tiistai 12. toukokuuta 2015

Paraatipenkki

Betonimuuria vasten kasvaa Köynnöshortensia ja Villiviiniä

On ollut hyvin sateinen ja tuulinen toukokuu täällä. Nytkin ulkona tuuli viuhuu ja sade hakkaa ikkunoita. Eilen paistoi hetken aurinko, se oli oikea nautinto. Palasin katselemaan eilen otettuja kuvia ja suunnittelemaan istutuksia.

Paraatipenkki alkaa kasvihuoneesta ja päättyy leikkimökkiin. Se on tosi työläs hoitaa kun on niin iso. Mutta se tunne kun voi istua kasvien ympäröimänä on aika ihana. Muokkaan sitä mieleisekseni pikkuhiljaa, se kun on aika retuperällä, jotkut perennat roihahtaneet liikaa ja toisia taas hyvä kun erottaa joukosta. Olen istuttanut puita ja pensaita (hortensioita, valkokukkaisia koristeomenoita ja syreenejä) perennojen lisäksi ja laajentanut alaa leikkimökille asti ja nyt tahtoisin sen jatkuvan sulavasti vielä salaiseen lehtoon asti. Kun kerran tykkään sellaisista liukuvista istutuksista jotka ovat olevinaan luonnonmukaisia. Olen yrittänyt laittaa hoitokiviä ja yhden polun kohti kivimuuria. Kitkiessä tosin silti melkein aina talloo jotain kasvia. Taustalla on tuo betonimuuri ja ympyränmuotoinen paviljongin paikka nurmialueineen on rajattu kukkapenkistä kivin. Joskus tahdon tarttua tähän penkkiin paremmin, nyt se on melkomoinen sekamelska värien ja muotojenkin suhteen. Olen kylvänyt tänne aika paljon itse perennoja ja aion jatkaa sitä puuhaa. Valkoista myskimalvaa laitan ainakin tänä kesänä kasvihuonekylvönä. Valkoinen kausi meneillään yhä...Vuorikaunokin osuutta tahtoisin kutistaa jatkossa.  Taustalla kasvaa enemmän korkeita perennoja ja etualalla sitten alenevassa polvessa kasveja...aika hallitsevia kasveja ovat  penkissä kasvavat Ruusumalvat, eri väriset Syysleimut ja unikot. 
Vasemmalle olen istuttanut kaksi pensasmaista kirsikkapuuta, Kirsan ja Suklaakirsikan (joista näkyy vain toinen kuvassa). Naapuri sanoi kerran, että heti ekaksi hän siirsi pensaat ja puut pois kukkapenkistä, ne kun eivät kuulu sinne. Gulps, ja minä teen juuri päinvastoin. Taustalla oikealla näkyy musta teline jossa kasvaa Piippuköynnös.
Tuollainen kärki jää penkin toiseen laitaan, penkki päättyy erivärisiin keijunkukkiin ja pallohortensiaan, joka kumma kyllä viihtyy tässä vaikka on kuumaa ja kuivaa. Leikkasin sen jokin aika sitten, on kyllä maailman helpoin hoidettava kun napsii vaan talven aikana kuihtuneet oksat pois ja se on siinä. 
Pikkuisen kukkasipuleita olen istutellut paraatipenkkiinkin, lähinnä villitulppaaneja eri väreissä kuten tämän tähtitulppaani
Kun paviljongissa istustelee voi hyvin tarkkailla suuren kukkapenkin elämää, linnut ja oravat pitävät tätä omanaan. Eilen illalla kun kitkin syvemmällä kukkapenkissä niin lintu tuli uhkailemaan ja piipittämään naamalle, taisi olla pesä jossain lähistöllä. Menin kiltisti pois. 
Kuunliljapenkereeltä päin...kivet ja koristeomena, taustan hontelo keppipuu on vartettu pihasyreeni, viime syksynä löysin sille valkokukkaisen kaverin (Moskovan kaunotar) alesta, se kasvaa nyt tuon betonimuurin edustalla vähän omenasta vasemmalle (ei näy kuvassa). Olisi mukavaa jos taustalla olisi "kukkapuita"
Viime isänpäivänä istutettu Kartiovalkokuusi Sander´s blue ainakin nauttii sateisesta keväästä...uutta kasvustoa näkyvissä. Toinen tavallinen kartiovalkokuusi kasvaa myös penkissä. 
Tässä hän onkin...edessä kasvaa pieni keltajapaninangervo, tässä on keltainen keskittymäni, keltaisia narsisseja, kevätvuohenjuurta..myöhemmin nauhus, tarha-alpia ja kultapiiskua. Kultapiiskusta pidän paljon, muista en niin välitä, mutta kyllä ne tähän sopii ihan hyvin
Leikkimökille koristeomppu Dolgolta ei ole oikein mitään erityisen kaunista..reunuksena nurmikkoa vasten lilakukkaisia kurjenpolvia, Ruusumalvaa ja pikkuisen tulppaaneja & narsisseja (runoilijannarsisseja/valkonarsisseja, myöhemmin kerrottuja flore pleno-narsisseja ja valkoista Purissima -tulppaania) Tätä kohtaa tahdon joskus työstää vähän. Taustalla näkyy vähän alkavaa salaista lehtoa. Nimet on ehkä hienommat kuin todellisuus, mutta sallittakoot se :)
Keskiössä oleva paviljongin pylväissä kasvaa (vähän nihkeästi) kaksi kärhöä, etoile violette ja ruby. Kahdessa muussa pylväässä viiniköynnökset Zilga ja Swensons red. Yhtä pylvästä säästelen vielä jos tulee joku pakko saada-köynnös joskus...
 
Luulen, että siirrän nämä Jan Bos-hyasintit pois paraatipenkistä, sopivat paremmin ehkä kuunliljapenkereeseen jonne kerään mieluiten sekalaiset sipulikukat. Jotenkin tuo väri on aika heavy. Oikealla oleva pikkukeppi kuuluu viime kevään hankinnalle Kääpiöperuukkipensaalle jota jänöt pääsivät rouskimaan reippaasti talvella, mutta se voikin nyt ihan ok ja on tulossa lehteen. Hoitoleikkaus hih. Ensi talveksi kyllä suojaan. Sen viereen istutin myös viime kesällä Valkokletran, sekin näyttäisi olevan hengissä. Viime talvi oli kuitenkin aika leuto joten heitä koetellaan sitten joskus myöhemmin kunnon pakkastalvina. Ennestään tässä kasvaa vähän hopeanhohtoa: Syysvuokkoja, Hopeahärkkiä, Nukkapähkämöä, jotain Marunaa jne. Laventelia olisin tahtonut, mutta luulen, että ne kuolivat, laitoin ne tosi myöhään maahan. Tässä on kuumin ja kuivin kohta. 
Paraatipenkissä on paikka jota kutsun lammenrannaksi, siinä on iso kivi jonne johtaa liuskekivipolku ja kiven päällä oleva lintukylpy on ahkerassa käytössä. Oikealla ovat valkovuokot pesiytyneet rönsyansikkakasvuston lomaan. Ovat tänä vuonna hurjan isoja, melkein kuin arovuokkoja. Vasemmalla puolen oleva kohta on varjoisampi, siinä kasvaa tiarelloja ja heiniä. Niiden edessä yritän väsätä pientä itämaista nurkkausta, siirsin siihen minikokoisen Koreanperhosvaahterankin valeistutuksesta kevätpenkistä. 

Penkin keskivaiheilla on se typerin kohta joka hiertää..sitä ei tule paljon edes kuvattua. Siihen olen istutellut omia kylvöksiä ja ne eivät oikein sovi hyvin yhteen. Haaveilen kyllä, että kohta olisi kukoistuksessaan syksyllä. Astereita tahtoisin. Maksaruohoja tässä kasvaakin jonkin verran. Vasemmalle jää ruusukeskittymä joka sekin kaipaa "aluskasvillisuutta" lisää. Toisaalta muistutan itseäni aina kuinka hyvin asiat ovat ja yritän olla tyytyväinen nykyvään. Mutta on niin mukavaa kun on olemassa tulevaisuuden projekteja. 
Paviljongista voi ihailla meidän pitämyspuu Koivua, jonka alla talokin näyttää pieneltä. Kaikki kauhistelevat niin talon lähellä kasvavaa koivua, mutta minä kun olen tälläinen huoleton vihersielu niin en pelkää. Koivu on seissyt täällä kauemmin kuin talo joka on yli 60-vuotias jo...se on tämän paikan omistaja. 
Paviljongissa on kukkanen, viidellä sinisellä plantagenruukulla ilmaiseksi lunastettu Pink Campari- neilikka (Dianthus sunflor), oli pakko valita hänet kun oli niin kiva nimi ja värikin hehkeä ja eksoottinen, sellainen oranssiin vivahtava pinkki. Paikkaansa tämä perenna ei ole vielä löytänyt, saa asustella hetken ruukussa.  Oikeasti on skandaali, että minulla yksi haaste laittamatta eteenpäin ja vastaamatta toiseen ja minä vaan kyttäilen paraatipenkkejä. 

18 kommenttia:

  1. Onpa ihanan näköiset hyasintit ja vehmaat kartiovalkokuuset. Kevät on tosiaan ollut hyvin tuulinen ja lämpimiä päiviä ei ole ollut vielä montaa, mutta toivotaan että jatkossa seuraa parempaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Sielläkin siis tuulta, oivoi, toivotaan, että meille vielä mukava kevät koittaisi :)

      Poista
  2. Ihana paraatipenkki ja muuria vasten nouseva hortensia! Onko sinulla istutuskartta käytössä? Mietin aamupäivällä omia istutuksia kiertäessäni, että miten ihmeessä pysyt kartalla kun koko kukka komeus alkaa kasvamaan???? Vähemmästäkin menee lukiessa pää pyörälle noista upeista kukistasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maarit! Voi apua, ei ole istutuskarttaa, olisi varmasti hyvä, mutta olen niin epäkäytännöllinen ihminen...tosin pihani on pikkuinen, sinulla on niin iso! Varmaan tässä vielä kun vuodet vierii niin unohtuu joka ikisen kukan nimi ja missä ne kasvavat :)

      Poista
  3. Mulla on juuri kuten sinullakin, istutan puut mielummin kukkapenkkiin kuin muualle;) Ja haasteet, hups, mullakin on vastaamatta kahteen, ehkä saan tehtyä sen tällä kevätlomaviikollani, joka ei kyllä säiden suhteen oikein näytä suosivan.
    Ja arvaa mitä, kuten lapset aikoinaan sanoivat, ostin eilen rusokirsikan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni, kiva kuulla, että sinäkin laitat puut kukkapenkkiin :) Ja aivan ihana kuulla, että ostit Rusokirsikan! Niin se vaan on, että kokeilematta ei tiedä. Pitkää ikää Rusokirsikallesi ja mukavaa lomaviikkoa!

      Poista
    2. Voi että tuo teidän muuri on sitten ihana! Ja niin paljon edellä siellä monet kasvit<3

      Poista
  4. Upea istutusalue! Tykkään tosi paljon :) Tällainen on minullakin tavoitteena. Pentti Alanko on paljon puhunut siitä, että kukkapenkin sijaan pitäisi istuttaa juuri näin, laajasti ja monikerroksellisesti. Puiden alle pensaita, niiden eteen perennoja ja alle maanpeitekasveja.

    Ihastuttava tuo tähtitulppaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marietta! Ilahduin kun tykkäsit. Totta, Alangon jalanjäljissähän tässä tarvotaan..tosin en ihan yhtä luonnonmukaista tahtoisi kuin hänellä..kurkkasin kerran aidan yli hänen pihaansa :)

      Poista
  5. Voi että, sinulla on niin tarkkaan mietityt penkit! Hauskan muotoinen tuo kärkipenkki, ja kun on noita puitakin ja pensaita niin vaikutelma ei ole ollenkaan tasapaksu :). Ja mikäs siinä jos suuri pihakoivu ei kerran ole mitään vahinkoa talolle tehnyt, jossain sanottiin hauskasti että satavuotiaan puun toimitusaika on pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elmeri. Varmaan tosiaan mietin liikaakin, olen pohdiskelijatyyppi. En tiedä onko pihakoivu tehnyt vahinkoa, voi olla, että onkin. Lehdet, oksat ja siemenet täyttävät rännejä ja kattoa yms. Mitä väliä:)

      Poista
  6. Kaikkea ihanaa taas, ja edellisen postauksen kevätpenkki oli muuten ihan miun maun mukkaan sekin! =) Olen alkanut kanssa vähitellen lisätä pensaita kukkapenkeihin. Puita en niinkään. Melkein kaikki pikkupuut, joita haluaisin kelpaavat myös rusakoille, ja minä olen laiska tekemään mitään suojausviritelmiä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos KesäKukka, totta tuo suojaushomma on tosi työläs...pensaita parempi. Kiva, että tykkäsit kevätpenkistä :)

      Poista
  7. Tässä vaiheessa taitaa suunnitteluinto olla kaikista suurimmillaan ja puhtia riittää kun ei helle haittaa kasvien siirtelyssä ja istuttamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria K. Joo nyt voi hyvin siirrellä, moni onkin jo vaihtanut paikkaa. Ehkä sinullakin siellä :)

      Poista
  8. Ihananäköistä! Tuo betonimuuri tuolla taustalla on hieno, se luo mukavaa kontrastia ja tunnelmaa. Minäkin ymppään perennoiden sekaan pieniä pensaita ja puita. Nurmikkoaluea alkaakin meidän pikkupihalla kummallisesti pienentyä vuosi vuodelta, kun laajentelen noita istutusalueita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello. Minunkin lemppari on tuo ruma muuri! Hih. Hyvä kun pienennät nurtsia, mitäpä sillä kun maailma on niin täynnä kaikkea ihanaa kasvia joka on pakko saada pihaansa...

      Poista