopetti niin heidän kulttuuritekonsa ja perintönsä elää eteenpäin ainakin minulla kasvitieteellisten tulppaanien muodossa.
Kaikki köynnökset ovat heränneet henkiin mikä tuntuu niin kesäiseltä. Kiinanlaikkuköynnös kuvassa, taustalla Ruosteviini ylhäällä pergolassa. Kaikki kärhöt ovat oikein pirteitä runsaista sateista johtuen ja useimmissa on jo kukkanuputkin. Viiniköynnökset tekevät myös lehtiä.
Japaninkääpiökirsikka on nyt kukkeimmillaan
Jalo-onnenpensas kivikossa on nyt tosi keltainen, miltei kukintansa lopussa. Kohta tulevat lehdet kukkien tilalle.

Kevät etenee omaan tahtiinsa, puutarhakierrosluku kasvaa..tietokoneeni irtisanoutui, yritän lainakoneella kierrättää ja se on vähän hankalaa. Muutoin tuntuu miltei kesältä vaikka sataa, on vähän lämmennyt ja kaikkialla on niin vihreää. Koulutkin loppuvat ihan kohta. Kaikki sujuu kuten aina vaikka välillä itse luulee luonnon vitkuttelevan. Kullerotkin kukkivat niinkuin aina koulujenlopetusviikolla. Siitä alkaa kesä. On tämä kevät-kesäkausi niin hämmentävän lyhyt Suomessa. Hyvä jos kierrokset kovenee.

24 kommenttia:

  1. Todella ihana ruusumanteli. Valitettavasti arkuutensa vuoksi ei sovellu omalle pihallemme.Tonttisi rajalla kasvava puu on mitä ilmeisemmin vuorijalava. Se on nopeakasvuinen, isoksi kasvava puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Miten olisi kääpiömanteli prunus tenella? Pitäisi mennä vitosella-kutosellakin? Kiitos paljon tuosta Vuorijalavatunnistuksesta! Tulee siis jätti, arvasin :)

      Poista
  2. Kuparinvärisinä avautuvat lehdet ovat niin kauniita ja kukkivat pensaasi ihania!

    VastaaPoista
  3. Sulla on vaikka mitä erikoista siellä, kuin karkkikaupassa. Tuo katsura on munkin suosikkilistan kärjessä. Ruusumanteli tulee vastaan tällä hetkellä joka paikassa. Taitaa olla tämän kesän trendikasvi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Katsura on kyllä ihana. Onko ruusumanteli in? En tiennytkään, luulin, että se ruusuherukka joka kaikilla tuntuu olevan.

      Poista
  4. Alkaa tekemään mieli uusia kasveja sinun postausta lukiessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria K! Olisi kiva kuulla mitä alkoi tehdä mieli :)

      Poista
  5. Tuo Ollioules-tulppaani on pakko laittaa korvan taakse, tuo väri on kuin sorbettia! Minäkin olen harkinnut että alkaisin suosimaan enemmän luonnonlajeja sipulikukissa. Väreissä ei ehkä ole niin suurta valinnanvaraa mutta ainakin olisi luotettavia :). Tuoksuköynnöskuusamat ovat ihania, ja aika erkoisen näköisiä kukkiessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri! "Olli" on kyllä nätti. Sorbetti oli juuri hienosti sanottu tuosta värisävystä! Luotettavuus on hyve jota itsekin tavoittelen. Köynnöskuusamat on tosiaan vähän outoja loppujen lopuksi. Hyvä tuoksu!

      Poista
  6. Onpas sinulla paljon ihmeteltävää ja ihasteltavaa jo nyt, kateeksi käy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Insinööri, älä sentään, minä kahehdin vastaavasti marjojasi!

      Poista
  7. Ihailen kyllä puutarhaasi. Ja sitä, että olet saanut siitä rakennettua noin kauniin pienellä budjetilla. Salainen lehto on viehättävä. Harmi, että tietokoneesi simahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Ystävällisesti sanoit! On tähän kyllä kaikki liikenevä uponnut. Lainailen miehen konetta :)

      Poista
  8. Niin kaunista ja ihanaa, puutarhasi on pieni paratiisi, suloisuuksien aarreaitta! Mieletön kukinta japaninkääpiökirsikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Ei nyt sentään paratiisi, söpöstelyä kylläkin :) Japsikirsikka on kyllä aika runsaskukkainen, toivon mukaan. talvehtii

      Poista
  9. Herrajestas, mikä kukkameri tuo japaninkääpiökirsikkasi! Voitko laittaa yhteystietosi mun sähköpostiin tinasdecoration (ät) wippies.fi sikäli mikäli haluaisit saada purppuraorvokkilähetyksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina! Voi ihan liikutuin tuosta purppuraorvokista!! Olet ihana!! Laitan viestiä :)

      Poista
  10. Monet puut ja pensaat ovat todella kauniita lehteentullessaan. Värit ovat herkullisia ja heleitä. Mahtava kukinta sun japaninkääpiökirsikassa!!

    VastaaPoista
  11. Niin paljon kauniita ja mielenkiintoisia kasveja!
    Kaikki tulppaanisi ovat minusta aivan ihania, ja on kiinnostavaa nähdä omena 'Makamik'. Istutin sellaisen tänä keväänä - täällä lehdet ja kukat ovat vasta pieniä nuppuja.
    Kaunista helluntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Oi Makamik on tosi kaunis, hyvä valinta. Minulla se katkesi puoliksi katolta tulleiden lumien voimasta mutta onneksi elpyi

      Poista