maanantai 25. toukokuuta 2015

Valkoista kukintaa

 Tähtimagnolian kukka on avautumassa, ihana valkoinen kaunotar. Viime vuonna kukki ensimmäistä kertaa, 28.5., aika samoihin menee.

Kukka on herkkä, tänä vuonna kukkanuppuja on jo enemmän, ehkä ne lisääntyvät vuosi vuodelta. Juhlistamme tähtimagnolian seitsenvuotispäivää puutarhassa tänä keväänä.

Pilvikirsikka on aloittanut kukinnan huomaamattani

Perinteiset nappikukat

Puu on kasvanut nopeasti jo aika isoksi

Aunen päärynä kukkii myös, mutta voi, toinen päärynämme ei ehdi mukaan. Ehkä ei päärynöitä tänäkään vuonna. Olen yrittänyt kurkkia olisiko naapureilla päärynäpuita, mutta luulen ettei. Harmi. Luin, että päärynöiden osalta kannattaisi aina laittaa kukinnan aikaan maljakkoon toisen päärynän oksia hedelmöityksen varmistamiseksi.

Varjopenkkiä olen katsastellut, tuliko kenties menetyksiä talven aikana. Kaikki kasvit ovat viime vuonna istutettuja. Katvio kuvassa, se on ainakin hengissä. Valkokletra on paljon hitaampi ja surkeampi täällä kuin aurinkoisella paraatipaikalla. Olen tullut siihen tulokseen etteivät kasvien luontaiset alkuperämaiden kasvupaikat välttämättä ole parhaat täällä meillä Suomessa. Yhdestä perennasta en ole varma onko hengissä varjopenkissä vai ei, odotellaan. En vain muista mikä se niistä on.
 Epimedium × youngianum 'Niveum eli Valkovarjohiippa kukkii suloisin orkideamaisin kukin

Tiarellojen pitsikukat aloittavat myös, nekin ovat aika herkkiä

Italiantulppaani eli Tulipa clusiana uusii hyvin kukintansa vuodesta toiseen

Samoin tekee Tulipa batalinii Bronze charm, näitä pikkuisia villitulppaaneja, tässä kesältä ja heiniltä tuoksuvan Tuoksumataran ja Lemmikkien seurassa. Vihdoin monet lemmikkikylvöt ovat tuottaneet toivotun tuloksen, niitä tupsahtelee sieltä täältä eri väreissä, on ilmaantunut valkoista ja vaaleanpunaistakin. Rakastan niiden tuomaa villiä ketomaisuutta ja paluuta lapsuuteen.

Haaleanroosa Pink Delight -valkovuokko on minulle liian vaikea kuvattava, mutta luonnossa on aika kaunis ja hento

Valkoista kukkapilveä tarjoilee myös Sammalleimu kuunliljapenkereen päädyssä kivimuurin päällä


 Odottelen jo hieman syreenien ja koristeomenoiden kukintaa, kummatkin vaikuttavat aika uhkeilta tänä keväänä

16 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Mitäpä lehtoon kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Lehto on vielä vähän naku ja valju tällä hetkellä

      Poista
  2. Hyvää syntymäpäivää magnolialle! Ihana se on, ja ihanaa että viihtyy! Tuulensuoja onkin sille tärkeää ja luulen, että se on koitunut omien magnolioideni kohtaloksi. Meillä kun tuulee lähes aina ja todella lujaa, ei voi verratakaan mantereeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Varmasti siellä tuulee kovasti. Kannattaisiko sun kuitenkin kokeilla vielä? Minunkin kasvaa turhan tuulisella paikalla ja täällä tuulee aina. Jos on osunut vaikka huono taimi?

      Poista
  3. Oi miten kaunis <3 Mikähän sen lajikenimi on? Tänään bongasin lähi seudultamme kukkivan ison magnolia, toivoa siis on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Toivoa on aina! Eikös sinulla ole mustilanmagnolia, sehän on paljon kestävämpi. Tämä on magnolia stellata

      Poista
  4. Ihania valkoisia kukkijoita! Aika hauskaa, miten noi kasvit osaa kukkia aina suunnilleen samoihin aikoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Kasveilla on varmaan joku sisäinen aikataulu :-)

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Magnolia on mun harkintalistalla, ehkä ensi vuonna jos muut arat kaunottaret menestyvät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni. Hienoa jos hankit Magnolian. Pidän peukkuja aroille kasveillesi!

      Poista
  7. Pikkuinen puutarha tarjoilee niin suloista kauneutta, siellä on kaikki pidemmällä kuin täällä. Magnoliasi on aarre ja vuotuiset synttärit on hieno perinne :)

    VastaaPoista
  8. Siis vau, tähtimagnolia, upea! Näytää siltä, että sun pihalla mennään upeissa merkeissä tässä pidemmän aikaa, mahtavaa! Joko pilvikirsikka on päässyt täyteen kukkaan?
    Sini K.
    joka katselee omassa pihassa montaa sinun kukkaasi vasta nupullaan
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini K! Pian ne teilläkin kukkivat kun saa hieman lämpöä. Pilvikirsikka on nyt parhaimmillaan.

      Poista
    2. Vyöhyke-erot konkretisoituvat kyllä hyvin näillä kukinta-ajoilla: meillä pilvikirsikka on vasta nupullaan. Hyvää sunnuntaita!

      Poista