torstai 16. kesäkuuta 2016

Kuvia viikon varrelta - ennen tulvintaa


Clematis Fascinationin nuput ovat tosi tummia, miltei mustia
Tästä piti tulla kiva yhdistelmä: William Guinness -akileijoja, Unelmatädykkeitä ja vaaleankeltaisia Iriksiä. Noh, Guinnessit eivät ihan ehtineet ajoissa. Puutarhassa on niin paljon sekavia yhdistelmiä ja värisotkuja tällä hetkellä, se on keyvttä hupia itselle.

Black Tulip-magnolia on elossa, vaikka ylin latva taitaa olla jäätynyt. Nyt täytyisi enää selvittää miten ja koska näitä leikataan.


Musta Rudolf-koristeomena on sievä, erityisplussaa näistä liuskottaisista lehdistä, jotka ovat hyvin punaisia. Kasvaa penkin takaosassa niin etten ole edes muistanut sen olemassaoloa, on niin nuori vielä. Elämä edessäpäin  (toivottavasti).



Syysesikko Primula capitata mooreana kukkii (en oikeastaan tajua miksi tätä kutsutaan syysesikoksi kun kerran jo kesällä kukkii)


Odottelen jo kovasti hortensioiden kukinta-aikaa, tässä pallohortensia jo muodostamassa täydellisen pörhelöitä nuppujaan. Pallohortensia on ainakin oma hortensialempparini aikaisen kukinnan vuoksi.

Paraatipenkin keskivaiheilla on kukintataukoa, tässä kohdassa kasvaa angervoja ja heiniä ja tuo valkoinen angervo, joka on sekin tullut itsekseen. Istutin tähän vaaleanpunaisia angervoja joskus muinoin, jotka kukkivat vain harvakseltaan. Eivät näes pidä kuivasta kovinkaan paljon.

Itseasiassa pidän paljon tästä itsekseen tulleesta kasvista, taitaa olla tuikitavallinen töyhtöangervo? Sehän on kuin pitsiä. Tätä näkee paljon maaseudulla, mutta kai se sopii tänne kaupunkipuutarhaankin.

Jasmikkeiden kukinta on heinäkuun iloja. Nuppuja näkyy jo. Tämä on Kameliajasmike, kasvihuoneen luona.


Kasvihuoneen perennakylvöjä: vasemmalla roosaa lemmikkiä ja vihdoin oikealle puolelle on ilmaantumassa jotain: kissankelloja. Pitkä itämisaika heillä.

Hemlokkikin on elpynyt, nyt on vain jäljellä enää minikokoinen havu



Perinteiset Keisarinkruunut (toiset sanoo ruskolilja, itse olen lapsena oppinut sanomaan keisarinkruunu) ovat päättäneet tulla puutarhaan ihan itse ja asettautua rutikuivaan kauhurinteeseen. Tervetuloa vaan. Viime vuonna oli vain yksi tupsahtanut itsekseen ja toinen kaveri on tullut tänä vuonna. Olin ajatellut jättää tämän kasvin hankkimatta, mutta näin tässä kävi. Kun katselin kuvaa niin tuli mieleen, että tiikerililjat olisivat tosi makeat näiden kanssa.

Pitkään kuolleelta näyttänyt Pensaspioni on (suffruticosa Chu Wu) on havahtunut: nyt vasta luin, että tämä on hirveän arkajalka, tulee menehtymään ensi talvena ellei tee jotain outoja suojaustoimenpiteitä, näin väitti pionikirja. Hui hirvitys. Tieto todellakin lisää tuskaa.


Äitini oli tehnyt meille kaksi hauskannäköistä linnunpönttöä, pitäisi keksiä hyvä paikka niille. Pihassa pyörivät oravat huolettavat. Pergolan pylväästä kuuluu taasen vimmattua päivä päivältä kovenevaa piipitystä, pian lentävät taas pesästä


Loch ness-mustavadelma on elpynyt jipii. Viime vuonna teki ensi kertaa marjoja, jotka eivät ehtineet kypsyä ennen pakkasia. Kukat olivat kyllä hyvin kauniit, vaaleanlilat.


Neilikat kukkivat, yleensä vasta heinäkuun puolella, tuoksuvat makealle

Hurjan korkeita ovat tänä vuonna Gilleniat, Perhoangervot, sisäänkäynnin luona

Kaikki kesäkukat eivät -onneksi -kuolleetkaan apulaisen lapioniskuihin. Kosmoskukkia tulossa, keltaisia.


Vartettu pikkulehtisyreeni eli syringa microphylla superba (meniköhän oikein näin ulkomuistista) toipuu sekin iloksemme. Leikkasin koko kuihtuneen kruunun pois. Joku halpakaupan jämäpuu oli tämä, mutta kauniit vaaleanpunaiset syreeninkukat


Asteritkin aloittavat. Vieläkin etsin asterilajiketta joka varmasti kukkisi syksyllä, tuntuu etten koskaan löydä sellaista. Aina ehtii talvi tulla ennenkuin asterit avaavat kukkansa. Erittäin mieluusti ottaisin lajikevinkkejä vastaan, olisi mukava saada syksyllä kukkiva asteri puutarhaan.

Apua. Hukumme veteen. Puutarha kylpee ja kylpee. Viime yönä oli hurauttanut sademittarin täyteen ja sade piiskaa yhä rajuna. Nyt kömmin peittojen alle ja luen hetken puutarhakirjaa sateen rummuttaessa peltikattoa.

26 kommenttia:

  1. Meillä on pihassa vanha töyhtöangervo. Se on niin suuri juurakkoineen, että sitä ei tässä vaiheessa saisi varmaan liikuteltua kuin kaivinkoneella.

    Syysasteri Patricia Ballard on kukkinut minulla jo monena vuonna syyskuussa. Aloittaa syyskuun lopussa. Saattaa kestää pienen viileän jakson.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää. Apua siis kaivinkone tilattava parin vuoden päästä :) Kiitos paljon tuosta asterivinkistä, yritän etsiä jos tulisi vastaan! Olisi aivan ihana.

      Poista
  2. Täällä tuli eilen vain 20 mm. Parempi toki sekin kuin ei mitään. Vaan ei se yhtäkkinen tulvakaan tietty ole se paras mahdollinen.
    Mukavaa viikonloppua, nyt voikin lueskella ja lepäillä, ensi viikolla näyttäisi taas kelitkin olevan suosiolliset ulkopuuhiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! OI, tulipa teille vähäsen. Täällä on jatkunut rankkasade tauotta jo monta päivää. Minä olen pikkuisen katkera, että viikonloppuisin on aina kurja sää. Viikolla ei ehdi...

      Poista
  3. On sun perhoangervo ja pallohortessa hyväs kasvus. Mulla pervoangervo kuali ja kolomesta pallohortessasta, yhyres on yks verso. Tasan ei ......Täälon vuarokaures tullu 33mm. Ny vois jo loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Voi itku jos kuolivat. Voisi tosiaan jo loppua tämä ikuinen sade...

      Poista
  4. Mulla on kyllä pahemman sorttinen lukihäiriö näemmä: luin otsakkeesi, että ennen talviunta;)
    Yritin kasvattaa tuota perhoangervoa siemenistä useamman kerran, mutta en onnistunut. Olisivat ilmeisesti tarvinneet kylmäkäsittelyä tai muuta kikkailua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Voi, onneksi ei vielä talvi :) Harmi ettei perhoangervo onnistunut, jospa ostat valmiin taimen? Minä ainakin ostin vain yhden ja se on kovasti röyhähtänyt.

      Poista
  5. Omituisia yhdistelmiä ( laji ja väri) odotettavissa täälläkin!
    Mutta haittaakse ? ;)
    Töyhtöangervo tosiaan on kuin pitsiä, täältä maalta sitä löytyy peräti yksi valtava pöheikkö. Ja voi että miten se kuhisee öttiäisiä loppukesällä.
    Katselin Perhoangervoa launtaina Vuorelan taimistolla...se on kyllä suloinen. Miten pitkään hän yleensä kukkii ?
    Meillä on tullut sopivasti vettä..toivottavasti nyt lämpenee niin viikolla tehdyt kesäkukkien ja herneiden ja papujen ( ei meidän Papu-kissan) lähtisivät itämään.
    Huomenna on suuri kitkentäpäivä kuun ketton mukaan paras päivä vuodessa kitkeä.
    Nyt kyllä rikat nousee hyvin,kun on märkää.
    On kiva todeta ( kun malttoi keväällä olla poistamatta menehtyneiksi luulemiaan kasveja), että elämä jatkuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leenajaipanat! Mukava kuulla sinusta! Ei haittaa, hupinsa kullakin, ei kaiken tarvitse olla niin sisäsiistiä :) Ihana juuri sellainen maalaispihapiiri jossa töyhtöangervopuska kasvaa, akunista! Perhoangervo kukkii ehkä parisen viikkoa, mutta on aika edustava muulloinkin vihreänä vain. TOivottavasti kylvöksesi itävät nyt hyvin. Papu-kisulle suukkoja!

      Nyt ei kyllä tuo kitkentä valitettavasti oikein suju, sen verran vetistä ja myrskyisää. Elämä jatkuu todellakin!

      Älä sure kirjoitusvirheitä, en edes huomaa niitä. Kiitos käynnistäsi!

      Poista
  6. .....kylvöt.....tehty siis viikolla...

    VastaaPoista
  7. Vai tulvii teillä. Meillä satoi eilen 15 milliä, mutta nyt näyttää petraavan. Hyvä niin. Onneksi vesi tulee hiljalleen pieninä pisaroina niin ehtii imeytä maahan.
    Töyhtöangervoja on meillä paljon ja se leviää. Se on kaunis, mutta silmälläpidettävä.
    Nuo keisarinkruunut ovat upeita tuota tummaa taustaa vasten.
    Elonmerkit magnoliassa ja pensaspionissa - hurraa! Toivon, että tämä sade herättäisi kuolleista osan menetetyistä kasveistani.
    Kasvihuoneen perennakylvöissä on oma jännitysnäytelmänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Täällä tosiaan tulvii yhä, teille tuli aika vähän vettä. Töyhtöangervo taitaa tosiaan olla vahdittava, mikseiköhän se minulla leviä ollenkaan. hö. Toivon kovasti, että kasvisi nyt älyäisivät herätä pian. Toivoa on aina, minulla jon joskus vasta heinäkuussakin jotkut heränneet ja sitten kuitenkin hyvin elpyneet.

      Poista
  8. Täällä meilläkin vesisateet ovat tulleet todella tarpeeseen sillä koko kevät ja alkukesä ovat olleet todella kuivaa ja nurmikko alkoi olla jo paikoin pahasti kulottunut.
    Taas hyvin nautittava katsaus puutarhaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Täällä ei ole ollut yhtä kuivaa kuin yleensä. Hyvä, että saitte nyt vettä! Kiitos paljon sanoistasi!

      Poista
  9. Kiva päivitys puutarhasi kukinnoista. Tuo keisarinkruunu on hieno. Meillä satoi viime yön ihan kaatamalla. Nyt paistaa aurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Kiva kun saitte heti aurinkoa perään :)

      Poista
  10. Oho, siellähän kesä on pitkällä, kun pallohortensiassakin on jo suuret nuput. Niin ihania kasveja ja mahtavaa, että henkiinheräämisiä on tapahtunut. Koitin joskus siemenestä kasvattaa tuota syysesikkoa, itikin, mutta unohdin sitten kastella ja kupsahtivat mokomat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Pallohortsu on kyllä aika aikainen kukkija. Ihanaa tosiaan kun heräilevät. Minäkin olen yrittänyt kylvää syysesikkoa, hyvin vaikeaa tuntuu olevan.

      Poista
  11. Sinulta löytyy kaikenlaisia ihanuuksia, erityisesti mieleen jäi tuo perhoangervo. Oma pallohortensiani kärsi talvesta pahoin ja jouduin leikkaamaan sen alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Kiitos sanoistasi. VOi harmi pallohortensiaasi, mutta en usko sen haittavan. Minullakin se aina kuivahtaa melkein kokonaan talvella, mutta se kukkii saman vuoden versoilla joten ei hätää.

      Poista
  12. Annoitpa ylevän nimen ruskoliljalle! Täytyypä ottaa nimi käyttöön. Ne näyttää hyvältä tuota sermiä vasten.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Maria K! Joo, hienompi nimi parempi :)

    VastaaPoista
  14. Oi, taas nnin paljon kaikkea ihanaa, mistähän aloittaisin! No ainakin nuo keisarinkruunut näyttävät upean dramaattisilta tuota multaa sermiä vasten, hienot yhdessä! Onpas ihana juttu jos sulkaneilikat tuoksuvat, sinulta saadut alut ovat lähteneet hyvin kasvuun ja olen jo lisäillyt pikkuataimia uuteenkin paikkaan. Ihanaa kun saat sittenkin keltaisia kosmoskukkia pikku apulaisen käsittelystä huolimatta :)

    Vettä on tullut ihan hurjasti, hieno juttu. Nyt sitten odotellaan lämpimiä ja aurinkoisia päiviä ja uusia kukkia.

    VastaaPoista
  15. Äh, mustaa sermiä vasten piti kirjoittamani!

    VastaaPoista