keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Nukahdin linnunlauluun


Iltaisin kun menemme nukkumaan, Mustarastas istuu savupiipun päällä ja laulaa. Laulanta tuudittaa miellyttävästi uneen (ja viime hetkellä kädestä kirpoaa joku puutarhakirja kopsahtaen lattialle). Juuri näitä kesän ääniä kaipaa talvella kun on vain lumen hiljaisuutta. Aamuauringosta löysin kutistuneen Espanjansinililjan varjopenkistä. Katsotaanko mitä muuta puutarhalle kuuluu?
Haaveilen juuri nyt punaisista kukista. Punainen väri  potkii eteenpäin. Sitä siis lisää. Verihanhikki aloittelee kukintaa juuri energisoivan punaisena.

Pian tulee punaista tilkka lisää kun Palavat rakkaudet alkavat kukkimaan Piippuköynnöksen alla. Iloisen onnistuneita omia siemenkylvöjä vuosien takaa. 

Vaaleanpunainen Kaarisyreeni kukkii jotenkin vaimeammin tänä vuonna, leikkimökin ylle kaartuneena

Kukkivat kiviportaat muuttavat muotoaan kun väleihin kylväytyy perennoja itsekseen, tänä vuonna paljon tähtiputkia ja akileijoja


Tänään satoi rivakasti ja nyt tuulee. On runsasta ja rehevää. Olen rakastunut puutarhaani uudelleen notkahduksen jälkeen. Tarkistin viime syksyn ostojen voinnin tänään, ostopäivä on ollut 4.10. ja vähän sen jälkeen olen ne istuttanut maahan. Pari päivää sen jälkeen tuli ensimmäiset pakkaset (6.10).

Kellokuusama kuivatti tai jäädytti paljon oksia talvella, mutta on piristynyt. Ruotsalaiset kutsuvat tätä kivemmalla nimellä "paradisbuske". 

Lumikin suuren lehden alla piilottelee pieni syksyn aleostos happomarja, joka sekin kuivatteli oksiaan, mutta on tehnyt uutta kevään mittaan

Lisää aleostoja: Nietospensas Strawberry fields ja kaverinsa valkokukkainen plena jäätyivät kumpikin viime talvena, mutta ovat elpyneet ja ekat kukkanuppuset on "mansikkapellossa"

Viime kesän uusi kärhöhankinta Fascination on tehnyt ekoja kukkanuppuja myös, siitä iloitsen erityisesti, koska oli minusta niin upea viime kesänä

Kiinanlaikkuköynnöksen omenankukat pergolassa

Viime kesänä sain äidin puutarhasta tuppaan vaaleansinistä kurjenmiekkaa, tämä Iiruska on varmaan siperiankurjenmiekkaa

Ruosteviini on peittämässä pergolaa ja suojaa jonkin verran taas sateelta. Lumikärhö taisi kuolla, sitä vähän suren ja etsin korvaajaa

Myös Cecile Brunner-köynnösruusu kuolla kupsahti, New Dawn sen sijaan valmistautuu kukintaan

Söpöjä roosansävyisiä nuppuja on myös Mustaselja Black Lacessa

Paraatipenkin keskivaiheillakin on jotain tummaa. Syyskimikit ovat nousseet korkealle Kuunliljojen ylle

Niiden vieressä ruusu nuppuilee, sekin viime kesän hankintoja, näitä madameja...Hardy

Kasvihuoneen kesä on hieman kummallinen, siellä kasvaa kesäkukkien siemenkylvöjä, ulkoilevia amarylliksiä ja perennakylvöksiä

Apilat tuoksuvat jo pikkuisen everestin päällä

Juhannusruusut jo varistelevat terälehtiään

Hopeanhohtoa löytyy paraatipenkistä parhaillaan. Hopeakartiovalkokuusi sai uudet entistä ehommat neulaset ylleen. 

14 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista pikkuisesta puutarhakatsauksesta:)

    VastaaPoista
  2. Kiva katsaus puutarhastasi.
    Mustarastaan lauluun on varmasti ihana nukahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kruunu Vuokko kun jaksat täällä käydä! Mustarastas laulaa niin nätillä äänellä :)

      Poista
  3. Hyvin on syksyn ostoksissa elämää. Kummalliset ovat olleet talvituhot.
    Mustarastaan lauluun on kiva nukahtaa. Meillä välillä herätään räksien ja harakoiden tappeluun, se ei ole ihan yhtä kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Yllätyin, että selvisivät näinkin hyvin vaikka hyvin myöhään istutin. Voi noita tappelun ääniä, meilläkin harakat aina mellastavat ja käyvät hermoille!

      Poista
  4. Kuulosti niin tutulle, tuo kirjan kirpoaminen kädestä...
    Paljon on kasvamassa kaikenlaista ja kukkiakin näkyy. Kyllä se on mukava seurata puutarhan kasvua kesän edetessä. Aina löytää jotain uutta kukkivaa. Iloa kesääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska! Kohtalotoveri siellä :) Paljon iloa myös sinun kesääsi ja ihana kun kävit!

      Poista
  5. Suloisen värinen kaarisyreeni.

    VastaaPoista
  6. Ihanan runollinen otsikko, ja niin oli puutarhakierroskin. Mustarastaan laulu on kaunis. Jäin oikein kuuntelemaan, mitä ääniä ulkoa kuuluu: naakka tai joku ääntelee, kyyhkyset kurluttavat ja kaukaa kuuluu kaunis lintujen laulu. Huonosti niitä tunnen, mutta kiva niitä on kuunnella!
    P.S. Blogini on muuttanut, uusi osoite löytyy täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Barbajovis! Ihana kun annoit uuden osoitteen uuteen blogiisi, tulen varmasti!

      Poista
  7. Mikäs on nukahtaessa linnunlauluun! Minä taas aamuihmisenä siihen herään. Ihanat linnut!

    VastaaPoista