maanantai 18. toukokuuta 2015

Salaisessa lehdossa

Salaisen lehdon rakennusprojekti etenee pikkuhiljaa. Alue on pieni ja vaatimaton, mutta tuottaa kyllä iloa meidän perheelle. Sinne pääsee viipottamaan kahdesta eri salakäytävästä ja se on tietysti lapsista hauskaa. Keräilen sinne pikkuherkkukasveja omasta pihasta, ystäviltä olen saanut myös ja taimistoiltakin jos löydän kohtuuhinnalla. Sellaista sinikämmentä vähän tekisi mieli, mutta hui kun ovat niin hirveän kalliita. Neljä kertaa olen jo hypistellyt sitä eri taimistoilla ja neljä kertaa olen sen kieltänyt. 
Paraatipenkin lopussa, toisen sisäänkäynnin kohdalla kasvaa esikkoja ja uudet messuilta ostetut jouluruusut. Punainen esikko on Lauralta Paratiisinpalasesta ja se on ihana! Punainen on lempivärini. Rusokuusaman juurella on Piilu-kärhö. 
Sisemmälle mentäessä paraatipenkistä lehtoon päin, oikealla on sininen puoli, kerään siihen sinivalkoisia kasveja ja vasemmalla punainen puoli, jossa punertavia tai valkoisia kukkia. Syksyllä laitoin aletulppaaneja tänne, ne nousevat aika myöhässä kun levitin paksun kerroksen lehtikompostia koko alueelle.
Valkoinen alppikärhö albina plena kiipeilee Rusokuusamien oksilla
Vuokkoja kasvaa sinisenä, valkoisena ja keltaisena sitten paraatipenkin puolella. Siirsin vielä sen vaaleanpunaisenkin tänne, syteen tai saveen...
Sateessa en saanut kunnon kuvaa, mutta Pink delight -valkovuokosta on kyse, aloittaa vasta kukintaansa parhaillaan
Sitten lehdossa kasvaa joitakin pikkuherkkuja kuten tämä Trillium grandiflorum plena eli kerrottukukkainen valkoinen kolmilehti jonka olen saanut postitse Ruotsista. Se ei ole vielä avannut kukkaansa. 
Ja kevätlinnunherne, luonnonkukka, joka kukkii liloin tuoksuhernemäisin kukin...ei kuki vielä sekään.
Orvokkeja keräilen myös lehtoon, tässä valkoinen perhosorvokki
Särkynytsydän kasvaa "punaisten" puolella, tulee kansalaissota mieleen...
Sinivuokko roosansävyisenä joka löytyi sieltä kevätmessuilta
Kiurunkannuksia on punaisena ja sinisenä, tämä on Corydalis flexuosa 'Père David', olen heikkona kasveihin joilla on ranskankielinen nimi...
Oikealla puolella polkua on siis punainen puoli; särkynytsydän, vaaleanpunainen tuoksuorvokki Coeur d´Alsace ja vaaleanpunainen valkovuokko. Valkovuokot ja kielot mukana sekamelskassa
Ne eivät kyllä lainkaan noudata rajamerkkejäni,  menevät minne lystäävät. Valo tulee pienoislehtoon kauniisti suurimman osan päivästä, vielä ilta-auringon kevyet säteet laskevat viimeiseksi.
Leikkimökin seinää oli pakko hieman somistaa kukilla ja kylteillä, autotallista löytyi puulevy ja vanhat kannattimet
Lehdossa kattoa muodostaa Rusokuusamat, Aroniat ja Kaarisyreenit
Kaarisyreenin kukkanuput halaavat itseään, söpö näky
Minikokoinen penkki on estämässä kissojen vessakäyntejä...
Sitä kuusta kuuleminen jonka juurella asunto...havu on kartiovalkokuusi Picea glauca Sander´s blue.
Talo ja penkki ovat Koiramäen pajutallilta, tai tajupallilta kuten ystäväni vahingossa sanoi. .Hih. Siellä olisi ollut täydellinen tuoli salaiseen lehtooni. Joskus harmittaa todella olla köyhäläinen. Sitten taas muistuttaa itseään, että tavaraahan se vain on ja yrittää olla kekseliäs.
Eihän tämä saunajakkara ole ideaaliratkaisu, mutta kyllä siinä voi levähtää nojaten leikkimökin seinään. Metsää siivotessani löysin muutaman kivenpalasen, nyt säilyy jalat kuivina istuessa, maa on aika mutaisaa täällä lehdon perukoilla. Siivousprojektissa löysin myös metallisen uudenvuodenraketin kehikon josta saa varmaan tehtyä verhokatoksen salaperäisyyttä tuomaan. 

Vaikein juttu on saada yksityisyyttä erään naapurin suuntaan. Isot harvahapsikuuset varjostavat ja imevät energian rajalla. Kompostinurkkauksessa kasvaa raparperia itse muotoiltuna Punaherukkapuu, viherherukkapuu ja talvella otetusta oksasta aloin muotoilla mustaherukkapuuta. Aluskasvillisuutena metsämansikkaa. Kaksi jasmiketta ja tammihortensian olen siis myös istuttanut. Pieniä kuusentaimia olisi vielä mukava istuttaa ja muotoilla. Sitten vain odotellaan ja hoivaillaan jotta kasvit olostuvat ja kasvavat...

14 kommenttia:

  1. Tuo on aivan ihana ja mitkä tilpehöörit! Mahtava tunnelma. Ja vaikka mitä herkkukasveja! Olet ihmenainen, kun saat kaiken tämän omine erityistunnelmineen mahdutettua muutamaan neliömetriin!!

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus tuota minilehtoa! Kaikki näyttää niin suloiselta ja kutsuvalta, oikea kasvien aarrepaikka rekvisiittoineen, tuonne haluan hetkeksi tunnelmoimaan! Sain muuten idean, haluan tänne kuusaman tai enemmänkin, jonnekin metsäpuutarhan liepeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Kuusamat on minusta ihania, mitä niistä ajattelit? Minusta sopivat niin hienosti metsäpuutarhaankin.

      Poista
  3. Ihana pikku mökki, varmasti lapsienkin mieleen :) Sulla on niin kattava kasvikokoelma, että ihastun joka kerta! Sinikämmen kaikissa väreissä olisi kyllä kiva, mutta kuten sanoit, niin tuhottoman kalliita ne ovat. Puutarhaan saisi menemään kyllä omaisuuden, jos vain olisi semmoinen, mutta sinnikkäästi uskon, että ei se raha kaikkea ratkaise!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Lapset täällä tosiaan leikkivät ja minä. Sinikämmen olisi aivan ihana, en tajua mikä siinä maksaa...raha ei saa ratkaista, siinä olet niin oikeassa!

      Poista
  4. Kevät tulee jo varjonkin puutarhaan. Sinulla on vaikka mitä kivaa kukkimassa. Niin hyvä tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Kevät tulee ja kesä :) Kiitos paljon sanoistasi!

      Poista
  5. Voi ihme, noita sun kukkia! Hi hii, tajupalli:D

    VastaaPoista
  6. Jälleen niin paljon kaikkea hyvää ja kaunista, ja mikä itsekuri, että oletkin pystynyt jo neljä kertaa kieltäytymään haluamasi kasvin hankkimisesta. Jotenkin ihailtavaa..! ;) Kevät on siellä selvästi pidemmällä kuin täällä Hämeessä, kun särkynytsydän jo kukkii ja kielotkin ovat noin vahvassa kasvussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka. Itsekuri vaiko tyhjä lompsa hih. Särkynytsydän on tämän vuoden pääsiäiskukka, en usko, että olemme pidemmällä ollenkaan.

      Poista
  7. Mukava postaus salaisesta puutarhasta ynnä muusta.

    VastaaPoista